Taitoja ja toimijuutta ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi
Me partiolaiset haluamme kantaa oman vastuumme yhteisestä planeetasta. Olemme liikkeemme yli satavuotisen historian aikana näyttäneet, millä voimalla voimme muuttaa yhteiskuntaa.
Partion perustaja Robert Baden-Powell ohjeisti maailman ensimmäisiä partiolaisia kehottamalla heitä jättämään maailman tuleville sukupolville hieman parempana kuin he sen itse löysivät.
Tänä päivänä Baden-Powellin ohje kehottaa partiolaisia torjumaan ilmastonmuutosta. Partion pitää nyt pystyä kasvattamaan ilmastonmuutoksen hillintään ja sopeutumiseen; muuten liikkeemme ei täytä tehtäväänsä tämän vuosisadan olosuhteissa.
Partion vastuullisuustyötä edistävät keskusjärjestön ja piirien vastuullisuusryhmät sekä tapahtumien ja lippukuntien vastuullisuusvastaavat. Ilmastotyöhön tarvitaan koko partion organisaatiota, ja vastuullisuusryhmät toimivat vahvasti yhteistyössä eri toiminnanalojen sekä hallitusten kanssa.
Haluatko päästä mukaan kehittämään partion vastuullisuustyötä?
Vastuullisuuden avoimet pestit löytyvät pestihausta. Jos sopivaa pestiä ei löydy, voit olla myös suoraan yhteydessä itseäsi kiinnostavaan ryhmään.
Lisätietoa Suomen Partiolaisten vastuullisuusryhmän toiminnasta antavat vastuullisuusryhmän puheenjohtajat Riikka Rangman ja Vilma Virtanen (etunimi.sukunimi@partio.fi).
Hiilineutraali partio 2030 -tiekartta ohjaa partiolaisten ilmastotyötä
Partio on asettanut tavoitteekseen tehdä partiotoiminnasta hiilineutraalia vuoteen 2030 mennessä.
Hiilineutraali partio 2030 -suunnitelma koostuu kuudesta eri osa-alueesta, joista jokaiselle on määritelty omat tavoitteensa ja toteutuskeinonsa:
- Varmistetaan tarvittavat resurssit
- Pienennetään partion hiilijalanjälkeä
- Kasvatetaan partion hiilikädenjälkeä
- Kannustetaan kaikki mukaan
- Mitataan ja arvioidaan tuloksia
- Viestitään tuloksista
Hiilijalanjäljen laskenta partiossa
Partiotapahtuman hiilijalanjälki laskettiin ensimmäisen kerran Pääkaupunkiseudun Partiolaisten Aihki-piirileirillä jo vuonna 2008. Systemaattinen partiotoiminnan hiilijalanjäljen laskenta on kuitenkin käynnistynyt vasta viime vuosien aikana.
Partion hiilijalanjälkeä laskevat vapaaehtoiset partiolaiset, ja laskemisen tueksi on kehitetty partiokäyttöön sopivat hiilijalanjälkilaskurit vuosilaskuri Vuola ja tapahtumalaskuri Talla.
Olemme tähän mennessä laskeneet keskusjärjestön, suurimpien partiotapahtumien ja ensimmäisten partiopiirien hiilijalanjäljen. Vuoden 2024 aikana on tarkoitus laajentaa hiilijalanjäljen laskentaa koskemaan suurempaa osaa partiotoimintaa.
Keskusjärjestön tapahtumissa tarjotaan kasvisruokaa
Suomen Partiolaisten hallitus linjasi tammikuussa 2022, että keskusjärjestön tapahtumissa tarjotaan jatkossa lakto-ovo-vegetaarista ruokaa eli kasvisruokaa, joka voi sisältää maitotuotteita ja kananmunaa. Tällä pyritään pienentämään tapahtumien ruoan hiilijalanjälkeä keskusjärjestötasolla. Piirit ja lippukunnat päättävät itse omissa tapahtumissaan tarjottavasta ruoasta.
