Partiokerho tutustuttaa partioon koulupäivän päätteeksi

Ilmaiset partiokerhot tarjoavat hyvän ja helpon tavan tutustua partioon. Niitä pidetään kouluilla, ja ohjaaja saa palkkion kunnalta. Kerhot madaltavat kynnystä ujuttautua myöhemmin mukaan varsinaiseen toimintaan.

Harrastamisen Suomen mallin tavoitteena on se, että jokaisella lapsella ja nuorella on mahdollisuus ilmaiseen harrastukseen. Malli on valtakunnallinen, opetus- ja kulttuuriministeriön tukema.

– Harrastusten ei aina tarvitse olla iltoja kuormittavia. Koululaisille ja heidän vanhemmilleen on kätevää, että koulun jälkeen lapsi tai nuori voi jatkaa harrastuskerhossa suoraan koulupäivän jälkeen, toteaa Suomen Partiolaisten moninaisuus- ja aluetyön projektipäällikkö Petra Valkonen.

Koululaiset ovat saaneet kyselyyn vastaamalla vaikuttaa, mitä harrastuksia he toivoisivat koululle. Kunnat ja koulut tekevät yhteistyötä harrastustoimijoiden kanssa ja sopivat mahdollisen harrastuksen aloittamisesta koululla.

Valokuva: Partio on hyvä harrastus lapselle
Kuvituskuva lapsista partiosta. Kuva: Kris Loimaala

Ykkösharrastusten joukossa jatkossakin

Valkonen kertoo, että partiossa on luotu oma malli, partiokerho, jota voidaan järjestää ilmaisena kerhona koulupäivän jälkeen.

– Kerholla on vahva yhteys partioon, mutta siihen ei kuulu partion symboliikkaa, retkiä tai leirejä. Kerhossa on hyvä tutustua, haluaisiko liittyä partioon myöhemmin. Olemme tehneet myös valmista partiokerho-ohjelmaa, Valkonen kertoo.

Partiokerhosta lippukunta saa hyvää julkisuutta ja mahdollisesti uusia jäseniä ja elinvoimaisuutta itselleen.

– Partion ei ole varaa jäädä mallista pois. Haluamme olla ykkösharrastusten joukossa tulevaisuudessakin.

Harrastamisen Suomen mallin on tarkoitus jatkua pysyvänä harrastusmuotona tulevaisuudessa.

Partiokerhossa huomioidaan lasten toiveet

Nurmijärven Klaukkalassa Isoniitun koulun pihalla on vauhti päällä. Tiistai-iltapäiväiseen tapaan partiokerho kokoontuu kello kolme. Ohjaaja Kirsi Haapanen ja apuohjaajat Kira Sandbacka, 13, ja Alec Sandbacka, 15, Klapaset-lippukunnasta johdattelevat rytmiryhmän koulun viereiseen metsikköön laavun luokse. Tänään partiokerhon ohjelmassa on luonnossa selviytymisen taitoja.

Haapanen ei epäröinyt hetkeäkään, kun lippukukunnanjohtaja kyseli vapaaehtoista koulun partiokerhon vetäjäksi.

– Innostuin heti, kun omat tyttöni ovat olleet ilmaisessa sirkuskerhossa. Halusin antaa muille lapsille vastaavaa kivaa kokemusta. Yllätyksenä tuli, että tästä jopa maksetaan palkkiokin, hän kertoo.

Haapaselle iltapäivähomma sopii mainiosti: Hän työskentelee säännöllisessä yötyössä hotellin vastaanotossa. Kerhoaika soljahtaa hyvin päivärytmiin.

– Partiokerhon vetäminen on vielä rennompaa kuin oman sudenpenturyhmäni, jossa tehdään merkkejä. Kerhon ohjelmaa pystyy tekemään kevyemmin, ei tarkasti ikäkausirungon mukaisesti, vaan aiheeseen tutustuen.

– Pystyn ottamaan myös paremmin lasten toiveet huomioon. Kerhoa pidetään siten, että kaikilla on kivaa, ja hyvä, rento meininki. Tämä oli myös yksi syy, miksi lähdin mukaan.

Teksti: Marju Hulttinen

 


Yläkuva: Eeva Helle