Koululaisten Partioseikkailu johdattaa 1. ja 2. luokan oppilaat sekä iltapäiväkerholaiset partion jännittävään maailmaan! Uusittu ilmainen materiaali toimii mainiona ryhmäyttämisen välineenä ja tarjoaa toimintavinkkejä kokonaisen viikon ajalle.
Partioseikkailu koostuu erilaisista toiminnallisista aktiviteeteista, joista riittää ohjelmaa noin viikoksi, esimerkiksi kahden oppitunnin verran päivässä. Materiaalista löytyy myös ohjeita partiotapoihin sekä lukuisiin leikkeihin.
Viikon aikana kokeillaan ja opitaan uusia asioita ja taitoja sekä liikutaan luonnossa. Viikko huipentuu yhdessä tehtävään retkeen lähiluontoon. Luokat ja ryhmät voivat käyttää materiaalia parhaaksi katsomallaan tavalla ja itselleen sopivana ajankohtana, mieluiten elokuun aikana.
Materiaali on sidottu valtakunnalliseen perusopetuksen opetussuunnitelmaan laaja-alaisten osaamisalueiden kautta. Lisäksi materiaali mukailee partion kasvatustavoitteita, jotka tukevat lapsen kasvua ottaen huomioon ikäryhmän kehitysvaiheet ja yksilölliset ominaispiirteet.
Luokat voivat sopia myös paikallisen partiolippukunnan vierailusta. Myös luokalla olevat partiolaiset voivat kertoa omista partioseikkailuistaan koulukavereilleen.
Vuosittain Koululaisten partioseikkailuun osallistuu jopa 40 000 koululaista.
Lisätietoa ja ilmoittautuminen 22.4.2020 mennessä:
https://www.partio.fi/tule-mukaan/kampanjat/koululaisten-partioseikkailu/