DJ Orion, eli Juska Wendland, YleX:n perjantai-illasta tuttu showmies villitsi ja viihdytti partiolaisia suurleiri Kajon Hulluissa reiveissä Evon päälavalla.
DJ Orion on heittänyt DJ-keikkoja partiotapahtumissa jo yli kymmenen vuoden ajan, alun perin konemusapiireistä tutun kaverinsa DJ Janglerin, eli Janne Hannulan houkuttelemana. Tämän vuoden finnjamboreella DJ Jangler toimi Bilemestarin pestissä.
DJ Orionilla on lyhyt, mutta mieleen jäänyt kokemus partiosta lapsuusajoiltaan.
– Muistan hyvin, kun aloitin partion. Kävin sudenpentutoiminnassa, kun olin ihan snadi. En kylläkään ollut kovin pitkään mukana, mutta se lyhytkin kokemus jätti takaraivoon fiiliksen siitä, että ulkona luonnossa on tosi kivaa. Myöhemmin aikuisena olenkin sitten innostunut vaeltamisesta ja kansallispuistojen kiertämisestä, DJ Orion kertoo.
Syitä aloittaa partio on monia ja usein perheellä tai kavereilla on tekemistä asian kanssa.
– Menimme silloin yhdessä koulukavereiden kanssa kokeilemaan partiota. Uskon, että omat huoltajani vei minut sinne lähinnä siksi, että he halusivat minut pois tietokonepelien äärestä, DJ Orion naurahtaa.
Arviolta joka viides suomalainen on ollut partion jäsen jossain elämänsä vaiheessa. DJ Orionin tapaan monilla harrastus on jäänyt vain lapsuuden kokeiluksi.
Ajat kuitenkin muuttuvat ja niin myös partio.
– Silloin 80-luvulla itselleni jäi sellainen vähän kotikutoinen lähiöpartiofiilis, mutta ajatukset muuttuivat, kun sain seuraavan kosketuksen partioon suurleiri Kilkeellä vuonna 2010. Oivalsin silloin, että vitsit, tämähän on tosi makeeta nykyään, DJ Orion muistelee.
Partio kulkee usein harrastuksena sukupolvelta toiselle.
– Jälkikasvun tuominen näihin piireihin on käynyt kyllä mielessä, DJ Orion tuumailee.
Partiolla ja konemusalla on yhtäläisyyksiä
Vaikka konemusayhteisö ja partio ovat jollain tasoilla skaalan eri päissä, niin DJ Orionin mukaan kulttuureita yhdistää samanlainen arvomaailma. Molemmissa kunnioitetaan toisia ja tehdään asioita yhdessä. Ei keskitytä omaan napaan, vaan mahdollistetaan asioita muille.
– Mielestäni on hienoa, kuinka pienet porukat tulee yhteen yhdeksi isoksi yhteisöksi. Vähän niin kuin täällä suurleirillä. YleX:n perjantai-illan yhteisökin koostuu hyvinkin erilaisista ihmisistä. Eroavaisuuksista, kuten sosiaalisesta asemasta, poliittisesta suuntautumisesta tai muista tekijöistä huolimatta kaikilla on yhteinen kiinnostuksen kohde: elektroninen musiikki, summaa DJ Orion.
Miten esiintyminen partioleirillä eroaa muista keikoista?
– Ei se eroa juurikaan. En muuten edes miettinyt, että nämä partiotapahtumat ovat päihteettömiä. Jengi elää täällä niin vahvasti musan mukana, vertaansa vailla olevalla energialla, DJ Orion fiilistelee.
Mitä partion leireillä vierailuista on jäänyt mieleen?
– Eka keikkani partiotapahtumassa oli 2010. Olin aika syvässä epäilyksen tilassa, kun saavuin silloin Jannen mukana tänne Evon metsään soittamaan. Mutta sitten kun poistuin täältä, niin olinkin syvässä vaikutuksen tilassa. Moni asia on myös näiden vuosien aikana mennyt eteenpäin.
DJ Jangler yhtyy muisteloihin.
– Muistatko, miten silloin Kilkkeellä vuonna 2010 tuolla montulla oli kaksi pientä kaiutinta ja joku snadi diskovalo? Ja katso noita näyttäviä puitteita ja tuota massiivista esiintymislavaa nyt!
– Joo, totta! Täällä kyllä huokuu sellainen yhteenkuuluvuuden tunne, että tehdään yhdessä ja opitaan. On ollut hienoa nähdä miten asiat ovat kehittyneet, DJ Orion täydentää.
