Vuosikirjat

Suomen Partiomuseon julkaisusarjassa C ilmestyy Suomen Partiomuseon Vuosikirja. Aluksi kirjan nimenä oli Partiomuseon vuosikirja. Vuosikirjasta 2016 lähtien vuosikirja on ollut kaksikielinen, siihen saakka kirjassa oli yleensä ruotsinkielinen tiivistelmä, svensk resume.

Vuosikirjan sisältö kertoo partiotoiminnasta ennen ja nyt. Kirjassa esitellään myös tutkimuksia ja partiotoiminnasta tehtyjä opinnäytetöitä. Partiomuseo esittelee vuosikirjoissaan myös omaa toimintaansa: museossa tehtävää työtä partioperinteen tallentamiseksi, museoon rakennettuja näyttelyitä samoin kuin suurille leireille pystytettyjä museonäyttelyitä, vapaaehtoisten työskentelyä toimikunnissa ja jaostoissa sekä joka toinen vuosi jossakin Pohjoismaassa järjestettäviä partiomuseokonferensseja. Vuoden 2017 vuosikirjasta löytyvät pohjoismaisten partiomuseoiden yhteystiedot ja niiden sijainti kartalla.

Vuosikirja julkaistaan partiolaisten, lippukuntien ja piirien sekä eri viiteryhmien käyttöön tieto- ja inspiraation lähteeksi. Sitä käytetään myös esittelymateriaalina yhteistyökumppaneille ja tukijoille. Vuosikirjassa kerrotaan kunakin vuonna ajankohtaisista asioista sekä partiohistorian merkkivuosista. Vuoden 2016 vuosikirjassa esimerkiksi julkaistiin vuonna 2017 satavuotiaat, yhä toimineet lippukunnat piireittäin. Toki siitä on tullut myös innokkaitten keräilijöiden haluttu kohde.

Vuonna 2020 julkaistiin vuosikirja 2019, joka oli sarjan 26. kirja, vuosikirja täytti samalla 30 vuotta. Tässä kirjassa on julkaistu koko vuosikirjasarjan vuosittaiset sisällysluettelot. Nyt julkaistut kirjat ja niiden toimittajat tai toimituskunnat löydät alla olevista valikoista, samoin digipainokset vanhemmista vuosikirjoista.

Vuosikirjan synnyttämisen tuskasta huolehtii museon julkaisutoimikunta. Mm. vuosikirjan 1990 painos on loppuunmyyty eikä uusintapainoksia kirjoista ole luvassa. Vanhoja vuosikirjoja on museokaupassa myynnissä vaihteleva määrä. Uusi julkaistu vuosikirja ilmestyy sähköisenä verkkojulkaisuna ja jäsenetuna Suomen Partiomuseoyhdistys ry:n jäsenille, painettu vuosikirja on ostettavissa museokaupasta.

Vuosikirja 2024                         

Vuosikirja 2023                         

Vuosikirja 2022                         

Vuosikirja 2021                         

Vuosikirja 2020                         

Vuosikirja 2019                         

Vuosikirja 2018

Suomen Partiomuseon julkaisemat vuosikirjat ja toimittajat

PARTIOMUSEON VUOSIKIRJA – SCOUTMUSEETS ÅRSBOK

ISSN 0787-0426

  • 1989 Partiomuseon julkaisuja C 1
  • 1990 Toim. Visa Liippola, toimituskunta: Eino Leiniö, Marita Gustafsson, Olli Koskela, Visa Liippola. Pain. 1990. 81, [1] s. Svensk resumé / text: Marita Gustafsson, övers.: Gunnel Cleve. Partiomuseon julkaisuja C 2
  • 1991 Toim. Visa Liippola, toimituskunta: Eino Leiniö, Marita Gustafsson, Olli Koskela, Visa Liippola. Pain. 1991. 104 s. Svensk resumé / text: Marita Gustafsson, övers.: Gunnel Cleve. Partiomuseon julkaisuja C 3
  • 1992 Toim. Visa Liippola, toimituskunta: Eino Leiniö, Marita Gustafsson, Olli Koskela, Visa Liippola. Pain. 1992. 87 s. Svensk resumé / text: Marita Gustafsson, övers.: Gunnel Cleve. Partiomuseon julkaisuja C 4
  • 1993–1994 Toim. Visa Liippola, toimituskunta: Osmo Ikola, Eino Leiniö, Olli Koskela, Visa Liippola, Kari Vainio, Matti Helanko. Pain. 1994. 80 s. Svensk resumé / Elina Keskinen. Partiomuseon julkaisuja C 5
  • 1995 Toim. Elina Keskinen, toimituskunta: Eino Leiniö, Elina Keskinen, Olli Koskela, Visa Liippola. Pain. 1995. 114 s. Svensk resumé / Elina Keskinen. Partiomuseon julkaisuja C 6
SUOMEN PARTIOMUSEON VUOSIKIRJA – FINLANDS SCOUTMUSEETS ÅRSBOK

