Partiolaiset tarttuvat nyt Sanoista tekoihin omassa yhteisössä 

Olisiko teidän hyvä teko lauluhetki palvelutalossa, vieraslajitalkoot alueen asukkaiden kanssa vai Ukraina-tempaus yhdessä naapurikoulun kanssa? Vuonna 2023 lippukunnissa tartutaan toimeen ja tehdään konkreettisia hyviä tekoja omassa yhteisössä! Sanoista tekoihin -ohjelmapainotus kannustaa partiolippukuntia vastuullisiin ja vaikuttaviin tekoihin yhdessä muiden paikallisten toimijoiden kanssa.  

Sanoista tekoihin! -ohjelmapainotuksen mukaisia tekoja voi toteuttaa joko oman partioryhmän kanssa tai koko lippukunta yhdessä. Tekoja on tarkoitus tehdä omaa lippukuntaa laajemmassa yhteisössä, mieluiten yhdessä jonkin kumppanin kanssa. Yhteistyöhön voi pyytää esimerkiksi toisen järjestön, seurakunnan tai yrityksen.  

Sanoista tekoihin! -ohjelmapainotus on rakennettu YK:n kestävän kehityksen ohjelman Agenda 2030 -tavoitteiden ympärille. Vuonna 2022 partiolaiset ovat tutustuneet ohjelmapainotuksen kautta kestävän kehityksen 17 eri tavoitteiseen. Ohjelmapainotuksen vuoden 2023 osuus on myös rakennettu näiden 17 tavoitteen ympärille, joista lippukunta tai ryhmä voi poimia itseään kiinnostavaan tavoitteeseen liittyvän teon.  

Poimikaa valmis toteutusvinkki tai toteuttakaa oma idea! 

Ohjelmapainotuksen toteuttamiseen on koottu laajasti vinkkejä partio-ohjelma.fi:hin: https://partio-ohjelma.fi/ajankohtaista/sanoista-tekoihin-ohjelmapainotus-2022-2023/tekoja-vuodelle-2023  

Toteutusvinkeistä löytyy esimerkiksi seuraavat: 

Tavoite 3 Terveyttä ja hyvinvointia pitää sisällään esimerkiksi tekovinkin Hyvinvointia jakamassa: Järjestämme laulu- tai jumppahetken koko vuoden ajan säännöllisesti läheisen palvelutalon tai hoivakodin asukkaille.   

Tavoitteen 15 Maanpäällinen elämä yhteydessä voi järjestää vieraslajitalkoot: Järjestämme lupiinin tai jättipalsamin (tai mahdollisesti jonkun muun vieraslajin) kitkemiseksi talkoot, joihin kutsutaan mukaan paikallisia asukkaita. 

Tavoitteessa 16 Rauhaa ja oikeudenmukaisuutta yhtenä tekovinkkinä on Autamme Ukrainaa: Autamme Ukrainan partiolaisia järjestämällä talkoot, tempauksen tai myyjäiset, joiden tuotto ohjataan Ukrainaan. Myös joulukampanjasta voimme ohjata osan Ukrainan partiolaisille. 

Ohjelmapainotuksessa kuvatut vinkit ovat ehdotuksia, ja ohjelmapainotuksen tiimoilta voi toteuttaa mainiosti myös lippukuntien ja ryhmien omia ideoita.  

Viestikää teoistanne myös muille! 

Hyvistä teoista kannattaa myös kertoa aktiivisesti muille, esimerkiksi somessa ja paikallisissa medioissa. Siten levitämme viestiä ja kannustamme myös muita mukaan työhön paremman maailman puolesta. Jakakaa viestiä oman lippukunnan/ryhmän teoista somessa tunnisteilla #sanoistatekoihin23 ja #partioscout.  Tehkää teoistanne juttua lippukunnan nettisivuille ja somekanaviin, kertokaa siitä alueen puskaradiossa tai kutsukaa tempaukseen paikallismedian toimittaja.  

Poimimme tekoja somesta ja jaamme niitä aktiivisesti koko vuoden ajan myös partion yhteisissä kanavissa. Ohjeita ja vinkkejä teoista viestimiseen löydät ohjelmapainotuksen verkkosivuilta. 

Partion ohjelmapainotus 

Partion ohjelmapainotusten kautta kehitetään ja nostetaan esiin jotakin partio-ohjelman teemaa. Ohjelmapainotukset vaihtelevat 1-2 vuoden mittaisina. Sanoista tekoihin! -ohjelmapainotuksen jälkeen suunnataan digitaitojen pariin vuonna 2024.