Ihmiset

Kahdesta päästä irtoaa tuplamäärä ajatuksia

Kun projektitoiminnan ammattilainen, analyyttinen Janne Costiander ja ihmisläheinen toiminnan nainen Maria ”Kerttu” Nikkari yhdistetään, syntyy timanttinen, toisiaan täydentävä johtajakaksikko vetämään seuraavaa Suomen Partiolaisten suurleiriä, Kajoa.

Kajon leirinjohtajatKesän kohokohta heinäkuussa 2022 on eittämättä Finnjamboree Kajo – kansainvälinen partioelämys. Kajolla kannustetaan jokaista pohtimaan, miten partiota voidaan harrastaa kestävämmin ja vastuullisin valinnoin. Tavoitteena on, että leirin vaikutus elää jokaisessa partiolaisessa vielä leirin loputtuakin.

Maria ”Kerttu” Nikkari ja Janne Costiander pestattiin Kajon johtajiksi vuoden 2019 Johtajatulilla Hämeenlinnan Evolla, samassa paikassa missä tuleva suurleirikin pidetään. Kun leiri alkaa, ovat Nikkari ja Costiander työstäneet sitä jo kolme vuotta.

Klassinen polku ja projektivoittoisempi tie

Maria Nikkari on kulkenut klassisen partiopolun sudenpennusta lippukunnanjohtajaksi. Nikkari on lukuisten lippukuntatoimien lisäksi sujahtanut moniin piirin ja Suomen Partiolaisten pesteihin.

– Vuonna 2012 johdin Lounas-Suomen Partiopiirin samoajien leiriä HuHua ja Roihulla vuonna 2016 toimin kasvatusjohtajana. Seuraavana vuonna johdin valtakunnallisen samoajatapahtuma Explon.

Janne Costiander harrasti partiota Järvi-Suomessa Säynätsalon Päijännepartiossa opiskeluiden alkuun asti.

– Tein lippukunnassa peruspartiota. Tarus-suurleiriltä 2004 lähtien oma partioni on keskittynyt projektihommiin.

Piirinsä leireillä Costiander on ollut tekniikkapäällikkönä ja leirinjohtajana, SP:n suurleireillä alaleirikahvilan vetäjänä ja tekniikkajohtajana. Myös Johtajatulet-tapahtumat ovat tulleet tutuiksi. Vuoden 2015 tapahtumassa mies vastasi infrasta ja vuoden 2017 tapahtumaa hän johti. Johtajatulista partiopesti jatkui Ko-Gi-kouluttajaksi.

”Olen onnellinen ja ylpeä, että saan tehdä isoa palvelutehtävää järjestössä.”

Siisteintä mitä partiossa voi tehdä

Miltä ison tapahtuman johtovastuu sitten tuntuu?
– En ole kauhean hyvä hallintohiiri, mutta projektit ovat lähellä sydäntäni. Onhan tämä finnjamboreen johtaminen siisteintä mitä partiossa saattaa tehdä. Olen onnellinen ja ylpeä, että saan tehdä isoa palvelutehtävää järjestössä, Nikkari sanoo.

Costiander työskentelee pienessä yrityksessä johtotehtävissä. Partiossa Kajolla hän pääsee kasaamaan isoa porukkaa.

– Kun tehdään muille jotain tapahtumaa, syttyy kipinä: Kiva, kun pääsee itse vaikuttamaan mitä ja miten tehdään. Leiriorganisaation rakentaminen on koukuttavaa: Miten kaikki ihmiset tulevat porukkana toimeen ja ryhmäytyvät. Partiossa minulle on tärkeintä yhdessä tekeminen.

Nyt leirinjohtajien isoin työ on tehty. Tavoitteet ja suuntaviivat on luotu, arvoista ja tekemisen tavoista on keskeusteltu, leiritoimikunta ja päälliköt on saatu kasaan. Vuoden alusta Kajoa on alkanut työstää toistasataa uutta pestattua henkilöä. Nikkarin ja Costianderin työ jatkuu yhteistyöllä uuden SP:n hallituksen ja sidosryhmien kanssa sekä tietysti tavoitteiden seuraamisella ja ohjaamisella. Yksityiskohdat eivät ole enää leirinjohtajien käsissä, joten he eivät pysty tekemään paljastuksia leirin ohjelmasta.

