Tukijat

VBL vaikuttavin johtajakoulutus tukijoidemme kanssa

Kehitämme koulutuksesta nuorten näkyvintä johtajuuskampanjaa Suomessa. Value Based Leadership -koulutus antaa eri järjestöissä toimiville nuorille johtajille eväitä toimia muuttuvassa työelämässä. Tällä koulutuksella partio rakentaa merkittävää arvojohtajuuskapasiteettia, joka hyödyttää koko yhteiskuntaa.

Olemme kouluttaneet jo yli 200 nuorta johtajaa, jotka ovat tulevaisuuden tekijöitä yhteiskunnan eri sektoreilla. Koulutuksen kustannukset katetaan osallistujien omavastuuosuuden lisäksi lahjoitusten ja yhteistyökumppanuuksien kautta.

TULE KUMPPANIKSI!

Tulkaa mukaan edelläkävijäksi rakentamaan ja tukemaan parempaa johtajuutta Suomeen!

Kumppanuusmallit

Yhteistyökumppanien avustuksella varmistamme koulutuksen jatkuvuuden ja kehittämisen. Eri kumppanuusmalleilla yhteistyökumppanit saavat mielekkäitä vaihtoehtoja toteuttaa vastuullisuutta ja kehittää myös omaa toimintaa. Etsimme jatkuvasti yhteistyökumppaneita ja tukijoita eri sektoreilta. Yhteistyössä teemme koulutuksesta entistä näkyvämpää. Kaiki tukijat voivat hyödyntää koulutusta viestinnässään arvojohtajuuden teemoilla. Kumppanit saavat lisäksi mahdollisuuden koulutussisältöjen hyödyntämiseen.

  • kumppanuusmallit: pääyhteistyökumppanuus, yrityspäiväkumppanuus
  • tukilahjoitukset: yksityis- tai yrityslahjoituksen voi tehdä suoraan tilisiirtona:
    Tilinumero: FI79 5721 4610 0123 45
    Viite: VBL
  • mentorina toimiminen: jokaiselle koulutettavalle tarjotaan kokenut mentori

Ota yhteyttä ja kerromme lisää!

Anna Iso-Ahola, kumppanuuskoordinaattori, Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry
+358 400 269 294, anna.iso-ahola@partio.fi  #parempaajohtajuutta

PÄÄYHTEISTYÖKUMPPANEITA JA KURSSIKUMPPANEITA VUOSINA 2017-2021:

KOULUTUSTA OVAT TUKENEET 2017 – 2021:

sekä lukuisat muut yritys- ja yksityislahjoittajat

 

Tarinaa pääyhteistyökumppanina 2018-2019 toimineelta Elisalta:

Elisa Young Professionals oppimassa uutta Value Based Leadership -koulutuksessa 21.10.2019

Maanantaina Elisan nuorten ammattilaisten verkosto pääsi tutustumaan yhdessä Neste Young Refinersin kanssa partiolaisten kokemusperäiseen johtajakoulutukseen (Value Based Leadership – VBL). VBL-koulutuksen arvopohjaisessa johtajuudessa lähtökohtana on itsensä tunteminen. Hyvä johtaja osaa myös ottaa huomioon ja hyödyntää ryhmien moninaisuutta.

Päivän aikana pääsimme  tutustumaan itseemme ja toimintatapoihimme ryhmässä. Pohdimme omia tarpeitamme ryhmässä ja mistä hyvä ryhmä muodostuu. Tämän jälkeen kuulimme rauhanomaisesta kommunikoinnin mallista, jossa monesti latautunein tulkintojen sijaan keskitytään havaintojen tekemiseen.

Katso videolta Nesteen Tytti Lahden ja elisalaisen Miika Ruissalon fiilikset päivästä.

YouTube-videot edellyttävät kaikkien evästeiden sallimista. Muuta evästeasetuksia..