Partiolaisille päivän hyvät työt tarkoittavat esimerkiksi jonkun toisen auttamista arkisissa asioissa tai vaikka partiotapahtumissa yhteisen hyvän eteen toimimista. DJ Orionille konsepti ei ollut tuttu, mutta hän pääsi heti kärryille tausta-ajatuksesta.
– Näkisin, että tuota samaa meininkiä on toteutunut urallani jatkuvasti. Koen, että pääsy nykyiseen asemaani on täysin sen ansiota, että muut on jeesanneet minua ja tehneet hyviä töitä pitkin matkaa. Siksi minulle on myös tärkeää, että voin puolestani tukea muita. Tykkään siitä, että voin puskea hyvää eteenpäin!
Luonto kiehtoo
DJ Orion kertoo viihtyvänsä luonnossa.
– Mulla on ikuisuusprojektitavoitteena kiertää kaikki Suomen kansallispuistot, hän kertoo.
Inspiraatio tähän projektiin tuli DJ Orionille lapsuuden partion tunnelmista. Aikuisena hän sitten
opetteli retkeilyä kokeilemalla, tekemällä ja erehdyksen kautta.
– Yksi esimerkki on viime syksyltä, kun meillä piti olla kavereiden kanssa kiva syysvaellus Urho Kekkosen kansallispuistossa lokakuun alussa. Yllätykseksemme sinne pamahtikin oikein kunnon lumet. Suunnistaminen hankaloitui, erämaa peittyi valkoiseen vaippaan ja polut katosivat näkyvistä. Yllättävän kelin vuoksi suunnitelmia piti sopeuttaa lennosta, mutta reittiä ei kuitenkaan tarvinnut lyhentää. Se oli rankka reissu, mutta tulipahan tehtyä!, DJ Orion muistelee.
Lempipaikka luonnosta löytyy omalta mökiltä ja sauna sytyttää monella tapaa.
– Nykyisien yhteyksien ja etätyömahdollisuuksien ansiosta olen jopa pystynyt vetämään YleX:n lähetyksiä oman mökin saunasta. Se on akustisesti paras tila ja kätevästi sivussa muusta mökin elämästä. Täällä leiriolosuhteissa muuten toi nykyinen telttasauna oli tosi jees – todella luksus, DJ Orion hehkuttaa.
Aika valmis – vai aina valmiina?
DJ Jangler huikkaa sivusta:
– Mikäs tilanne haastattelun kanssa on? Oletko kohta valmis hyppäämään lauteille?
DJ Orion vastaa:
– Joo, aika valmis?
– Ai sanoitko aina valmis?
– Hah! Itseasiassa siis joo! Jos musiikin soittamisesta on kyse niin olen kyllä aina valmiina!
DJ Orion pyöräytti Kajolla hullut reivit pystyyn. Ehkä tämä kokemus poikii uusia partiolais-DJ:ta yleisön joukosta?
Tilaa nuoremmille
Kajon Bilemestari DJ Jangler eli Janne Hannula Oulunsalon Norsista korostaa, että nuoremmille partio-DJ:lle löytyisi tilausta.
– Itse ajattelin jo eläköityä näistä hommista, mutta tälle leirille ei vielä löytynyt nuorempaa tekijää. Toivottavasti seuraaville leireille jo nuoremmat hyppäävät puikkoihin. Jos tätä lukee joku nuori partiolais-DJ, niin pistäkää hei rohkeasti viestiä. Toimin mielelläni tukena seuraaville vastuunottajille. Mulla on kontakteja ja mielelläni jeesaan nuorempia pääsemään partiotapahtumissa lavalle.
DJ Janglerin mukaan partiolaiset ovat vastaanottava ja anteeksiantava yleisö.
– Täällä voi aidosti tehdä asioita isommin, eikä tarvitse pelätä rohkeidenkaan ratkaisujen tekemistä. Parasta on, kun näkee ilon ihmisten kasvoilla ja saa luotua hyvää fiilistä!
DJ Orion eli Juska Wendland
- Levyttävä artisti, promoottori ja yksi Suomen johtavista DJ:sta.
- Juontanut yli 15 vuoden ajan suosittuja konemusaohjelmia YleX:llä.
- Viihdyttänyt partiokansaa muun muassa suurleireillä: Kilke 2010, Roihu 2016 ja Kajo 2022.