ISSN 1455-5166

  • 1996 Toim. Elina Keskinen, toimituskunta: Elina Keskinen, Eino Leiniö, Visa Liippola, taitto: Jyrki Tuominen. Pain. 1996. 148 s. Svensk resumé / Elina Keskinen. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 7
  • 1998 [pitäisi olla 1997] Toim. Elina Liippola, toimituskunta: Kalevi Kuusinen, Elina Liippola, Visa Liippola, taitto: Janne ”Rysky” Riiheläinen. Pain. 1998. 84 s. Resumé / Elina Liippola, övers. Susanne Björkman. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 8
  • 1998 Toim. Juhani Pitkänen. Pain. 1999. 127, [1] s. Tiivistelmä – resumé / Juhani Pitkänen, övers. Susanne Björkman. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 9
  • 1999 Toim. Juhani Pitkänen. Pain. 2000. 100 s. Yhteenveto -resumé / Juhani Pitkänen, övers. Susanne Björkman. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 10
  • 2000 Toim. Juhani Pitkänen. Pain. 2001. 144 s. Tiivistelmä – sammandrag / Juhani Pitkänen, övers. Susanne Björkman. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 11
  • 2001 Toim. Juhani Pitkänen. Pain. 2002. 128 s. Sammandrag / Juhani Pitkänen, övers. Susanne Björkman. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 12
  • 2002 Toim. Juhani Pitkänen. Pain. 2003. 96 s. Sammandrag / Juhani Pitkänen, övers. Susanne Björkman. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 13
  • 2003 Toim. Juhani Pitkänen. Pain. 2004. 96 s. Sammandrag / Juhani Pitkänen, övers. Anne Sjöström. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 14
  • 2004 Toim. Juhani Pitkänen. Pain. 2005. 112 s. Sammanfattning / Juhani Pitkänen, övers. Anne Sjöström. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 15
  • 2005 Toim. Juhani Pitkänen. Pain. 2006. 160 s. Sammanfattning / Juhani Pitkänen, övers. Anne Sjöström. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 16
  • 2006 Toim. Juhani Pitkänen. Pain. 2007. 112 s. Sammanfattning / Juhani Pitkänen, övers. Anne Sjöström. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 17
  • 2007 Toim. Juhani Pitkänen. Pain. 2008. 112 s. Sammanfattning / Anne Sjöström. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 18
  • 2008–2009 Toim. Sami Tantarimäki, Mika Helkearo. Pain. 2010. 112 s. Svensk resumé. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 19
  • 2010 Toim. Yrjö Nenonen, Sami Tantarimäki. Pain. 2011. 102 s. Svensk resumé. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 20
  • 2011 Toim. Sinikka Alvesalo, Yrjö Nenonen, Sami Tantarimäki. Pain. 2012. 130 s. English summary. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 21
  • 2012–2015 Toim. Yrjö Nenonen. Pain. 2016. 149 s. Svensk resumé. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 22
  • 2016 Toimituskunta: Sinikka Alvesalo, Anne Lahtonen, Visa Liippola, Sami Tantarimäki, ruotsinnokset: Anne Sjöström. Pain. 2017. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 23
  • 2017 Toimituskunta: Sinikka Alvesalo, Anne Lahtonen, Visa Liippola, Leena Rannikko, Sami Tantarimäki, ruotsinnokset: Anne Sjöström, Birgitta Rönnberg, Nina Hännikäinen. Pain. 2018. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 24
  • 2018 Toimituskunta: Sinikka Alvesalo, Anne Lahtonen, Visa Liippola, Leena Rannikko, Sami Tantarimäki, ruotsinnokset: Anne Sjöström. Pain. 2019. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 25
  • 2019 Toimituskunta: Sinikka Alvesalo, Anne Lahtonen, Visa Liippola, Leena Raukko, Sami Tantarimäki, ruotsinnokset: Anne Sjöström. Pain. 2020. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 26
  • 2020 Toimituskunta: Sinikka Alvesalo, Anne Lahtonen, Visa Liippola, Leena Raukko, Sami Tantarimäki, ruotsinnokset: Anne Sjöström. Pain. 2021. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 27
  • 2021 Toimituskunta: Sinikka Alvesalo, Anne Lahtonen, Visa Liippola, Leena Raukko, Sami Tantarimäki, ruotsinnokset: Anne Sjöström. Pain. 2022. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 28
  • 2022 Toimituskunta: Sinikka Alvesalo, Anne Lahtonen, Visa Liippola, Leena Raukko, Sami Tantarimäki, ruotsinnokset: Anne Sjöström. Pain. 2023. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 29
  • 2023 Toimituskunta: Sinikka Alvesalo, Anne Lahtonen, Visa Liippola, Leena Raukko, Sami Tantarimäki, ruotsinnokset: Anne Sjöström. Pain. 2024. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 30
  • 2024 Toimituskunta: Sinikka Alvesalo, Anne Lahtonen, Visa Liippola, Leena Raukko, Sami Tantarimäki, ruotsinnokset: Anne Sjöström. Pain. 2025. Suomen Partiomuseon julkaisuja C 31
  • 2025 ilmestyy keväällä 2026

