Historia

Partioliike Suomessa

Partio saapui Suomeen Ruotsin kautta. Pian partiotoiminta kiellettiin, koska Venäjä, johon Suomi tuolloin kuului, pelkäsi partiolaisten haluavan Suomen itsenäisyyttä. Vaikka partiotoiminta oli kiellettyä, jotkut lippukunnat toimivat salaa. Keväällä 1917 vallankumouksen jälkeen Venäjän valta Suomessa väheni ja partiotoiminta käynnistyi uudelleen. Suomi itsenäistyi 6.12.1917.

1917 perustettiin Suomen Partioliitto – Finlands Scoutförbund, joka yhdisti kaikki Suomen partiolaiset. Liitto hajosi jo vuonna 1919. Pian tämän jälkeen Suomeen syntyi kahdeksan partioliittoa. Tytöt ja pojat toimivat erillään.

Erosta huolimatta partio oli hyvin samanlaista kaikkialla Suomessa. Partio koostui viikoittaisista kokouksista, taitomerkeistä sekä retkeilystä. Tuohon aikaan oli tavallista, että viikoittaisset kokoukset pidettiin ulkona.

Sota-aika, vuodet 1939 – 1944, olivat vaikeaa aikaa myös partiolaisille. Partiolaisia osallistui sotien aikana väestönsuojelu-, ilmavalvonta-, lähetti-, sairaala- ja muihin vastaaviin tehtäviin. Partiossa ei annettu aseellista koulutusta sodan aikana.

Pojat ja tytöt toimivat erillään vuoteen 1972 saakka, jolloin perustettiin Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter. Yhteisen keskusjärjestön myötä alettiin perustaa yhteislippukuntia, joissa toimii sekä tyttöjä että poikia.

Partiopolulla puoli vuosisataa

 

Kynttilät syttyivät kesäillassa leiriläiseltä toiselle. Tarkoituksena oli, että kaikki olisivat poistuneet nuotiolta yhdessä, kynttilät käsissään. Kukaan ei kuitenkaan halunnut lähteä

Näin kuvailee kunniapartiolainen Doris Stockmann Suomen Partiolaisten ensimmäisen suurleirin, vuonna 1979 järjestetyn Karelian, viimeistä nuotioiltaa.

Takana oli yhdeksänvuotinen uurastus, jonka tuloksena Suomen Partiotyttö- ja Partiopoikajärjestöt yhdistettiin yhdeksi keskusjärjestöksi. Doris, partionimeltään Dodo, toimi ennen uudistusta Finlands Svenska Flickförbundetin puheenjohtajana ja oli mukana valmistelemassa liitosta.

Vallitsi syvä yhteenkuuluvuuden tunne. Silloin tunsimme, että olemme vihdoin onnistuneet.

Siviilissä Akateemisen Kirjakaupan johtajana, partiossa muun muassa Suomen Partiolaisten ja partiotyttöjen maailmanliiton WAGGGSin puheenjohtajana toiminut Dodo aloitti partion vuonna 1946 luokkakaverin isosiskon innostamana. Yli puoli vuosisataa jatkuneen partiopolun varrelle mahtuu kovan luokan johtopestien lisäksi partiomatkoja Suomeen ja ulkomaille. Erityisellä lämmöllä Dodo muistelee oman vartion kanssa tehtyjä purjehdusretkiä Helsingin saaristoon.

Lippukunnan vene purjehti todella huonosti, mikä teki siitä loistavan koulutusveneen. Heti huomasi, jos teki jotain väärin. Teimme retkille eväsleipiä, jotka sai syödä vasta Lauttasaaren sillan kohdalla. Saarissa yövyimme paljailla kallioilla taivasalla.

Viidessäkymmenessä vuodessa tekniikan kehitys ja yhteiskunnan muutokset ovat vaikuttaneet myös partioon. 2000-luvun sudenpennut opiskelevat liikennemerkkien sijaan käyttämään sähköpostia. Leireillä peseydytään suihkussa juoksevan veden alla ja partiokavereiden kanssa pidetään yhteyttä Facebookin välityksellä. Perusarvot ja ihanteet ovat kuitenkin säilyneet. Dodon mielestä partiolla on yhä paljon annettavaa.

Partiossa jokainen saa olla oma itsensä ja kaikkia kunnioitetaan sellaisena kuin on. Nykyinen koulumaailma on hajaantunut ja yksilökeskeinen. Myös perheet ovat aiempaa pienempiä ja pirstaleisempia. Partio voi tarjota turvallisen, pitkäaikaisen yhteisön, joka kestää läpi elämän.

Eritysen tärkeänä Dodo nostaa esiin partion antaman johtajakoulutuksen ja kansainvälisyyden. Verkostot ympäri Suomea ja maailmaa ovat hyödyksi myös partion ulkopuolella.

”On hieno mahdollisuus päästä tapaamaan ihmisiä eri puolilta maailmaa. Muiden kanssa on helpompi tulla toimeen, kun tuntee ja hyväksyy kulttuurien erot”, Dodo painottaa.

Partiolaisten välille syntyy heti yhteys. On helppo mennä juttelemaan riippumatta siitä, missä päin maailmaa kohdataan.