50 vuotta yhteistä partiota

Yhteinen keskusjärjestö syntyi, kun Suomen Partiopoikajärjestö ja Suomen Partiotyttöjärjestö yhdistyivät huhtikuussa 1972. Partiotoimintaa on ollut Suomessa jo vuodesta 1907 lähtien. Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry -järjestö täytti vuonna 2022 50 vuotta ja pyöreitä vuosia juhlittiin kahteen otteeseen vuoden aikana.

Partiovaikuttajia koolla vuosien varrelta

50-vuotiasta Suomen Partiolaisia juhlittiin vuoden 2022 aikana sekä huhtikuussa että marraskuussa. Huhtikuun virallisena juhlapäivänä kokoontui yhteen järjestön toimintaan vaikuttaneita henkilöitä. Koolla oli muun muassa puheenjohtajia, hallituksen jäseniä, suurleirien johtajia sekä merkittävien ansiomerkkien saajia vuosien varrelta.

Päivä alkoi juhlahartaudella ja päiväjuhlalla Helsingin Tuomiokirkon kryptassa. Iltajuhlaa vietettiin puolestaan Helsingissä kauppakorkeakoulun juhlasalissa – tismalleen samassa paikassa, jossa järjestön perustamisasiakirjat allekirjoitettiin 50 vuotta aiemmin.

Lue lisää juhlapäivästä koosteartikkelista.

Laaja kuva juhlasalista ja kaikista pöydistä vieraineen.
Suomen Partiolaisten 50-vuotista taivalta juhlittiin Helsingissä kauppakorkeakoulun juhlasalissa. Samassa paikassa, jossa yhteisjärjestön perustamisasiakirjat allekirjoitettiin päivälleen 50 vuotta aikaisemmin.

Juhlajäsenkokous huipensi juhlavuoden

12.–13.marraskuuta vietettiin 50-vuotisten järjestön juhlajäsenkokousta Helsingin kauppakorkeakoululla. Arvokkaassa kokouksessa keskusteltiin muun muassa hiilineutraali partio 2030 -tavoitteesta ja kuultiin finnjamboree Kajon leirinjohtajien tervehdys. Lisäksi kokous valitsi järjestölle uudet puheenjohtajat. Lauantai-iltana 12.11. järjestön nykytoimijat kerääntyivät iltajuhlaan. Illan aikana muisteltiin menneitä, valmisteltiin aikakapseli tuleville partiopäättäjille ja tanssittiin Kaartin Combon bilebändin tahtiin.

Lue lisää juhlajäsenkokouksesta artikkelista.

Myös tällä tietämällä viimeinen paperinen Partio-lehti juhlisti täyskymmeniä marraskuussa 2022 ilmestyneessä juhlanumerossa. Tutustu Partio-lehden juhlanumeroon (pdf-tiedosto).

Lue lisää yhteisjärjestön historiasta Marko Paavilaisen artikkelista

Videokooste kaikista Suomen Partiolaisten suurleireistä

Moikka! Tämä video ei näy, koska et ole sallinut tarvittavien evästeiden käyttöä.

YouTube-videot edellyttävät kaikkien evästeiden sallimista. Voit muuttaa evästeasetuksia ja lukea lisää käyttämistämme evästeistä. Muuta evästeasetuksia.

Teksti: Elina Kamppari

Kuvat: Atte Leskinen