Partio on mukana Miljoona roskapussia -kampanjassa

Partiolaiset ovat mukana Ylen Miljoona roskapussi -kampanjassa 13.4.–14.6.! Kaksi kuukautta kestävissä siivoustalkoissa noin 130 kuntaa tai kaupunkia, joukko järjestöjä ja yhteisöjä sekä Ylen tunnettuja kasvoja yhdistää voimansa kaikkien suomalaisten kanssa kerätäkseen ympäristöstä miljoona pussia roskia.

Partiolaiset haluavat jättää jälkeensä hieman paremman maailman. Nyt onkin aika laittaa kumihanskat käteen ja siistiä niin omat kuin muidenkin roskat. Kannustammekin jokaista lippukuntaa, partiolaista sekä perheitä ja ystäviä osallistumaan roskapussien täyttöön.

Konkreettisiin toimiin

Roskapussin kokoa ei ole tarkasti määritelty. Pussisi voi olla esimerkiksi 25 litran pussi eli ruokakaupoissa myytävä koko tai vaikka hedelmäpussin koko. Pääasia on, että keräät roskia!

  1. Ota mukaan roskapihdit, hanskat ja tyhjä pussi.
  2. Lähde ulos yksin tai porukalla.
  3. Kerää roskia ympäristöstä.
  4. Vie keräämäsi roskat sekajätteeseen, kun roskapussi on täysi.
  5. Merkitse keräämiesi roskapussien määrä sen kaupungin/kunnan kohdalle, josta olet roskat kerännyt osoitteessa yle.fi/miljoonaroskapussia.
  6. Haasta ystäväsi mukaan!

Tee kevään hyvä työ ja auta keräämään miljoona pussia roskia.