Tartu toimeen ja tule mukaan partioon!

Partiossa lapset, nuoret ja aikuiset seikkailevat, oppivat uusia taitoja, pitävät hauskaa, solmivat uusia ystävyyksiä ja kokevat upeita elämyksiä – yhdessä tietenkin! Kuten monissa muissakin harrastuksissa, myös partiossa on paras aika aloittaa harrastus käsillä juuri nyt: uudet ryhmät käynnistyvät elo-syyskuussa. Tule siis mukaan!

Partiotoiminta kannustaa kehittymiseen omana itsenään ja osana ryhmää. Partiossa opitaan ympäristön ja toisten ihmisten huomioimista, erilaisia taitoja, ongelmanratkaisukykyä sekä vastuunottamista. Partio on kaikille avoin, maailmanlaajuinen harrastus. Mukaan voi tulla kieleen, kulttuuriin, uskontoon ja taustaan katsomatta. Partiossa jokainen voi tehdä parhaansa ja loistaa.

A lot of scouts waving their scarves in the air outdoors.

Partiota voi harrastaa lähes jokaisessa Suomen kunnassa

Partiota harrastetaan lippukunnissa, joita on Suomessa lähes jokaisessa kunnassa. Lippukuntien koko vaihtelee noin 20 jäsenestä yli 200 jäseneen. Partiotoiminta on hyvin vahvasti lippukunnan jäsenten näköistä, joten lippukuntien toiminta vaihtelee suuresti toisistaan. Esimerkiksi osassa lippukunnista toiminta on painottunut erähenkiseen toimintaan, kun toisissa saatetaan esimerkiksi purjehtia tai tarjota tekemistä erityistä tukea tarvitseville.

Lippukunnissa jäsenet jakaantuvat ikäryhmittäin pienempiin ryhmiin, joilla kaikilla on omanlaista, ikään sopivaa toimintaa, joka perustuu kasvatukselliseen partio-ohjelmaan. Omasta pienryhmästä muodostuu usein partiolaiselle tärkeä ja turvallinen kaveriporukka, johon tutustuu hyvin ja jonka kanssa on kiva viettää aikaa. Aikuiset tukevat partiossa lasten kasvua ja kehitystä. Samalla aikuisetkin pääsevät kokemaan yhteisöllisyyttä, elämyksiä ja luontokokemuksia.

Partiolainen katselee järvellä

Nyt on aika ilmoittautua mukaan partioon

Partiotoiminta ja uudet ryhmät aloittavat pian toimintansa ympäri Suomen, joten nyt on hyvä aika tulla mukaan. Oman alueesi lippukunnat eli partion paikallisyhdistykset sekä lisää tietoa partiotoiminnasta löytyvät verkkosivuiltamme. Tutustu lippukuntiin ja lisätietoihin partiosta.

Mikäli et ole varma mikä lippukunta sopisi juuri sinulle tai lapsellesi parhaiten, voit kysyä vinkkiä partion infosta 09 8865 1100 tai palvelu@partio.fi.

Three persons jumping from a platform hanging on to ropes.