Lähes 7000 partiolaista osallistui #MEIDÄNMERI-ohjelmaan

Kuva: Moomin Characters ™

Partiolaiset osallistuivat vuosien 2020-2021 aikana Moomin Charactersin ja John Nurmisen Säätiön #MEIDÄNMERI-kampanjaan. Kampanjan tavoitteena on ollut lisätä Itämeri-tietoa sekä kerätä varoja John Nurmisen Säätiön työhön.

Partiolaisten roolina #MEIDÄNMERI-kampanjassa on ollut Itämeri-tietoisuuden levittäminen partioaktiviteettien avulla. Aktiviteettien avulla on tutkittu Itämerta ja tehty sen kuntoon vaikuttavia tekoja. #MEIDÄNMERI tarjosi omaa ohjelmaa erityisesti sudenpentu-, seikkailija- ja tarpojaikäisille, mutta soveltamalla aktiviteeteista on löytynyt tekemistä kaiken ikäisille partiolaisille perhepartiolaisista aikuisiin.

#MEIDÄNMERI-aktiviteettien avulla tutustuttiin luonnonvesien monimuotoisuuteen ja siihen, miten omilla teoilla voi vaikuttaa Itämeren tilaan. Aktiviteeteissa on esimerkiksi opeteltu tunnistamaan sinilevää, järjestetty rantatalkoita ja järjestetty Itämeri-aiheinen näyttely. Lisäksi harjoiteltiin vaikuttamista ja oman mielipiteen ilmaisua.

Elimäen Metsäsudet retkeili #MEIDÄNMERI-teemalla elokuussa 2020. Retken ohjelmassa muun muassa perehdyttiin, kuinka eri pesuaineet vaikuttavat vesistöjen kuntoon sekä mietittiin, miten omilla valinnoilla voi vaikuttaa Itämereen. Kuva: Julia Parkko

Lähes 7000 partiolaista osallistui #MEIDÄNMERI-ohjelmaan

#MEIDÄNMERI-aktiviteetit ja merkit saavuttivat partiolaisten keskuudessa huiman suosion. Kampanjan aikana #MEIDÄNMERI-merkin sai kaikkiaan lähes 7000 partiolaista. Vaikka #MEIDÄNMERI-kampanja on päättynyt, jäävät aktiviteetit osaksi partio-ohjelmaa.

#MEIDÄNMERI-kampanjassa on ollut mukana partion lisäksi noin 100 muuta yhteistyökumppania, joista osa on osallistunut kampanjaan esimerkiksi lahjoittamalla osan kampanjatuotteiden myyntituotosta keräykseen. #MEIDÄNMERI-kampanja saavutti jo keväällä 2021 tavoitteensa, kun kasassa oli yli miljoona euroa Itämeren ja sen perinnön suojeluun.

 

Teksti: Julia Parkko
Kuvat: Juha Nurmi ja Moomin Characters