Kati Palsanen on valittu Suomen Partiolaisten seuraavaksi toiminnanjohtajaksi

Suomen Partiolaisten uudeksi toiminnanjohtajaksi on valittu Kati Palsanen. Kati aloittaa työhön perehtymisen kesäkuussa ja toiminnanjohtajan tehtävässä elokuussa. Siihen saakka partion toiminnanjohtajana jatkaa entiseen tapaan Kaisa Leikola.

Kati Palsanen siirtyy Suomen Partiolaisille SOS-Lapsikylästä, jossa hän on toiminut viimeisimpänä laadusta ja ehkäisevästä työstä vastaavana johtajana.

Kati Palsanen aloittaa toiminnanjohtajana kesällä 2023. Kuva: Veikko Somerpuro

Koulutukseltaan Kati on valtiotieteiden maisteri, joka on tehnyt työuransa lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisen parissa. Kati on työuransa alussa työskennellyt aiemminkin muutaman vuoden partiossa tukien espoolaisia lippukuntia. Sen jälkeen hänen uransa on suuntautunut vahvasti lastensuojelun pariin ja hän on työskennellyt mm. sosiaalityöntekijänä, sosiaalialan tutkimusprojektissa sekä vuodesta 2014 alkaen SOS-Lapsikylässä erilaisissa johtamistehtävissä.

Partio on ollut Katille lähes koko elämän mittainen harrastus, joka alkoi sudenpentuna Tapiolan Metsänkävijöissä. Aikuisiällä Kati on toiminut aktiivisesti partion vapaaehtoistehtävissä niin tapahtumien järjestäjänä, kouluttajana kuin erilaisissa projekteissa piiri- ja keskusjärjestössä. Partiossa hän on pystynyt toisinaan yhdistämään myös ammatillisen osaamisensa partioharrastukseen esimerkiksi Turvallisesti yhdessä -koulutusta ja ohjeistusta laadittaessa. Viimeisimpänä Kati toimi finnjamboree Kajon saavutettavuuspäällikkönä edistäen leirille osallistumisen mahdollisuutta yhä useammalle lapselle ja nuorelle.

”Tartun toiminnanjohtajan tehtävään valtavan suurella innolla, mutta nöyrin mielin. Näen partiossa valtavan potentiaalin lasten ja nuorten vapaa-ajan vieton tasa-arvoisuuden ja laajemmin lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistäjänä. Erityisesti minua inspiroi olla mahdollistamassa partioharrastuksen laatua ja merkityksellisyyttä hyvällä henkilöstöorganisaation johtamisella ja yhteistyöllä huikean vapaaehtoisorganisaation kanssa”, Kati Palsanen toteaa.

”Lämpimät onnittelut Katille uudesta työstä Suomen Partiolaisilla. On hienoa, että tehtävään on valittu henkilö, jolla on vahvaa osaamista lasten ja nuorten hyvinvoinnin edistämisestä sekä näkemystä partiotoiminnasta. Teemme koko partio-organisaatiossa parhaamme varmistaaksemme Katille kesällä mahdollisimman hyvän perehdytyksen ja alun uudessa työssä”, nykyinen toiminnanjohtaja Kaisa Leikola toteaa.