Adventtikalenterikampanjasta ennätyspotti partion tueksi

Adventtikalenterikampanja on partion suurin vuosittainen varainhankintakampanja. Kampanja on partiolaisten yhteinen ponnistus, johon osallistuvat kaiken ikäiset partiolaiset, lippukunnat, partiopiirit ja keskusjärjestö.

Loppuvuoden adventtikalenterimyynnillä kerättiin partiotoiminnan tueksi ennätyksellisesti yli kolme miljoonaa euroa. Tulos saavutettiin yhä jatkuneista korona-ajan poikkeusoloista huolimatta. Kaikkiaan kalentereita myytiin loka-joulukuussa 303 019 kappaletta. Tulos parani kaikissa partiopiireissä ja valtakunnallisesti 11,1 % verrattuna edelliseen vuoteen.

Kampanjan tuotoilla mahdollistetaan partiotoimintaa ympäri Suomen ja sillä katetaan merkittävä osa partiotoiminnan kuluista. Suurin osa kalenterimyynnillä kerättävistä varoista ohjataan lyhentämättömänä paikallisen ja alueellisen toiminnan tueksi. Adventtikalenteria on myyty yhtäjaksoisesti jo vuodesta 1947, jolloin partiolaiset toivat adventtikalenteriperinteen Suomeen.

 

Partion ytimessä on tarttua toimeen muuttuvissa tilanteissa yhteisen päämäärän eteen. Tämän asenteen ansiosta partio Suomessa elää ja voi hyvin myös pandemia-aikana. Koko partiokentän toimintaa mahdollistava, upea adventtikalenterimyynnin tulos on jälleen yksi esimerkki siitä, mitä voimme yhdessä saada aikaan. Iso kiitos jokaiselle partiotoiminnan tukijalle ja kampanjassa mukana olleelle partiolaiselle”, Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Siiri Somerkero toteaa.

Kaksi lasta istuu lattialla koiran kanssa. Toisella on päässään kuulokkeet ja kädessään partiolaisten adventtikalenteri. Taustalla vanhempi mies sohvalla ja joulukuusi.
Kuva: Kristiina Hemminki / Studio Fotonokka

Koronatilanne ei lannistanut adventtikalenteria myyviä partiolaisia

Perinteisesti partiolaiset ovat myyneet suurimman osan adventtikalentereista ovelta ovelle kulkien, erilaisissa tapahtumissa ja esimerkiksi kauppakeskuksissa. Ensimmäisen koronavuoden tapaan myös vuonna 2021 oli hyödynnettävä perinteisten lisäksi muita myyntitapoja, sillä koronarajoitusten vuoksi myyntitapahtumia jouduttiin perumaan merkittävissä määrin. Erityisesti adventtikalenterien verkkokaupan rooli on ollut korona-aikana yhä suurempi. Yhä useammat lippukunnat myös helpottivat ostamista tarjoamalla asiakkaille mahdollisuuden maksaa kortilla tai mobiilimaksuna perinteisten käteismaksujen lisäksi.

Kenttämyynnin huipputuloksen perusteella voi päätellä, että pandemiasta johtuvat myynnin hidasteet eivät lannistaneet partiolaisia. Partiolaisten sitkeä asenne ja ketterä reagointi muuttuviin tilanteisiin olivat avainasemassa myynnin onnistumisessa.

Aineettomien lahjojen avulla poistetaan harrastamisen taloudellisia esteitä

Loppuvuoteen sijoittui adventtikalenterikampanjan lisäksi myös toinen partiolaisten merkittävistä varainhankintakampanjoista: partioharrastuksen taloudellisten esteiden poistamiseen tähtäävä Aineeton joululahja –lahjoituskampanja. Kolmatta kertaa järjestetty joulukampanja keräsi lahjoituksina noin 23 000 euroa, mikä tarkoittaa merkittävää tukea satojen vähävaraisten lasten partioharrastukselle. Aineettomaan lahjaan ohjattiin myös adventtikalenteriin liittyvän kuunneltavan partiolaisten joulutarinan kautta.

Aineeton joululahja on onnistunut tavoittamaan uusia kohderyhmiä vuosittain. Partion ystäville voi tehdä kertalahjoituksia ja liittyä kuukausilahjoittajaksi milloin vaan.

 


Teksti: Kati Pankka
Kuvat: Studio Fotonokka / Kristiina Hemminki