Suomen Partiomuseo – Vuosikirjojen sisällöt 1989 alkaen

1989
  • Eino Leiniö: Partiomuseon julkaisutoiminta
  • Heikki Winter: Pelkkää päivänpaistetta
  • Marko Paavilainen: Työväenliikkeen suhtautuminen partiotoiminnan alkuun Suomessa
  • Kari Vainio: Partioliikkeen synty
  • Esko Ajanko: Meripartiotoiminnan alku Raumalla
  • Marita Gustafsson: Svensk resumé
1990
  • Eino Leiniö: Partiomuseon julkaisutoiminta
  • Marko Paavilainen: Ennen sotia kuvatut suomalaisesta partiotoiminnasta kertovat lyhytelokuvat
  • Lauri Winter: Unohdetut vapaaehtoiset
  • Eino Leiniö: ”Viisi leipää, kaksi kalaa”
  • Mikko Himanka: Yksinäisten partiolaisten toiminta Suomessa 1930-luvulla
  • Marita Gustafsson: Svensk resumé
1991
  • Osmo Rinta-Tassi: Museon tehtävä
  • Jukka Relander: Arkipäivän sankarit, Baden-Powell loi heidät omaksi kuvakseen
  • Maria Tilk: Viron partiotoiminnan historiaa 1911–1940
  • Miika uovinen: Väinämöinen eller Kim? Jämförelse mellan två olika scoutideologier i Finland 1917-1939
  • Marita Gustafsson: Svensk resumé
1992
  • Gela Troupp: Scoutmuseér i Norden – Pohjoismaiden partiomuseot
  • Maarit Ikonen: Robert Baden-Powellin naiskäsitys
  • Marja Sipilä: Lippukuntien liput Suomen partioliikkeen kehityksen kuvastajina
  • Marita Gustafsson: Svensk resumé
1993–1994
  • Monica Mickos: Kaikkien meidän Partiomuseo _ Allas vårt Scoutmuseum
  • Grethel Nyman: Scoutingen som en edukationsprocess
  • Pekka Laurén: Turun partiopojat 1917–1922. Joukkoliikkeen nousu ja hiipuminen
  • Päivi Hämeenaho & Kaisu Härönen: Partiojohtajien käsityksiä tekemällä oppimisesta partiossa
  • Elina Keskinen: Tiivistelmä – Svensk resumé
1995
  • Olli Koskela: Kolmannen polven Partiomuseoon – Till tredje generationens Scoutmuseum
  • Saara Nevanlinna: Pyhän Yrjänän tie Englantiin ja mitä sitten tapahtui
  • Merja Mikkola: Partiotyö elämäntapana. Partioharrastus kasvun edistäjänä
  • Sari Partanen & Leila-Marja Pihlaja: Vartionjohtajien johtamistyylit ja motivaatio Varsinais-Suomen piirissä
  • Elina Keskinen: Tiivistelmä – Svensk resumé
1996
  • Heikki Winter: Aku Leino on mennyt Kotiin
  • Eino Leiniö: Aika tulla – aika lähteä
  • Katja Viiri: Partion ja koulun kansainvälisyyskasvatus partiossa toimivien luokanopettajien näkökulmasta
  • Eino Leiniö: Tarinaa Matin Jousista
  • Elina Keskinen: Tiivistelmä – Svensk resumé
  • 1997 [kannessa väärin: 1998]
  • Kalevi Kuusinen: Yhden kauden jälkeen – Vid första periodens slut
  • Mikko Himanka: Samoilijakonkarimatrikkeli
  • Milla Lindström & Siru Nori: Suomen Partiolaisten johtamiskoulutus
  • Jari Päkkilä: Varsniainissuomalaisten meripartioalusten päälliköiden käsityksiä meripartioinnista ja partion kasvatustavoitteista
  • Elina Liippola: Tiivistelmä – Resumé
1998
  • Kalevi Kuusinen: Yhteisvoimin eteenpäin – Framåt med förenade krafter
  • Toimintakertomus 1998
  • Heikki Winter: Partiomuseon kokoelmat
  • Matleena Laakso: Partiojohtajien Gilwell-koulutus Suomessa 1927–1959
  • Juhani Pitkänen: Meripartiotoimintaa Suomessa
  • Juhani Pitkänen: Tiivistelmä – Resumé
1999
  • Kalevi Kuusinen: Kymmenes vuosikirja – Den tionde årsboken
  • Toimintakertomus 1999
  • Taru-Maija Gustafsson: Partiomuseosäätiö
  • Hannu Uusiniemi: Suomen Partiomuseon heraldinen jaosto
  • Veikko Riisiö: Mikkelin Metsäläisten 1917–1922 / Savon Sissien 1922–1999 lippu
  • Lassi Koho: Vaeltaja-Gilwell-kurssi, Gilwell Park 23.-29.5.1949
  • Erkki Erjanti: Käki-vartion päiväkirjasto, metsäkurssin (Gilwell) vaeltajalinjan leiriosalla vuonna 1961
  • Mari Lempinen: Postmoderni murros ja partioaate
  • Gela Troupp: Scoutmuseerna i Norden – Pohjoismaiset partiomuseot
  • Juhani Pitkänen: Yhteenveto – Sammandrag
2000
  • Yrjö Nenonen: Partiomuseo, nuorisotyökulttuuriperinnön vaalija, perinteiden tyyssija
  • Toimintakertomus
  • Juhani Pitkänen: Museon puku- ja tekstiilijaosto
  • Sami Tantarimäki: Nujakkasaaren linna
  • Juhani Pitkänen: Partio-opisto, Tapiola, Sulkava
  • Juhani Pitkänen: Näin syntyi Kiljavan koulutuskeskus
  • Petri Louko: Päijänne, Rismalahti 40 vuotta
  • Ville Vuorisalmi: Partiopoikatoiminnan kasvatustavoitteet Suomessa vuosina 193-1953
  • Juhani Pitkänen: Riekonkieppi oy, helsinkiläisten talousponnistus
  • Mane Siivonen: Partiomuseotoimintaa Hämeessä
  • Juhani Pitkänen: Sammandrag
2001
  • Kalevi Kuusinen: Puheenjohtajan tervehdys
  • Toimintakertomus 2001
  • Toimintasuunnitelma, jaostot 2002