Parijohtaminen aina parasta

– Olen aina tehnyt isot johtajapestit parijohtamisena. On tyhmää kutsua jotain varajohtajaksi – yhdessähän näitä projekteja tehdään. Parijohtaminen on aina parasta, Nikkari sanoo, ja kertoo tehneensä myös Ko-Gi-työnsä tasavertaisesta parijohtamisesta.

– Omasta päästä irtoaa tietty määrä ajatuksia, kahdesta päästä jo tuplamäärä. Päätökset ovat parempia. Ei tule katsottua liian yksipuolisesti asioita. Partiossa on muutenkin tapa tehdä ryhmässä.

Minkälainen johtajapari Janne Costiander on Nikkarin mielestä?
– Janne on rauhallinen, analyyttinen, insinöörismäinen hyvällä tavalla, hauska, äärettömän luotettava ja todella miellyttävä työpari. Katsomme asioita hyvin eri vinkkeleistä, joka on vahvuutemme johtajina ja tekee meistä ehjän parin. Janne katsoo enemmän teknisiä yksityiskohtia ja isoja kuvia. Itse olen enemmän ihmisiin, jaksamiseen, kommunikointiin ja tekemiseen keskittyvä.

– Kerttu on tosi innostuva. Hänellä on vahvat arvot, joiden kautta hän johtaa. On tosi kiva tehdä yhdessä, emme ole varsinaisesti tehneet aiemmin. Täydennämme toisiamme. Tykkään siitä, että pystyn oppimaan johtajaparilta uutta. Näin myös oma ajattelu ja johtaminen kehittyy, Costiander pohtii.

”Tykkään siitä, että pystyn oppimaan johtajaparilta uutta.”

Koukussa ylitsepursuavaan haikeuteen

Nikkarin paras partiomuisto on tähän mennessä Roihu-suurleiriltä.
– Kokonaisuudessaan koko leiri oli kiva. Se oli ensimmäinen iso suurleiripestini. Oli mahtavaa, kun yli kahden vuoden papereiden pyörittäminen realisoitui.

– Olen koukussa myös leiriprojektien vikoihin päiviin, siihen ylitsepursuavaan haikeuteen, kun kaikki leiriläiset ovat lähteneet ja purkuleiri alkaa.

Myös kasvattavin kokemus liittyy Roihuun.
– Muistan tarkasti, kun ymmärsin, että en tiedä mitä tapahtuu. Kasvatusjohtajan pestissä ei ollut kosketusta ihan ruohonjuuritasoon. Täytyy päästää myös irti. Ei ole mielekästä, että johtaja tietää tai pystyy seuraamaan ihan kaikkea loppuun asti.

– Olen huomannut, että partio on minulle aika tärkeä harrastus, kun olen valmis laittamaan itseäni paljon peliin sen vuoksi.

Miten Kajo tulee sitten aikoinaan menemään? Pienet epäonnistumiset ei ainakaan Nikkaria pelota:
– Harvemmin suuret onnistumiset kasvattavat.

Maria ”Kerttu” Nikkari, 31

  • Suomen Partiolaisten Finnjamboree Kajon toinen johtaja.
  • Kotoisin Mynämäestä, asuu nyt Sauvossa, lippukunta Kaarinan Sädetytöt, lapsena Mynämäen Maahiset.
  • Työskentelee koulutussuunnittelijana Allianssilla, tällä hetkellä nauttii äitiysvapaasta.
  • Isona haluaa olla parempi kaikessa. Ei kuitenkaan valmis ikinä.
  • Haaveilee siitä, että ei olisi pandemiaa ja pääsisi halailemaan kavereita.

Janne Costiander, 42

  • Suomen Partiolaisten Finnjamboree Kajon toinen johtaja.
  • Kotoisin alun perin Jyväskylästä, nykyisin Espoosta. Oma lippukunta Säynätsalon
  • Päijännepartio ja nykyisin myös Karhunvartijat Espoossa.
  • Työskentelee ohjelmistoyrityksessä teknologiajohtajana.
  • Haluaa tulla isona paremmaksi versioksi omasta itsestään.
  • Haaveilee Kajon iltahämärästä, siitä kun ilta laskeutuu, ja näkee mitä on saatu aikaan.

Jannen kuva: Hanna Kimmonen