Pestien tuki

Pestijohtajan rooli johtokolmikossa

Pestijohtaja on yksi lippukunnan tärkeimpiä pestejä, sillä hän huolehtii siitä, että tekijöitä on tarpeeksi, ja siitä, että partiossa on hyvä tehdä vapaaehtoistyötä.

Pestijohtaja toimii yhdessä lippukunnanjohtajan, ohjelmajohtajan sekä kaikkien lippukunnan pestiesimiesten kanssa. Pestijohtajan pestaa lippukunnanjohtaja. Pestikeskusteluun kannattaa pyytää mukaan myös alueen pestausvalmentaja. Pestijohtaja taas huolehtii siitä, että pestiesimiehet lippukunnassa (kuten vaikkapa ikäkausivastaavat) osaavat, muistavat ja haluavat pestata omat vapaaehtoisensa mielekkäällä ja asioita eteenpäin vievällä tavalla. Pestijohtaja varmistaa myös, että jokaista kiitetään ja kannustetaan pestissään. Pestijohtajan olisi hyvä olla lippukunnan hallituksen jäsen. Pestijohtajan pesti korvaa aiemman koulutusvastaavan pestin.

Pestijohtaja on onnistunut pestissään kun:

Lippukunnan johtajisto voi hyvin, jokaisella on motivoiva pesti ja pestin mukainen koulutus. Vapaaehtoisilla on intoa, iloa ja kunnianhimoa, sekä ajatus siitä, mitä partiossa tekisi seuraavaksi mieli tehdä.

Kaikki pestiesimiehet pitävät ilolla pestikeskusteluja niin pestin aluksi, säännöllisesti pestin aikana kuin sen päätteeksi, ja keskustelut tuntuvat kaikista hyödyllisiltä. Tekiöjöillä on virtaa, ja he muistavat, miksi haluavat tehdään juuri omaa pestiään, tai tietävät mikä pesti innostaisi vielä enemmän. Jokainen osaa myös kertoa muussakin maailmassa siitä, mitä on partiossa oppinut. Jokaisella on pestiin tarvittava osaaminen, tai hän ainakin tietää, mitä tekee seuraavaksi oppiakseen. Jokaisessa tiimissä on kiva toimia, jokainen saa palautetta toiminnastaan, kokee oppivansa uutta ja pääsee sopivasti isoihin saappaisiin. Lippukunnassa on tarpeeksi johtajia, kaikki osallistuvat rekrytointiin. Uusien aikuisten on helppo ja kiva tulla mukaan.

Pestijärjestelmän käyttö

Lue lisää pestijärjestelmästä täältä.

Pestijohtaja

  • huolehtii siitä, että kaikkien lippukunnassa toimivien vapaaehtoisten kanssa käydään hyvä pestikeskustelu ja he tietävät mitä heiltä odotetaan sekä mitä tukea ja koulutusta pestiin on tarjolla
  • kouluttaa ja innostaa ne lippukunnan toimijat, jotka pitävät pestikeskusteluja muille, pestijärjestelmän hyvään ja tavoitteelliseen käyttöön
  • ymmärtää pestin tavoitteen ja pestijärjestelmän mahdollisuudet lippukuntalaisten innostamiseen, motivoimiseen ja kehittymiseen

Lippukunnan henkilöresurssien johtaminen ja kehittäminen

On tärkeää, että lippukunnan toimintaa suunnitellaan myös pidemmällä tähtäimellä. Samoin on hyvä, jos johtajatilanne ei tule joka syksy yllätyksenä, vaan inttiin ja opiskelemaan lähtöihin voidaan varautua jo hieman etukäteen. Pestijohtaja seurailee tilannetta ja tietää tarvittaessa tehostaa rekrytointia, tai hän rekrytoi itse, tai auttaa pestiesimiestä rekrytoimaan jo ajoissa vaikkapa työparin kaverille, jota odottaa opiskelijavaihtoon lähtö.

Pestijohtaja

  • suunnittelee yhdessä muiden kanssa lippukunnan toimintaa ja huomioi ja suunnittelee, keitä pesteissä toimii nyt, ja keitä jatkossa. Pestijohtaja huolehtii siitä, että varmistetaan tarpeellinen määrä vapaaehtoisia seuraavalla toimintakaudella ja tulevaisuudessa.
  • huolehtii siitä, että lippukunnan aikuisrekrytointi on aktiivista ja jatkuvaa
  • varmistaa, että uudet aikuiset otetaan osaksi lippukunnan johtajistoa ja siitä, että uusia aikuisia on tarpeeksi lippukunnan kaikkiin toimintoihin.
  • työskentelee avoimen ilmapiirin eteen, jotta lippukuntaan on helppo tulla uutena