  • Juhani Pitkänen: Partiomuseon neljä vuosikymmentä
  • Tauno Piironen: Merkillisiä partiolaisia
  • Gela Troupp: Nordiska Scoutmuseimötet i Åbo 7.-9.9.2001 – Pohjoismainen partiomuseokokous Turussa
  • Jukka Nyyssönen: Kopsnat ja painovirhe – pt-kisajoukkueiden nimeämisen muutos
  • Hannu Uusiniemi: Ruissalon Honkapirtti, leirikoulutuskeskus
  • Juhani Pitkänen: Satahanka-pursi
  • Juhani Pitkänen: Työrupeama museolla
  • Juhani Pitkänen: Sammandrag över innehållet i årsboken
2002
  • Kalevi Kuusinen: Nelikymppisen Suomen Partiomuseon toiminnan pohdiskelua
  • Sami Tantarimäki: Juhliva Partiomuseo loi katseen menneeseen ja otti uuden suunnan eteenpäin
  • Toimintakertomus 2002
  • Heikki Winter: Kuka lippua kantaa
  • Gela Troupp: Partiomarssi – Scoutmarch – The Scout March, th World Song of WAGGGS
  • Hannu Uusiniemi: Aksu-patsaat
  • Annukka Niva: Satahanka X:llä Suomen Partiomuseossa yhdistyvät heraldiikka, Pyhä Yrjö ja meripartioinnin historia
  • Lauri Lehtonen: Liittolippu, vartioviiri
  • Nuotiomestarin viitan suunnittelu Henrikin Tapulitytöille
  • Juhani Pitkänen & Risto Sukapää: Helsingin Partiopoikain Kannatusyhdistys 50-vuotta, Kavalahden retkeily- ja leirikeskuksen avajaiset 23.5.2002
  • Kalevi Kuusinen: SPJ:n ansiomerkkiohjesääntö
  • Gela Troupp: Väpnarscoutmärket
  • Heikki Winter: Partiomuseon kokoelmat
  • Yrjö Nenonen: Partiomuseon keruusuunnitelma
  • Juhani Pitkänen: ett sammandrag av årsbokens innehåll
  • Toimintasuunnitelma 2003
2003
  • Yrjö Nenonen: Puheenjohtajan tervehdys
  • Muistosanat joukostamme poistuneille (Kalevi Kuusinen, Pekka Aitero)
  • Toimintakertomus 2003
  • Heikki Winter: Lippukuntalehdistä
  • Hannu Uusiniemi & Juhani Pitkänen: Kultarantaleiri, Naantali 1936
  • Hannu Uusiniemi: Kousa toi voiton, Ådals-lägret 1947
  • Korjauksia vuosikirja 2002 luetteloihin
  • Gela Troupp: Flickscouternas internationella sång 1932 – Partiotyttöjen kansainvälinen laulu 1932
  • Kari Laurla & Heikki Karjalainen: Suomalainen partiolippu kautta aikojen
  • Juhani Pitkänen: Tall Ship’s Races Turussa 2003
  • Pauli Ihamäki: Partiolaiset postikorteilla
  • Yrjö Nenonen: Partiomuseo, tapahtumia
  • Aboex 2004 postimerkkinäyttely Turussa 23.25.4.2004
  • Paavo Tamminen: Partiomuseon arkistosta
  • Pauli Ihamäki: Partiofilatelia, partiolaisten laajin keräilyalue
  • Pauli Ihamäki: Partiokirjat ja -lehdet talteen
  • Nuotiotarinoita: Maailman ensimmäinen partiolainen
  • Juhani Pitkänen: Partiomuseon kirjakaapista: Työ on miehen kunnia, siirtopoikinen työpalvelu 1940-1942 / Marja Huovila
  • Ari Mäkinen: Nuotiolaulut
  • Marjaana Ristilehto: Pohjoismainen partiomuseokokous Oslossa 12.-14.9.2003
  • Toimintasuunnitelma 2004
  • Juhani Pitkänen: ett sammandrag av årsbokens innehåll
2004
  • Yrjö Nenonen: Vaellus jatkuu
  • Muistokirjoitus, Elvi Nieminen 25.5.1916-26.5.2004
  • Toimintakertomus 2004
  • Juhani Vainio: Johtajakoulutuksen erot sotilas- ja partio-organisaatiossa omien kokemusten kautta
  • Heikki Winter: Postimestarina suurleirillä
  • Hannu Uusiniemi & Juhani Pitkänen: Veriliitto 70 vuotta
  • Partiomuseo postimerkkinäyttelyssä ja postimerkkinäyttely Partiomuseossa
  • FiSSc Nothamn VI, Dragsfjärd, Örö 14.-22.7.2004
  • Eero Parvio: Olga Wikström 100 vuotta 1999
  • Finnjamboree Tarus 28.7.-5.8.2004 Padasjoella
  • Glimt fra Norsk Speidermuseet
  • Pietarin suomalainen partiojärjestö 1917
  • Emilia Heinonen: Varsinais-Suomen Partiopiirin sisutoiminnan laadusta ja sisupartiolaisten integroitumisesta lippukuntaan
  • Jussi Mattila: ”Nyt tarvitaan miesten otteita!” Suomen Partiopoikaliiton suhde maanpuolustuskasvatukseen
  • Juhani Pitkänen: Sammanfattning
2005
  • Yrjö Nenonen: Sadas vuosi
  • Muistokirjoitus, Eino Leiniö
  • Muistokirjoitus, Helvi Helanko
  • Toimintakertomus
  • Yrjö Nenonen: Väiskin historiaa
  • Suomen Partiomuseon vuosikirjojen sisällöstä 1989–204
  • Meripartiolippukunta Myrskypojat
  • Sakke Tantarimäki & Gela Troupp: Pustens porträttgalleri – Scoutpostenin potretit
  • Pauli Ihamäki: Partiolaisten postimaksukoneleimat
  • Partiomuseo muutti Raunistulasta keskustaan
  • Antti Grönros & Seppo Sundell: Retkikeittimiä museolla
  • Heraldinen jaosto esittelee museon kokoelmia
  • Susanna Elomaa: Kiljava koulutus- ja leirikeskus 50 vuotta
  • Marjaana Ristilehto: Pohjoismainen partiomuseokokous Ruotsissa 9.-11.9.2005
