Heraldiikka auttaa suunnittelemaan selkeitä merkkejä ja lippuja

Partioparaatissa lippukunnan lippu näkyy kauas. Lippu näkyisi etäälle, vaikka sataisi lunta ja saman voisi todeta kansallisesta tunnuksestamme, siniristilipusta. Tämä johtuu siitä, että molemmat liput on suunniteltu heraldisia ohjeita noudattaen.

Heraldisten sääntöjen tarkoituksena on auttaa suunnittelemaan selkeitä ja hyvin erottuvia vaakunoita. Kyse on ennen kaikkea symboleista. Monilla symboleilla, kuten risti, ankkuri, sydän, veitsi tai aurinko on vakiintunut merkitys.

– Partioheraldiikalla tarkoitetaan heraldisten sääntöjen noudattamista esimerkiksi partiolaisten lipuissa, huivimerkeissä ja leirimerkeissä, kertoo partioheraldikkojen puheenjohtaja Jarmo ”Heinä” Heinonen.

Partiohuivi kertoo mihin yhteisöön kuulut

Vaakuna on yksityistä henkilöä, sukua tai yhteisöä edustava tunnusmerkki. Vaakuna ilmaisee heraldisella kielellään omistajansa ominaisuuksia, ihanteita, pyrkimyksiä tai muita tunnusomaisia piirteitä.

– Vaakuna eroaa tavallisesta yhteisön merkistä tai tavaramerkistä (logo) siinä, että vaakunaa suunniteltaessa ja toteutettaessa on noudatettava määrättyjä sääntöjä, jotka rajoittavat tekijän mielikuvitusta. Heraldiikan säännöt ovat niin tärkeät, että hyväksyttävää vaakunaa ei voi sommitella niitä tuntematta, Heinonen toteaa.

Ritariajalla vaakunan tunnuskuvio muodosti näkyvän identiteetin käyttäjälleen. Se ilmaisi suvun yksittäisten jäsenten yhteenkuuluvuutta selkeällä tavalla.

– Täysin sama ajatus on partiohuivilla lippukuntatunnuksineen. Se ilmaisee yksittäisen partiolaisten kuuluvan tiettyyn lippukuntaan, Heinonen kertoo.

Ritareilla vaakunat siirtyivät taistelukilvistä vaunuihin, rautaportteihin, tuuliviireihin, astiastoihin, pöytälaseihin, hopeisiin ja hautajaisissa käytettyihin vaakunakilpiin. Vaakuna kaiverrettiin myös sinettileimasimiin ja sormuksiin.
Vaakuna perusajatuksena on helppo tunnistus kaukaa. Siksi tunnuskuvioiden on oltava mahdollisimman selkeitä.

– Myös partiolaisilla lippukunnan lippu ja huivimerkki seuraavat heraldisia sääntöjä, kuten ritariajan vaakunat. Lippua ja huivimerkkiä voidaan myös hyödyntää muussa kuvallisessa ilmaisussa, Heinonen muistuttaa.

Leirimerkkiä voi suunnitella hieman vapaammin kuin lippua

Partiossa tuotetaan valtava määrä visuaalista materiaalia. Heinosen mukaan heraldiset säännöt pitää huomioida partiossa silloin, kun tehdään uusia lippuja, huivimerkkejä, lippukunnan tunnuksia ja ansiomerkkejä. Sen sijaan esimerkiksi tietyn leirin merkkiä voi suunnitella vapaammin. Leirimerkkejäkin pohtiessa kannattaa muistaa, että kaukaa tunnistettava leirimerkki on onnistunut leirimerkki. Tällöin värit on valittu oikein ja samaan leiriin kuuluvat tunnistavat siitä toisensa.

– Partiotunnuksissa ja merkeissä on joka tapauksessa suositeltavaa käyttää ymmärrettäviä symboleja ja klassisia väriyhdistelmiä selkeästi, Heinonen ohjeistaa.

