Satahanka kokoaa Loviisaan kesällä 1400 partiolaista

Kansainvälinen meripartioleiri Satahanka XIII kokoaa kesällä 1400 partiolaista Loviisan Rönnääsiin. Viikon ajaksi rakennetaan pieni kylä, jonne kokoontuu partiolaisia ympäri Suomen. Leiri järjestetään 30.7.-6.8.2018. Leiri on suunnattu 12-vuotiaille ja siitä ylöspäin, mutta leirille osallistuu kaiken ikäisiä partiolaisia perheleiriläisistä kokeneisiin konkareihin. Leirille saapuu myös kansainvälisiä vieraita.

Satahangalla järjestetään jokaiselle ikäkaudelle omaa ohjelmaa. Leirin teema on ”minun mereni” ja ohjelma on sen mukaista. Leiriläiset tulevat tutustumaan esimerkiksi Itämeren historiaan ja joutuvat pohtimaan ihmisen vaikutuksia mereen ja sen tulevaisuuteen. Leiriläiset pääsevät merelle purjehtimaan ja kokeilemaan erilaisia vesikulkuneuvoja. Leiriltä kotiin lähtiessä onnekkailla on itse ommeltu merimiessäkki leirimuistona.

-Onhan tää siistiä, että saadaan näin iso määrä porukkaa Satahangalle! Kävin tänään leirialueella fiilistelemässä, kohta se leirin rakentaminen alkaa ihan oikeasti, toteaa leirin varajohtaja Viljami Hätönen, kun lopullinen ilmoittautuneiden määrä on selvillä.

Leirin mahdollistaville aikuisille järjestetään myös omaa ohjelmaa sekä oma kahvila, jossa voi pitää taukoja ja vaihtaa kuulumisia niin vanhojen kuin uusien tuttavien kanssa. Leirillä voi vaikka napata mukaan rannalle pehmiksen kesähelteiden aikaan tai juoda sateensuojassa lämmintä kaakaota sateen yllättäessä.

Leirin fiilistelyä ja sen rakentamista voit seurata sosiaalisista medioista. Löydät Satahangan Instagramista @satahankaxiii ja Facebookista @satahanka.