  • Gela Troupp: De svenska scoutprisessorna i Finland 1955 – Ruotsin partioprinsessat Suomessa 1955
  • Kalervo Mettala & Paavo Kaulio: Suomalais-virolainen partiosanasto
  • Pirkko Stauffer: Papinat, kannatteleva tukiverkko Turussa
  • Timo Siren: Kansalliskorosteisen kansainvälisyyden aika suomenkielisten partiolaisten kansainväliset suhteet vuosina 1935-1939
  • Yrjö Nenonen: Kun mietit partiohistoriikin tekemistä
  • Ilmari Wainio: Toteemit
  • Yrjö Nenonen: Lippukunnan arkisto
  • Juhani Pitkänen: Sammanfattning
2006
  • Muistokirjoituksia: Maija-Liisa Juva, Kaj Puumalainen, Kari K. Laurla
  • Toimintakertomus
  • Gela Troupp: Svastikan som utmärkelsetecken – Svastika ansiomerkkinä
  • Paavo Kaulio: Eesti Päevaleht
  • Sami Tantarimäki:Karikatyyrejä, pilakuvia ja sarjakuvia 1920-luvulta
  • Heikki Winter: Juhlakirjoista
  • Antti Grönros: Reppu ja rinkka, partiolaisen perustyökalut
  • Lauri Lehtonen & Sini Montanari: Huivimerkkejä, kotka-aiheisia
  • Jere Karlsson & Juhani Pitkänen: Troolarista partioalukseksi, m/s Krista, Uusikaupunki
  • Joni Holmroos: Keräyskartongin keräyksen tehostaminen, esimerkkinä partiolaiset Turun seudulla
  • Anders Lindahl: Utvecklingen i Svenska Scoutförbund – Ruotsin partiojärjestön jäsenkehitys
  • Isto Vatanen: Partioalus Sextant museoiässä
  • Juhani Pitkänen: Muistele ja kerro
  • Rosvojoukosta tämä alkoi, Toimen Tytöt 90 vuotta
  • R. Iversen: Hiukan partiopedagogiaa
  • S.P.P.L.:n leiri, Kangasala 1927
  • Pikakuvia Kangasalan partiopoikaleiriltä
  • Kaistat Karjaan kunnailla & Fiskarssin ”finkeissä”
  • Juhani Pitkänen: Sammanfattning
  • Toimintasuunnitelma vuodelle 2007
2007
  • Yrjö Nenonen: Timanttinen vuosi
  • Jukka Tulivuori: Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n piirijako muuttuu
  • Hanna Niiranen-Niittylä: ”Historia alkaa alkuasukkaista…”, Partiomuseo sudenpennun silmin
  • Sami Tantarimäki: Jamboree 1957
  • Teemu Helin: Partio 100 esittäytyi Suomessa
  • Lasse Lindh: Pohjoismaiden partiomuseoiden edustajien kokous Tanskassa 7.-9.9.2007
  • Pauli Ihamäki: Partiolaiset vuoden 2007 Eurooppa-postimerkeissä, partioliikkeen syntymästä 100 vuotta
  • Gela Troupp: Scouter tackar
  • Lauri Lehtonen & Hannu Uusiniemi: Lippukunnan huivin tunnus ja kunnan vaakuna
  • Raija Aalto & Ulla Lindell & Arja Lehtinen: T-paita ”partioasuna”
  • Niko Purmonen: Luottamushenkilöiden identifioituminen partio-organisaatioon
  • Kun salakuljettajat joutuivat satimeen, seikkailuja Merenkurkussa
  • Gela Troupp: Partiolaiset kiittävät
  • Sven Donner: Toimen Pojat 1919–17
  • Pauli Ihamäki: Partiotoimintaa luovutetulla alueella
  • Kalervo Mettala: Leirileipä
  • Museon leikekokoelmat ja niiden ylläpito
  • Vilvoittavien vesien äärillä olivat Turun Tähti-Tytötkin leiriaikoinaan
  • Pääkaupungin kaupunkikilpailu 1946
  • Anne Sjöström: Sammanfattning
2008–2009
  • Yrjö Nenonen: Uudistuen ja turvallisesti juhlavuoteen
  • Muistokirjoitukset: Majbrit Forssell, Heikki Winter
  • Pauli Ihamäki: Paralepa, Eestin partiolaisten 3. suurleiri Haapsalussa 1935
  • Pauli Ihamäki: Viron partioliikkeen kohtalo 1940
  • Antto Mäkinen: Suomen partioliikkeen kansainväliset suhteet 1920–1930-luvuilla
  • Mikko Lämsä: Partioperinnettä Pohjois-Pohjanmaalta, Pohjois-Pohjanmaan partioperinneyhdistys
  • Svensk resume
2010
  • Yrjö Nenonen: Juhlavuoden aatto
  • In memoriam, Esko Nikkarla
  • Huomattava lahjoitus Suomen Partiomuseolle
  • Kilke VI Finnjamboree 28.7.-5.8.2010, Evo
  • Heikki Saarento: Poiskottine Turus!
  • Yrjö Nenonen: Suomen Partiomuseon aarteita, Poiskotti
  • Toni Sallinen: ”Tartuttaa niihin sitä semmoista partioaatetta” lauman- ja vartionjohtaja nuorisotyön tekijänä
  • Mauno Siivonen: Partiotaitokilpailut, historiaa, merkkejä
  • Svensk resume
2011
  • Yrjö Nenonen: Suomen Partiomuseo – Finlands Scoutmuseum 21.2.2012 50 vuotta
  • Heidi Jokinen: Tänään tehdään huomisen historiaa
  • Christoffer Taxell: Suomen Partiomuseo – Finlands Scoutmuseum 50 v År
  • Yrjö Nenonen: Suomen Partiomuseoyhdistyksen puheenjohtajan esittämä historian katsaus 50-vuotisjuhlissa – Festtal vid 50-årsfesten
  • Muistokirjoitus, Gela Troupp, Erkki Erjanti
  • Jaana Ristilehto: Pohjoismainen partiomuseokokous Oslossa
  • Mervi Laitinen: ”Nauravien muistojen tulva humahti lävitsesi”
  • Mane Siivonen: Missä on Brigadiksen sarvi ja Donnerin linkkuveitsi