Johtajiston kouluttautumissuunnittelu

Partiokoulutus ei ole ainoa tapa hankkia pestissä tarvittavaa osaamista, mutta se on kuitenkin erittäin hyvä ja vieläpä hurjan hauska tapa päivittää pestiosaamistaan. Pestijohtaja tietää, kuka lippukunnassa on käynyt mitkäkin koulutukset (hän saa jatkossa Kuksasta tästä rapsan), ja mitkä pestinmukaiset koulutukset olisivat kenelläkin seuraavaksi vuorossa. Hän osaa vetää oikeasta narusta kun väsyttää, ideat on loppu tai muuten vain tarvitaan uutta kipinää ja passittaa oikealle piirin järjestämälle kurssille tai tapahtumaan. Pestijohtaja tietää siis aika hyvin, mitä piirin koulutuksissa on tarjolla, kenelle ne on tarkoitettu ja mihin tarpeeseen. Hänellä on myös tieto siitä, mitä kukakin osaa, ja mitä osaamista vielä tarvitaan. Pestijohtaja muistaa myös, että osaamista tarttuu mukaan muualtakin kuin partiokoulutuksessa, ja hän osaa ohjata ihmistä pohtimaan osaamis- ja kehittämisalueitaan.

Pestijohtaja

  • huolehtii siitä, että lippukunnan vapaaehtoiset käyvät pestinmukaiset koulutukset ja tarjoaa aktiivisesti jatkokoulutusmahdollisuuksia
  • seuraa piirin, SP:n ja alueen muiden lippukuntien koulutustarjontaa ja tiedottaa niistä lippukunnassa
  • laatii lippukunnan kouluttautumissuunitelman sekä seuraa ja päivittää sitä
  • tiedottaa piirille lippukunnan koulutustarpeesta tarvittaessa
  • vastaa lippukunnan ilmoittautumisista koulutuksiin ja tuntee piirin ilmoittautumiskäytännöt
  • ylläpitää lippukunnan koulutusrekisteriä huolehtimalla siitä, että käydyt koulutukset merkitään Kuksaan (lpk:n vastuulla olevien koulutusten osalta)

Osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen

Kun opiskelemaan tai töihin hakeva partiolainen osaa kertoa mitä on partiossa tehnyt, ja mitä osaa, alkaa työpaikkoja ja opintopisteitä ropsahdella entistä helpommin. Kuinka moni parikymppinen on vaikkapa johtanut ryhmää tai tapahtuman? Pestijohtaja muistaa huolehtia siitä, että lippukunnan väki osaa ja muistaa käyttää hyväkseen sähköisiä osaamismerkkejä ja virallisia opintopisteytettyjä todistuksia (ihan kuin oikeista kouluista), joita monista partiokoulutuksista saa. Pestijohtajan tehtävä on käydä keskustelua siitä, mitä meille itsestään selvät partiossa toimimisen taidot, organisaation johtamistaidoista ensiaputaitoihin asti, ovat ja siitä miten hyödyntää ja sanoittaa niitä muussakin elämässä.

Pestijohtaja

  • auttaa ja neuvoo lippukunnan vapaaehtoisia kuvailemaan partiossa oppimiaan taitoja niin, että ihmiset partiossa ja partion ulkopuolella ymmärtävät, minkälaisesta taidoista on kyse. Lisäksi he osaavat käyttää ja kuvailla taitojaan esimerkiksi työnhakutilanteessa.
  • innostaa ja auttaa lippukunnan vapaaehtoisia hyödyntämään erilaisia osaamista esiin tuovia työkaluja, kuten sähköisiä osaamismerkkejä
  • osaa myös valjastaa lippukunnan vapaaehtoisten taitoja hyödyntämään lippukuntaa parhaalla mahdollisella tavalla. Pestijohtaja löytää siis oikean pestin tekijälle, ja oikean tekijän pestille.

Pestissä kehittyminen

Kannattaa käyttää hyväksi pestijohtajien alueelliset tapaamiset ja juuri pestijohtajia varten olemassa olevat pestausvalmentajat työkaluineen ja keskusteluineen. Pestijohtajan kannattaa myös rekrytä itselleen mentori. Mentori on henkilö, joka voi olla esimerkiksi joku aikuinen, joka työssään miettii henkilöstöasioita, tai muuten on asiasta kiinnostunut ja osaava, tai kuka vaan, joka tuntuu siltä, että hänellä voisi olla ajatuksia itseä askarruttaviin kysymyksiin. Mentorin kanssa sovitaan siitä, miten usein nähdään tai miten pidetään yhteyttä, ja hänen kanssaan voi pohtia just niitä asioita, jotka pohdituttavat.

Pestijohtaja

  • käy keskusteluja alueen pestausvalmentajan kanssa siitä, miten lippukunnan vapaaehtoiset voisivat yhä paremmin
  • osallistuu pestijohtajien tapaamisiin, jotka alueellinen pestausvalmentaja kutsuu koolle ja pestijohtajalle suunnattuihin koulutuksiin
  • osallistuu aktiivisesti koulutuksiin ja muihin pestiä tukeviin tapahtumiin

Katso alta tallenne Partion iltateet perehdytys uusille pestijohtajille

Moikka! Tämä video ei näy, koska et ole sallinut tarvittavien evästeiden käyttöä.

YouTube-videot edellyttävät kaikkien evästeiden sallimista. Voit muuttaa evästeasetuksia ja lukea lisää käyttämistämme evästeistä. Muuta evästeasetuksia.