Ajankohtaista

Yhteistyö Elisan kanssa on tarjonnut sisältöjä ja työkaluja kohti parempaa johtajuutta

14.11.2019
Suomen Partiolaiset on tehnyt Elisan kanssa kaksi vuotta yhteistyötä Value Based Leadership (VBL) -koulutuksen puitteissa. Yhteistyö perustuu yhteisiin arvoihin ja käsityksiin hyvän johtajuuden merkityksestä, ja sen tavoitteena on ollut kehittää ja laajentaa VBL-koulutuksen teemoja ja merkitystä Suomessa. Partion järjestämä arvoihin perustuva, kokemusperäinen VBL-koulutus tarjoaa nuorille aikuisille vaikuttavan ja intensiivisen puolivuotisen johtajakoulutuksen, jota on syystä kutsuttu nuorten, tulevien johtajien Arvojen akatemiaksi.

“VBL-koulutukseen on kertynyt jo vuosien kokemusta erittäin ajankohtaisten johtamisen teemojen ja taitojen valmentamisesta, ja näen, että meillä on paljon mahdollisuuksia oppia toinen toisiltamme”, kertoo Elisan henkilöstöjohtaja Merja Ranta-aho.

Osana yhteistyötä partio on yhdessä Elisan kanssa järjestänyt VBL-koulutuksen rinnalla henkilöstön koulutuspäiviä, joissa on pureuduttu ajankohtaisiin tai muuten merkitykselliseksi katsottuihin johtajuuden teemoihin. VBL-kouluttajat ovat päässeet jakamaan koulutuksen sisältöjä Elisan henkilökunnalle ja sidosryhmille, ja elisalaiset asiantuntijat puolestaan ovat tarjonneet syventäviä teemoja VBL-koulutuksen käyneille alumneille.

Tänä syksynä Elisan nuorten ammattilaisten verkosto pääsi ensin tutustumaan yhdessä Neste Young Refinersin kanssa VBL-koulutuksen sisältöihin, joissa lähtökohtana on itsensä tunteminen. Itsensä tunteminen on lähtökohta hyvälle johtajuudelle, joka osaa arvostaa moninaisuutta ja sietää muuttuvia olosuhteita ja muuttuvia rooleja.

“Kävimme läpi ryhmän muodostumisen mekaniikkaa ja miten eri vaiheet kaipaavat erilaista johtajuutta ja millainen oma rooli on kussakin ryhmässä riippuen. Samoin kävimme läpi rauhanomaisen kommunikoinnin NVC-mallia, jossa pyritään arvostavaan ja empaattiseen kommunikaatioon ristiriitaisissakin tilanteissa. Saimme vinkkejä, vihjeitä ja havainnollisia esimerkkejä ihan käytäntöön – varsin hyödyllinen ja hyvä päivä!”, totesivat tyytyväisinä Tytti Lahti ja Miika Ruissalo.

Toisena syksyn koulutuspäivänä Elisa puolestaan koulutti VBL-alumneja muutosjohtamisesta. Muutos itsessään kuuluu osaksi arkipäivää, mutta se voi tapahtua hallitsemattomasti tai sen seuraamukset voivat olla odotusten vastaisia. Miten johtaa hyvin muutosta muuttuvassa maailmassa? Avuksi löytyivät muun muassa näkökulmat omasta henkilökohtaisen resilienssin eli muutoskestävyyden ymmärtämisestä, tunteiden merkityksestä muutoksessa sekä merkityksen luomisen tärkeydestä muutostyössä.

“Tämän tyyppiset keskustelevat tapahtumat, joissa pääsee syventämään omaa osaamistaan ovat juuri sellaisia mitä VBL:n alumni-toiminnasta toivonkin”, iloitsee Anniina Jokinen.

“Alumneille järjestetty koulutus oli hieno mahdollisuus nähdä kuinka VBL-arvot ja periaatteet ovat jalkautuneet VBL-koulutuksen käynneille. Niiden avulla luotiin turvallinen tila mielipiteiden ja näkemysten vaihdolle sekä oppimiselle. Inspiroiva tilaisuus kaiken kaikkiaan!” mukana päivän toteuttamisessa ollut Elisan vastuullisuusjohtaja Minna Kröger totesi vaikuttuneena.

Partion järjestämää ja vapaaehtoisvoimin toteuttamaa arvopohjaista Value Based Leadership -johtajuuskoulutusta on toteutettu Suomessa jo kolmatta vuotta. Vuosittain Suomessa järjestetään kaksi puolen vuoden kurssia, joihin valitaan kerrallaan 24 osallistujaa partiosta ja partion ulkopuolelta. Ruotsista lähtöisin olevalle koulutukselle on kokonaisuudessaan osallistunut jo reilut 200 suomalaista nuorta johtajaa. Tavoitteena on kouluttaa merkittävä määrä nuoria tulevaisuuden Suomen johtajia. Koulutuksen järjestää Suomen Partiolaiset, ja sen rahoittaa pääosin ulkopuoliset tukijat ja yhteistyökumppanit.