Linjaus koskee keskusjärjestön järjestämiä tapahtumia, koulutuksia, kokouksia ja leirejä. Lue lisää kasvisruoasta tapahtumissa.
Matkojen vähentäminen ja lentojen kompensointi
Suomen Partiolaisten työntekijöiden ja luottamushenkilöiden ulkomaanmatkat liittyvät useimmiten kansainvälisiin kokouksiin. Jokaisen kokouskutsun kohdalla pohditaan, kuinka tärkeää kyseiseen tilaisuuteen on osallistua sekä pyritään löytämään järkevimmät matkustustavat. Kotimaassa pyritään aina matkustamaan maateitse, mutta ulkomaille suunnattaessa käytetään myös lentokoneita.
Matkoja tehdään harkitusti ja perustellusti, ja jos lento on ainoa järkevä vaihtoehto, lentopäästöt kompensoidaan. Kompensaatiokohde päätetään Suomen Partiolaisten hallituksessa vuosittain.
Partioaseman ympäristölupaus
Partioasema on Helsingissä Töölönkadulla sijaitseva partiolaisten toimitalo. Partioasema on yksi Helsingin ja koko Suomen suosituimmista nuorisotiloista kävijämäärillä mitattuna.
Partioaseman sähkö on uusiutuvaa suomalaista tuulisähköä ja sen lämmitykseen käytetään maalämpöä. Partioasemalle on myös myönnetty Ekokompassi-sertifikaatti toimitiloissa tehdyn ympäristötyön johdosta. Voit tutustua partioaseman ympäristölupaukseen täällä.
Vastuullisuuskasvatusta sudenpennusta vaeltajaksi
Partio-ohjelmassa ympäristö- ja vastuullisuusteemat ovat esillä monissa eri ikäkausien aktiviteeteissa. On tärkeää, että jokaiselle ikäkaudelle on tarjolla ikätasoa vastaavaa ilmastoaiheista ohjelmaa ja mahdollisuuksia toimia konkreettisesti yhteisömme kädenjäljen kasvattamiseksi.
Alle on kerätty partio-ohjelman sisällöt, jotka käsittelevät erityisesti vastuullisuuden teemoja. Voit tutustua partio-ohjelmaan kokonaisuudessaan täällä.
Sudenpennut (7–9-vuotiaat)
Seikkailija (10–12-vuotiaat)
Tarpojat (12–15-vuotiaat)
Samoajat (15–17-vuotiaat)
Vaeltaja (18–22-vuotiaat)
Muita ympäristökasvatuksen sisältöjä:
- Pandamerkki luonnon monimuotoisuuden köyhtymistä vastaan
- #Meidänmeri -itämerikampanja
- Metsäosaajan taitomerkki
- Ympäristövaikuttajan osaamismerkki
Vuonna 2023 tehtiin tekoja paremman maailman puolesta
Sanoista tekoihin! oli partion ohjelmapainotus vuosille 2022–2023. Sanoista tekoihin! johdatteli partiolaiset tutustumaan ja oppimaan YK:n kestävän kehityksen tavoitteista (Agenda 2030) sekä toimimaan paremman maailman puolesta.
Ohjelmapainotus jakautui kahteen vuoteen siten, että vuonna 2022 Agenda 2030 tavoitteet otettiin haltuun jokaisen ikäkauden partio-ohjelman puitteissa, kun taas vuonna 2023 jokainen lippukunta teki tekoja paremman maailman puolesta, omissa yhteisöissään ja omien yhteistyökumppaneidensa kanssa. Kumpaakin vuotta varten julkaistiin kattavat ohjelmapaketit valmiiden toteutusvinkkien kera.
Partiolaisten ilmastoreppu
Partio pyrkii järjestönä ajamaan toimenpiteitä ilmastonmuutoksen torjumiseksi yhteiskunnassa, ja vaikuttamaan päättäjiin sekä yleisiin asenteisiin.
Vuonna 2022 Suomen partiolaiset luovuttivat Suomen pääministerille ilmastorepun, johon oli koottu nuorten ajatuksia ja huolia ilmastonmuutoksesta.