Onko partioheraldiikka sitten muuttunut vuosien aikana? Varsinainen heraldiikka ei Heinosen mukaan ole muuttunut. Ainoastaan jotkin tunnukset ovat jääneet pois, kun niiden merkitys on ajan saatossa muuttunut. Esimerkkinä Heinonen mainitsee hakaristit, joita näki aivan partiotoiminnan alussa suomalaisissa ansiomerkeissä.

---

Heraldiset säännöt

Partioheraldikkojen puheenjohtaja Jarmo ”Heinä” Heinonen kertoo, että heraldisia värejä eli tinktuuroja on kahdenlaisia: metalleja ja värejä. Metalleja on kaksi, kulta ja hopea, joiden sijaan piirtäessä voidaan käyttää keltaista ja valkoista. Kankaisissa lipuissa ja huiveissa näin tehdään pääsääntöisesti.

Värejä ovat punainen, sininen, musta ja vihreä. Tinktuura on mustavalkoinen esitys väreistä, sillä ritariajalla värit olivat kalliita, joten värit esiteltiin mustavalkoisin merkinnöin vaakunamaalaria varten. Tinktuurien eri sävyjä ei ole olemassa, eli heraldiikassa sävyjä ei voi kuvailla esimerkiksi taivaansiniseksi tai helakanpunaiseksi. Vaakunaa suunniteltaessa väri ei saisi rajautua väriin eikä metalli metalliin, jotta syntyy selkeä kontrasti tumman ja vaalean välillä. Näkyvyyden takia vaakunassa on harvoin sekä keltaista että valkoista rinnan.

– Samaan havaittavuuteen liittyen hyvässä vaakunassa on vain yksi tumma ja yksi vaalea väri, mutta on poikkeavasti olemassa myös useampivärisiä vaakunoita, Heinonen mainitsee.

Kahdenlaisia kuvioita

Heraldiikassa on kahdenlaisia kuvioita, joita kutsutaan airut- ja yleiskuvioiksi. Airutkuvioita ovat kilven jaot, joita ovat halkoinen, katkoinen ja lohkoinen sekä nelijakoinen. Airutkuviot ovat geometrisia kuvioita, esimerkiksi hirsi, palkki ja polviorsi sekä ristit, jotka ulottuvat kilven reunoihin saakka. Kilven jaoissa tai airutkuvioissa reunaviivaa kutsutaan koroksi, jotka voivat olla kuvioituja koristeviivoja, kuten aaltokoro, sahakoro tai suomalainen havukoro. Yhteistä airutkuvioille on abstraktisuus ja geometrisuus, jotka eivät esitä mitään.

Yleiskuviot kattavat kaikki muut kuviot, kuten esimerkiksi siivet, eri puulajit ja kukat. Tunnuskuvio voi esitellä ihmisen toimintaa tai rakennuksia, kuten linnoja, laivoja tai työkaluja. Kuviot voivat esittää myös mielikuvituksen tuotteita, kuten yksisarvista, lohikäärmettä, kaksipäistä kotkaa tai aarnikotkaa.

– Kuvat eivät kuitenkaan ole mitään tiettyjä, vaikkapa Turun linnaa kuvaavia. Esimerkiksi jos haluamme kuvata linnan, se ei ole joku nimetty linna, vaan linna yleensä, Heinonen tarkentaa.

Heraldisia tuotoksia voidaan tulkita monella tapaa

Vaakunan värit ja kuvat kerrotaan vaakunaselityksessä. Heinosen mukaan siinä määritellään vaakunan värit, kilven jaot ja tunnuskuvio heraldisin termein. Vaakunaselitys määrittelee sisällön, mutta ei sitä miten se toisinnetaan.

– Taiteilijalla on siten vapaus toteuttaa oma tulkintansa vaakunasta, kunhan se on vaakunaselityksen mukainen. Yhdestä ja samasta vaakunasta on siten niin monta tulkintaa kuin on taiteilijoita. Aiheperustelut eivät kuulu vaakunaselitykseen.

– On kuitenkin muistettava, että toisen vaakunaa ei suoraan saa kopioida ja omia itselleen, eikä varsinkaan kansallisia symboleita, kuten vaikkapa Suomen vaakunaleijonaa, Heinonen toteaa.