  • Pirjo Kankaanranta: Nuotiomestarin viitan suunnittelu partiolippukunta Henrikin Tapulitytöille
  • English summary
2012–2015
  • Yrjö Nenonen: Hitaasti kiiruhtaen
  • Yrjö Nenonen: Vuosien 2012–2014 kooste
  • Yrjö Nenonen: Turun Sanomain Partio-kilpi
  • Petra Helin: Versopartiolaiset ja seurakunta
  • Ritva Manner & Yrjö Nenonen: Pohjoismaiset partiomuseot, Tanskan konferenssi 2015, Kolding
  • Lina Åkerblom: Representationen genom sändar-mottagarelationen i trescouthandböcker
  • Pauli Ihamäki: Partiolaiset postikorteilla
  • Klaus Juvas: Keräily, sairaus vai perinnöllinen ominaisuus?
  • Svensk resume
2016
  • Sinikka Alvesalo: Lukijalle – Till läsaren
  • Yrjö Nenonen: Puheenjohtajalta – Från ordföranden
  • Sata vuotta – Hundra år
  • Visa Liippola: Kevät 1917 – Våren 1917
  • Sinikka: Alvesalo: Satavuotiaat, yhä toimivat partiolippukunnat piireittäin vuonna 2017
  • Sami Tantarimäki:Satavuotiaat, jotka avasivat ikkunan partiomaailmaan siitä katoamatta – Hundraåringarna som öppnade fönstret mot scoutvärlden utan att försvinna
  • Visa Auvinen: Auran Tähti Pojat
  • Sandra Råholm: God mat, god aptit och gott humör i hundra år
  • Yrjö Nenonen: Partiopioneeri Ragnar Axel Fernberg – Scoutpionjären Ragnar Axel Fernberg
  • Partiomuseo – Scoutmuseum
  • Yrjö Nenonen: Roihu VII Finnjamboree, 20.-28.7.2016, Evo
  • Anne Sjöström: Sata vuotta suurleirejä Suomessa -julistenäyttely – Affischutställningen Finländska storläger i hundra års tid
  • Muistokirjoitus: Juhani Pitkänen, Eeva Laurén
  • Anne Lahtonen: Suomen Partiomuseoyhdistys – Finlands Scoutmuseiförening ry
2017
  • Sinikka Alvesalo: Lukijalle – Till läsaren
  • Yrjö Nenonen: Puheenjohtajalta – Från ordföranden
  • Nina Hännikäinen: Uusi vuosi, uusi puheenjohtaja – Nytt år, ny ordförande
  • Partio ajassa – Scouting i tiden
  • Airi Virtanen: Viipurin Tyttöpartio eli Muuttolinnut 100 vuotta 22.4.2017 – Flickscoutkåren Viipurin Tyttöpartio dvs. Muuttolinnut (Flyttfåglarna) 100 år 22.4.2017
  • Leena Raukko: Sisutoimintaa Suomessa 90 vuotta – 90 år av sisuscouting i Finland
  • Merja Vartiainen: Sisupartiotoimintaa: Pielisen Partiolaiset, Lieksa –
  • Merja Vartiainen: Sisupartiotoimintaa: Menninkäiset, Lounais-Suomi
  • Visa Liippola: Partiolaisten adventtikalenterit 1947–2017 – Scouternas adventskalendrar 1947–2017
  • Henna Kotoneva: Puhtaan sinivalkoisen partion kohtalo
  • Partiomuseo – Scoutmuseum
  • Matti Helanko & Teemu Helin: Pohjoismainen partiomuseokonferenssi 8.-10.9.2017 Turussa – Nordisk Scoutmuseikonferens 8.-10.9.2017 i Åbo
  • Yrjö Nenonen: Säihke-piirileiri, Uudenmaan partiopiirin leiri 12.-20.7.2017 – Säihke-distriktslägret, Distriktsläger för Nylands scoutdistrikt 12.-20.7.2017
  • Muistokirjoitus, Hannu Uusiniemi
  • Anne Lahtonen: Suomen Partiomuseoyhdistys – Finlands Scoutmuseiförening ry
  • Partiomuseon hallituksen pöytäkirjoista luettua – Urplock ur scoutmuseets styrelses protokoll
2018
  • Sinikka Alvesalo: Lukijalle – Till läsaren
  • Nina Hännikäinen: Puheenjohtajalta – Från ordföranden
  • Partio ajassa – Scouting i tiden
  • Juha Tomberg: Satahankojen historiaa näyttelyssä Satahanka XIII -leirillä – Satahanka-lägrens historia i utställningeg på Satahanka XIII -lägret
  • Jyrki Tuominen: Partioparaatiperinnettä Suomen Turussa – Scoutparadstraditionen i Åbo
  • Vilhelmiina Hännikäinen: Mitä yhteistä on 100-vuotiaalla Ipulla ja minulla, 17-vuotiaalla tytöllä? – Vad har vi gemensamt, hundraåriga Ipu och jag, en 17-årig flicka?
  • Tytti Wallenius: Kaikkien aikojen someleiri
  • Poiskotin käsikirja
  • Partiomuseo – Scoutmuseum
  • Ritva Manner: Kurkistus Heraldiseen jaostoon
  • Ilona Järvinen: Suomen Partiomuseoon tutustuminen – På besök till Finlands Scoutmuseum
  • Aira Virtanen, Nina Hänninen: Suomen Partiomuseoyhdistys – Finlands Scoutmuseiförening ry
  • Työntekijäluettelo ryhmittäin 2018
  • Museohoitokunta – Arbetsutskott
  • Partiomuseon hallituksen pöytäkirjoista luettua – Urplock ur Scoutmuseets stryrelses protokoll
  • Lahjoitukset vuonna 2018
2019
  • Sinikka Alvesalo: Lukijalle – Till läsaren
  • Nina Hännikäinen: Puheenjohtajalta – Några ord från ordföranden
  • Partio ajassa – Scouting i tid
  • Laura Grönlund: Partiopukeutumista Suomessa partion alkuajoista tähän päivään – Scoutklädsel i Finland från scoutingens början till idag
  • Anne Lahtonen: Partiosta kirjoitettua 100 vuotta sitten – Skrivet om scouting för hundra år sedan
