Ruoka

Ruokaan liittyvät valinnat merkitsevät!

Ruuantuotanto on maailmanlaajuisesti suurin yksittäinen kasvihuonekaasujen aiheuttaja. Lisäksi kestämätön ruuantuotanto on suurin yksittäinen syy luonnon monimuotoisuuden romahtamiseen. Toisaalta omiin ruokavalintoihin on aika helppo vaikuttaa. Sillä, mitä me partiolaiset syömme, on siis paljonkin väliä!

Kasviksia lautaselle

Valtaosa ruuan ympäristövaikutuksista syntyy alkutuotannosta eli kasvien ja eläinten kasvatuksesta. Lihan, kananmunien ja maidon tuottamiseksi pitää kasvattaa ensin viljaa ja muita kasveja tuotantoeläinten ruuaksi. Tämän vuoksi eläinperäisillä tuotteilla on moninkertaiset ympäristövaikutukset kasviperäisiin tuotteisiin verrattuna. Pakkausten ja kuljetusten osuus ruoan hiilijalanjäljestä on varsin pieni.

Ilmastoa kuormittaa erityisesti naudanlihan tuotanto, sillä eläimen luontaisessa ruuansulatuksessa syntyy metaania, joka on voimakas kasvihuonekaasu. Lisäksi kasvava lihantuotanto ajaa villieläimet ahtaalle. Kun lihan kulutus lisääntyy, trooppisia metsiä ja muita villieläinten elinympäristöjä raivataan laidunmaiksi ja pelloiksi rehun tuotantoon. Siksi kasvispainotteinen ruoka on varma valinta, kun haluaa syödä ympäristöystävällisesti!

Lue lisää WWF:n ruokasivuilta

Lippukunnan ruokavalinnat

Kestävästi partiossa -tunnuksen ruokaan liittyvät kriteerit korostavat kasvispainotteista ruokailua sekä ruokahävikin välttämistä. Niukasti lihaa, runsaasti kasviksia on tutkitusti kestävän elämäntavan mukainen linja. Lisäksi kasvispainotteinen ruokavalio on terveellinen. Jos lippukunnan retkien, leirien ja purjehdusten ruokalistat ovat perinteisesti koostuneet pitkälti liharuoista, lihan ja muiden eläinkunnan tuotteiden syömistä voi vähentää reippaasti.

Planetaarisessa ruokavaliossa punaista lihaa suositellaan syötäväksi korkeintaan kerran viikossa. Lisäksi ruokavalioon mahtuu jonkin verran muita eläinkunnan tuotteita: kanaa ja kalaa pari kertaa viikossa ja maitotuotteita ja munia harkiten. Ympäristön ystävän ruoasta pääosa on peräisin kasveista.

Voitte yhdessä miettiä, miten lihan osuutta olisi helpointa vähentää. Retkiruoan on tärkeä olla maukasta, ravitsevaa ja täyttävää – siitä ei tarvitse tinkiä. Mistä kasvisruoasta lippukuntalaisenne pitävät? Tarjotkaa sitä kaikille tapahtuman osallistujille, ei pelkille kasvissyöjille. Voisiko ahkerasti käytetyissä resepteissä vaikkapa jauhelihan korvata jollakin sopivalla kasviproteiinilla? Etsikää myös uusia reseptejä ja ruokalajeja ja kokeilkaa. Kasvisruoka sopii partioon, kunhan kokki osaa tehdä sitä!

Hukkaan heitetty ruoka on aivan erityisen turhaa ympäristön kuormittamista. Siksi myös ruokahävikin vähentäminen on tärkeä osa lippukunnan ympäristötyötä. Ruokahävikin välttäminen vaatii yleensä hyvää suunnittelua. Ovatko reseptit ajan tasalla ja laskettu oikeille määrille? Muistetaanko retkellä tai muussa tapahtumassa käyttää kuiva-ainekaapista edellisen tapahtuman yhteydessä hankitut tarvikkeet vai ostetaanko aina uusia? Voiko ruokalistan laatia siten, että seuraavalla aterialla hyödynnetään edellisen aterian tähteet? Jos ruokaa sittenkin jää yli, mitä sille tehdään? Hyvällä suunnittelulla ruokahävikki pysyy kurissa. Lippukunnan kokkeja kannattaa kouluttaa ja retken, leirin tai purjehduksen jälkeen kannattaa tehdä muistiinpanoja reseptien riittävyydestä.

