Yli 900 suomalaista partiolaista lähtee kesällä 2019 maailmanjamboreelle Yhdysvaltoihin

Ensi kesänä 46 000 partiolaista kaikkialta maailmasta kokoontuu Pohjois-Amerikan Länsi-Virginiaan historian suurimmalle partioleirille, 24:lle World Scout Jamboreelle. Suomalaiset osallistuvat leirille yli 900 partiolaisen voimin! Yhdeksässätoista leirilippukunnissa on yhteensä 670 leiriläistä ja 74 leirilippukunnan johtajaa.

Eksoottinen Pohjola näkyy leirimerkeissä

Kuva Jamboree 2019 logo

Suomen joukkueen logo on sekä värikäs että eksoottinen. Merkissä on käytetty samoja värejä kuin Jamboreen virallisessa logossa. Suomalaisten merkissä loimottavat revontulet. Viimeiset tulet ovat partionsiniset ja ne edustavat partiosymboleja, partioliljaa ja kolmiapilaa.

Pohjoisen Suomen luonto on innoittanut kaikkien yhdeksäntoista suomalaisen leirilippukunnan nimiä ja merkkien kuvitusta. Suomalaisten merkit ovat keräilijän unelma kuvatessaan suomalaista luontoa eri näkökulmista. Pystyyköhän joku löytämään nämä kaikki 19 leirilippukuntaa jamboreelta?

Leirillä voi kokea suomalaisen saunan löylyt

Suomalaiset osallistuvat myös leirin tekemiseen. Jamboreen järjestelyorganisaatiota tuetaan 130:n tekijän eli IST:in voimin (International Service Team members). Suomalaiset IST:it ovat ollut tervetullut työvoima aiemmillakin jamboreilla. Kuten monilla aiemmillakin leireillä, suomalaiset tuovat mukanaan neljä saunaa ja tarjoavat leirisaunaelämyksiä niin monille kansainvälisille vieraille kuin vain mahdollista. Jokaisen jamboreen jälkeen suomalainen sauna on saanut uusia faneja ympäri maailmaa.

Suomenlinna Jamboreella

Tämän vuoden jamboreen alaleirit on nimetty UNESCOn maailmanperintökohteiden mukaan. Myös Suomenlinna on mukana! Helsingin edustalla oleva linnoitussaari rakennettiin 1700-luvun jälkipuoliskolla ja se on mielenkiintoinen esimerkki eurooppalaisesta puolustusarkkitehtuurista. Jamboreejoukkueessa on mukana Suomenlinnassa asuva partiolainen, joka kuuluu saarella toimivaan lippukuntaan Suomenlinnan Merisusiin.