  • Paavo Vilpo: Vapepa ja partiolaiset – Frivilliga räddningstjänsten och scouterna
  • Otto Glader: Radiopartiotoiminta Suomessa – Radioscouting i Finland
  • Pertti Korkalo: Partion suurleirimuonituksesta ja -muonittajista – Om bespisning och matlagare på stora scoutläger
  • Paula Päivinen: Saamenkielisen partioryhmän perustaminen Lappiin, etnografinen tapaustutkimus (pro gradu, Lapin yliopisto, kasvatustiede)
  • Partiomuseo – Scoutmuseum
  • Ritva Manner: Pohjoismainen partiomuseokonferenssi Norjassa 13.-15.9.2019 – Nordisk scoutmuseikonferens i Norge 13.-15.2019
  • Kimmo Vääriskoski: Pohjoinen Partiomuseo Kajahuksella – Scoutmuseet i norr på Kajahus-lägret
  • Juha Tomberg: Suomen Partiomuseon näyttely Johtajatulilla vuonna 2019 – Finlands Scoutmuseums utställning på Ledareldarna år
  • Riitta Hirvonen-Vainio: Kurkistus Pukujaostoon – En titt på dräktsektionen
  • Nina Hännikäinen: Suomen Partiomuseoyhdistys – Finlands Scoutmuseiförening ry
  • Partiomuseon saamia lahjoituksia vuonna 2019
  • Matti Helanko: Partiomuseon vuosikirjat 1989–2018
2020
  • Sinikka Alvesalo: Lukijalle – Till läsaren
  • Nina Hännikäinen: Puheenjohtajalta – Från ordföranden
  • Nils Grönberg: Uusi vuosikymmen alkaa uuden puheenjohtajan johdolla – Det nya decenniet börjar med ett nytt ordförandeskap
  • Partio ajassa – Scouting i tid
  • Tuomas Hyrsky: Mannerheim-solki 100 vuotta – Mannerheimspännet 100 år
  • Anne Lahtonen: Partiosta kirjoitettua 100 vuotta sitten
  • Sinikka Alvesalo: Suomen Partiolaisten peruskirja on uudistettu – Finlands Scouters grundstadga förnyades
  • Visa Liippola: Ylemmän partiojohtajakoulutuksen alkutaival vuoteen 1974 – Den högre scoutledarutbildningens början fram till år 1974
  • Pekka Aho: Kolmiapila-Gilwell-koulutusta 45 vuotta – 45 år av Treklöver-Gilwell -utbildning
  • Poiskotin käsikirja
  • Juha Tomberg: Ilmailupartion historiaa – Flygscoutingen historia
  • Julia Mäkinen: Partiorippikoulujen historiaa Turussa – Scoutskriftskolans historia i Åbo
  • Kalervo Mettala: Myrsky
  • Elina Kamppari: Voiko vapaaehtoistehtävästä antaa potkut?
  • Partiomuseo – Scoutmuseum
  • Leena Raukko: Kurkistus Kuva- ja äänitallennejaostoon – En titt på Bild- och inspelningssektionen
  • Nina Hännikäinen: Suomen Partiomuseoyhdistys – Finlands Scoutmuseiförening ry
  • Työntekijäluettelo ryhmittäin – De frivilliga gruppvis
  • Partiomuseon saamia lahjoituksia vuonna 2020
2021
  • Sinikka Alvesalo: Lukijalle – Till läsaren
  • Nils Grönberg: Puheenjohtajalta – Från ordföranden
  • Partiomuseo kertoo ajassa – Scoutmuseet berättar
  • Anne Lahtonen: Partiosta kirjoitettua 100 vuotta sitten
  • Matti Helanko: Partiomuseon synty, sisäpiirin tietoa – Insiderinformation om scoutmuseets födsel
  • Markus Laine: Partiomuseolla on nyt KOPO – Vad är ett samlingsprogram?
  • Marko Paavilainen: Kata Jouhi, ikuinen partiolainen – Kata Jouhki, evig scout
  • Lauri Luoto: Erilaisia syöttejä erilaisille kaloille: Robert Baden-Powellin rooli kansalaiskasvatuksen kehittäjänä
  • Jyrki Widgren, Petri Louko: Kallentalo, partiotalo Lahdessa – Kallentalo, ett scouthus i Lahtis
  • Juha Kosonen: Suomalainen partiokiltatoiminta on etsinyt aina itseään. Suomen Pyhän Yrjänän Partiokillat 70 vuotta – Den finländska scoutgillesverksamheten har alltid sökt sig själv. S:t Görans Scoutgillen i Finland 70 år
  • Laura Lyijynen, Joona Perälahti: Sosioekonomisen taustan vaikutukset partioharrastamiseen
  • Partiomuseon vuosi – Scoutmuseets år
  • Heidi Helanko: Kurkistus merkkijaostoon – En titt på märkessektionen
  • Nils Grönberg: Suomen Partiomuseoyhdistys – Finlands Scoutmuseiförening ry
  • Työntekijäluettelo ryhmittäin, muistamiset 2021, Partiomuseon saamia lahjoituksia vuonna 2021
2022
  • Sinikka Alvesalo: Lukijalle – Till läsaren
  • Nils Grönberg: Puheenjohtajalta – Från ordföranden
  • Partiomuseo kertoo – Scoutmuseet berättar
  • Matti Helanko: Tapahtumia partiossa vuonna 1922
  • Markus Laine: Hei Aina! – Hej Aina
  • Sinikka Alvesalo: Partiolaisten adventtikalenteri on siivittänyt joulunodotusta jo 75 vuotta. – Scouternas adventskalender har påskyndat väntan på julen redan 75 år
  • Erkki Hakala: Jäsenkokous Helsingissä 12.11.2022. – Medlemsmötet i Helsingfors 12.11.2022
  • Markus Laine: Kuvamuistoja juhlavuoden näyttelystä.
  • Mikaela Savolainen: Yhteisöllisyyden kokemuksia Sangamin partiokeskuksessa. – Upplevelser av gemenskap i scoutcentret i Sangam
