Keilojen kaatamista, pusikon raivausta, glitteriä, yhteiskuvia, Ukkometson kuorolaulua ja messuja. Explo kokosi samoajat yhteen 20.-22.10.2017 Salossa.
Matkamme Exploon alkoi Tampereen linja-autoasemalta. Hyppäsimme busseihin ja vaihdoin kuulumisia partiokavereideni kanssa. Explo järjestettiin tällä kertaa Salossa. Tuntui luksukselta, kun saimme yöpyä kouluilla ja meille oli tehty valmiiksi ruoat. Ensimmäiseksi perille päästyämme ilmoittauduimme sisään ja saimme rannekkeet sekä Explo-kassit. Siinä samalla valitsimme, menemmekö illalla allasbileisiin vai hohtokeilaamaan Salon keilahallille.
Keilat kumoon
Itse päätin mennä kavereideni kanssa keilaamaan, sillä en ollut koskaan aiemmin keilannut. Se kannatti, sillä se oli todella hauskaa! En aina osunut keiloihin ja jonotusaika oli melko pitkä, mutta se kului melko nopeasti toistemme hiuksia letittäessä.
Työntekijät keilahallilla olivat ystävällisiä ja opastivat meitä, kun meille tuli ongelmia keilakoneiden kanssa. Jokaisella koululla oli oma teemansa. Itse yövyin Salon lukiossa, jossa aiheena oli ihmiskokeet.
Illalla oli erilaisia tietovisoja ja limbokilpailut. Lukion yläkerrasta löytyi toimintapisteitä, joissa pystyi muun muassa kokeilemaan vauhditonta pituushyppyä.
Pusikon raivausta ja lintuen tunnistusta
Lauantaiaamuna siirryimme valitsemillemme poluille. Olin itse päätynyt mennään metsään polulle, enkä ollut aivan varma, mitä siellä tehdään. Matkasimme bussilla kansallispuistoon ja meille annettiin ensimmäiseksi tehtäväksi siistiä hiekkatien reunasta pois pusikkoa ja pieniä puidentaimia.
Teimme sitä pari tuntia, jonka jälkeen oli ruokailu ja pieni tauko. Sen jälkeen jakauduimme pieniin ryhmiin ja kiersimme erilaisilla metsäaiheisilla rasteilla. Niissä testasimme taitojamme puiden ja lintujen tunnistamisessa, suunnistamisessa ja tutustuimme erilaisten puidenistutusvälineisiin. Matkasimme kansallispuistosta takaisin koululle söpöllä vanhalla bussilla.

Karaoke villitsi bilekansan
Illalla oli Explo-bileet, joihin valmistauduin kavereideni kanssa laittamalla glitteriä naamaan (sitä löytyikin sitten joka puolelta ympäri koulua). Bileet järjestettiin Salohallilla, jossa sai keilata, laulaa karaokea, syödä pitsaa ja tanssia toisten kanssa musiikin soidessa. Itse kävin välillä toisten kanssa yleisössä pomppimassa ja välillä etsin käsiini korvatulpat sekä palan pitsaa.
Ehkä eniten pidin karaokesta, jossa sain laulaa toisten kanssa Mombasan. Parasta oli laulaa yhteen ääneen kertosäkeistöt Aikuisesta naisesta ja Ukkometsosta kaikkien paikallaolijoiden kanssa. Halliin oli järjestetty myös valokuvauspiste, jossa sai käydä ottamassa toisten kanssa ryhmä- kuvia ja ikuistaa illan yhteen kuvaan.
Siirryimme hallilta kouluille, kun kello tuli yksitoista. Salon lukiolla oli vielä pari tietovisaa ja limbokisat.
Pinkkipartio kiinnosti messuilla
Aamulla pakkailimme ja kävimme syömässä aamupalaa. Salohallilla olevilla messuilla sai tutustua erilaisiin partiotapahtumiin ja muiden lauantain polkujen toimintaan.
Joillakin poluilla oli maalailtu lakanoita, kuljettu resiinalla junanrataa pitkin, pelattu ihmistetristä ja mietitty omia haaveita ja unelmia. Suosituin kohde messuilla oli Pinkkipartion messupiste.
Tapahtuman jälkeen kotona oli hyvä levähtää ennen koulujen jatkumista ja muistella viikonloppua. Vaikka Explossa koki pieniä pettymyksiä, jäi siitä kaikin puolin mukava tunnelma, ja siellä syntyi paljon uusia muistoja.