Ihmiset

Näin meillä: Kun pestin vastuu kasvaa liian suureksi

Partio tarjoaa paljon uusia kokemuksia ja mahdollisuuksia erilaisten pestien muodossa. Joskus kuitenkin huomaa astuneensa hieman liian isoihin saappaisiin, jolloin vastuu ja työmäärä voi kasvaa liian suureksi. Keräsimme partiolaisilta kokemuksia raskaista pesteistä ja niistä selviämisestä. 

 “Päädyin puolivahingossa lippukunnan pestijohtajaksi vain vajaan puolen vuoden partiokokemuksella. Kun lippukunnanjohtaja ja lippukunnanjohtajan apulainen ehdottelivat tätä pestiä, jouduin kertomaan, että tarvitsen pari päivää miettimisaikaa. Ehkä liiankin nousujohteinen partioura pelotti  olin vasta tullut aikuisiällä partion pariin ihan EVP-tyyppinä.  

Tässä pestissä ensimmäiset puoli vuotta rämpineenä osoitan kiitokseni saamastani avusta ja tuesta aiheellisesti kyseiselle lippukunnanjohtajalle ja tämän avustajalle. Ilman heiltä saamaani apua ja tukea olisi voinut motivaatio tipahtaa aallonpohjalle pestin suuren työmäärän edessä. 

90-luvun lopulla päädyin Suomen Partiolaisten nettitiimin puheenjohtajaksi. Meillä oli kiva porukka ja ihan hyvin saatiin asioita edistettyä, mutta koko ajan oli sellainen olo, että olen ihan hukassa. Kollegat viestintävaliokunnassa olivat vakiintuneiden partiomedioiden päätoimittajia. Itsellä oli koko ajan sellainen olo, että oli tullut hypättyä liian ison hevosen selkään: hevosen, jota en saanut hallittua.  

Muistelen tätä kokemusta jälkikäteen hengissä ja hyvillä mielin. Sain myöhempää työuraa ja yleensäkin elämää varten hyvinkin arvokkaita kokemuksia. Minun on ollut vaikea sanoa, etten tiedä tai osaa. Tämän pestin kanssa siitä taidosta olisi ollut apua. Sittemmin olen oppinut paremmin hahmottamaan ja sanottamaan osaamiseni rajat.” 

“Reilusti yli 10 vuoden partiotauon jälkeen hain suoraan Finnjamboreelle mestaritason pestiin ilman aiempaa kokemusta mestaripesteistä. Projektiin mahtui turhautumista, toivottomuutta ja epävarmuutta, mutta myös innokkuutta, yhdessä tekemisen iloa, toisten tukemista ja toisiin tukeutumista sekä naurua niin ilosta kuin surusta. Meillä oli mestareiden ja päälliköiden kesken hyvä henki, osan kanssa olen tekemisissä yhä tänäkin päivänä.  Pestistä selviytymisessä auttoi paljon oma pitkä työura esimiehenä, sekä myös työtä pelkäämätön asenne ja uskallus kohdata uusia ihmisiä ja asioita.” 

Suostuin seikkailijoiden vetäjäksi 16-vuotiaana ilman suurempaa kokemusta. Sitä ennen olin ollut vain vuoden apujohtajana sudenpennuissa. Asenteella ja uuden oppimisen ilolla olen kuitenkin selvinnyt tähän päivään asti. Viides vuosi johtajana alkaa syksyllä ja edelleen välillä mietin, että onko liikaa vastuuta tässä elämäntilanteessa, mutta en osaa pestistä luopua ja sekuntiakaan en vaihtaisi pois!”