  • Petri Aaltonen & Juhana Turpeinen: Partiopurjehtijat – Scoutseglarna (PP-SS) ry
  • Urho Sarjaluoto, teksti & Susanna Mikander, kuvat: Kiljava vuoteen 2000 saakka
  • Sami Tantarinmäki: Johdattelu graduun
  • Rikhard Sjöblom: Partioharrastuksen merkitys lasten ympäristökasvatuksessa (gradu).
  • Partiomuseon vuosi – Scoutmuseets år
  • Yrjö Nenonen: Kurkistus kirjallisuusjaostoon. – En titt på litteratursektionen
  • Nils Grönberg: Suomen Partiomuseoyhdistys – Finlands Scoutmuseiförening ry
  • Työntekijäluettelo ryhmittäin, muistamiset 2022, Partiomuseon saamia lahjoituksia vuonna 2022
2023
  • Sinikka Alvesalo: Lukijalle – Till läsaren
  • Nils Grönberg: Puheenjohtajalta – Från ordföranden
  • Partiomuseo kertoo – Scoutmuseet berättar
  • Matti Helanko: Tapahtumia partiossa vuonna 1923
  • Sirkka Reinikainen: Partiotyön vaikutus melankoliseen luonteseen, II-luokan johtajatutkintoa varten … Ensossa 30 päivänä marraskuuta 1938.
  • Päivi Taussi-Forsman, Maarit Laitala: Partiopoukaman historiaprojekti venyi ja paukkui
  • Sami Tantarimäki: Partioaiheisia opinnäytetöitä – Avhandlingar scoutterna
  • Jenni Savolainen: ”Joskus kaoottista, joskus kivaa” – Partio-ohjelman kädentaitoaktiviteetit, partiojohtajien suhtautuminen ja kokemukset
  • Piia Hongisto: Yhteisöllisyyden merkitykset partiotoiminnassa samoaja- ja vaeltajaikäisten kokemana
  • Nea Hakamäki: ”Kunnon partiolainen on aina valmis” – Korpusavusteinen diskurssintutkimus sanasta partiolainen Suomi24-keskustelupaikalla.
  • Karoliina Mäenpää: Partiolaisten suurleiri arkkitehtuurikasvatuksellisena ympäristönä.
  • Partiomuseon vuosi – Scoutmuseets år
  • Nils Grönberg: Nordic Scout Museum Conference 8th-10th of September 2023 Stockholm, Sweden.
  • Markus Laine: Hämeen Partiomuseosta osaksi Suomen Partiomuseon kokoelmaa. – Finlands Scoutmuseums samling växte med delar av Hämeen Partiomuseo.
  • Tero Sisto: Mauno ”Mane” Siivonen, partiokeräilijä – Mauno ”Mane” Siivonen, scoutsamlare.
  • Nils Grönberg: Suomen Partiomuseoyhdistys – Finlands Scoutmuseiförening ry
  • Työntekijäluettelo ryhmittäin, muistamiset 2023, Partiomuseon saamia lahjoituksia vuonna 2023
2024
  • Sinikka Alvesalo: Lukijalle – Till läsaren
  • Nils Grönberg: Puheenjohtajalta – Från ordföranden
  • Partiomuseo kertoo – Scoutmuseet berättar
  • Matti Helanko: Tapahtumia partiossa vuonna 1924
  • Ilkka Kuivalainen: Partiolupauksen merkityksestä ja kehityksestä Suomessa – Om scoutlöftets betydelse och utveckling i Finland
  • Päivi Toussi-Forsman: Hopeajoutsen ui historian kaislikkoon – Silversvanen simmar in i historien
  • Yrjö Nenonen: Johdanto Helvi Maukolan vuonna 1935 kirjoittamaan tutkielmaan ’Partiotyö vajaakykyisten keskuudessa’ – En introduktion till avhandlingen ’Partiotyö vajaakykyisten keskuudessa’ (Scouting bland oförmögna) från år 1935 av Helvi Maukola
  • Helvi Maukola: Partiotyö vajaakykyisten keskuudessa
  • Sari Kohonen: Mitä tänään syötäisiin? Näkökulmia partioretkien ja -leirien ruokailuun – Vad ska vi äta i dag? Synvinklar på scoutfärdernas och -lägrens mat
  • Visa Liippola: Partioromaaneja, partioseikkailuja jo sata vuotta – Scoutromaner, redan hundra ¨r av scoutäventyr
  • Sami Tantarimäki: Partioaiheisia opinnäytetöitä – Avhandlingar med scoutterna
  • Janne Nurmisto: Partiolaisten Kimara 2024 -leirin ruokahuollon toteutuskuvaus
  • Sami Lehto: Avoin Lappi-Partio, keskustelu- ja toimintakulttuurin avoimuus
  • Inka Kiuru: Samoajaikäisten tukemisen keinoja johtajille, miten aikuinen voi tukea 15-17-vuotiaita partiolaisia jaksamaan?
  • Emilia Ala-Panula, Reetta Anttikoski: Erityistä tukea tarvitsevien lasten partioharrastuksen tukeminen, opas 7-9-vuotiaiden partiolaisten ryhmänjohtajille
  • Juha Tomberg: Kurkistus partiokeräilijöiden toimintaan – En blick i scoutsamlarnas verksamhet
  • Partiomuseo kertoo – Scoutmuseet berättar
  • Ritva Manner, Markus Laine, Matti Helanko, Nils Grönberg, Anne Sjöström: Suomen Partiomuseon perusnäyttely ja Partiomuseo 2.0 – Finlands Scoutmuseums basutställning och Scoutmuseet 2.0
  • Marjaana Ristilehto: Doris Stockmannin arkisto Suomen Partiomuseolle – Doris Stockmanns arkiv till Finlands Scoutmuseum
  • Ritva Manner: Suomen Partiomuseon leirimuseo Pääkaupungin Partiolaisten Kimara-leirillä 27.–30.7.2024 Evolla – Finlands Scoutmuseums lägermuseum på lägret Kimara 27.–30.7.2024 i Evo