Suosirrit kertovat kokemuksiaan kasvisruuan syönnistä partiossa:

Moikka! Tämä video ei näy, koska et ole sallinut tarvittavien evästeiden käyttöä.

YouTube-videot edellyttävät kaikkien evästeiden sallimista. Voit muuttaa evästeasetuksia ja lukea lisää käyttämistämme evästeistä. Muuta evästeasetuksia.

 

Kasvispainotteiseen ruokavalioon kannustaminen 

  • Tutustukaa Kasvisruokailua partiossa -videoon. Mitä kysymyksiä tai pohdintoja video herättää ja miten sitä voisi hyödyntää omassa lippukunnassanne? 
  • Tutustukaa WWF:n kestävän ruoan materiaaleihin ja pohtikaa miten partiolaiset voivat edistää kestävämpää ruuan tuontantoa omilla valinnoillaan?   
  • Tutustukaa yhdessä erilaisiin kasvisruokablogeihin (esim. Vegeretki ja Tunturikeittio) ja hyödyntäkää niistä saatuja reseptivinkkejä retkillä, leireillä ja purjehduksilla.  
  • Tehkää yhdessä trangialla erilaisia kasvisruokakokeiluja   
  • Toteuttakaa yhdessä Master Chef -kasvisruokakisa   
  • Luokaa lippukunnan nettisivuille tai omaan kansioonne reseptipankki, joka sisältää reseptejä maukkaisiin kasvisruokiin sisältäen ainesosamäärät erikokoisille osallistujajoukoille. Sitä voi hyödyntää seuraavan tapahtuman järjestämisessä   

Hävikin vähentäminen  

  • Retkien ruokasuunnittelussa voi ottaa käyttöön erilaisia laskentaohjelmia, joiden avulla on helpompi laskea raaka-aineiden määrät osallistujamäärien mukaan. Näin estetään hävikin syntymistä  
  • Toteuttakaa leireillä ja retkillä viimeinen ateria, jolloin syödään kaikki edellisiltä päiviltä ylimääräiseksi jääneitä ruokia/ruoka-aineita. Jos hävikkiruoka-aterian tekee osallistujien kanssa trangialla, saa siitä samalla kasvatuksellisen ohjelmanumeron.   
  • Lippukunnan kuiva-ainekaappia ylläpidetään säännöllisesti käyttämällä ensin ensiksi ostetut tuotteet, seurataan kaappiin kertyviä ruoka-aineita ja siivotaan tarvittaessa vanhenevia tuotteita pois.   

Vastuullisten ruoka-aineiden suosiminen  

  • Ruokahankinnoissa suositaan mahdollisuuksien mukaan lähiruokaa, Luomu-tuotteita sekä reilun kaupan tai muuten sertifioituja tuotteita. 
  • Tehkää yhteistyötä paikallisen metsästysseuran kanssa ja hankkikaa heidän kauttansa riistalihaa.   
  • Kerätkää yhdessä marjoja ja sieniä. Marjoista voi tehdä mehua ja hilloa. Marjat ja sienet voi myös pakastaa tai kuivata myöhäisempää käyttöä varten.    
  • Tehkää kalaretki ja säilökää saalis myöhäisempää käyttöä varten.   
  • Hankkikaa oma palsta, jossa voitte kasvattaa yhdessä erilaisia kasviksia.   

Lue lisää: 

Helpot kokouseväsvinkit – suosi kasvisruokaa ja vähennä ruokahävikkiä 

Vegeretki – Korven Koukkaajien sivusto   

Ruokitko roskistasi? Ympäristö NYT –sivuilla  

Kasvisruokareseptejä retkeilijöille – WWF-nuorten reseptivihko   

Ilmastokestävä kasvisruoka: reseptejä suurkeittiöön 

Yläkuva: Anna Enbusk