Helsinkiläisen Korven Koukkaajat -lippukunnan Taru Airola yhdessä muiden Vegeretki-blogin ylläpitäjien kanssa pilkkoo väitteitä muonittamisesta, kasvisruuasta ja paljastaa hyvän puuron salaisuuden.
Väite 1: Muonittajan täytyy olla huippukokki tai kodinhenki ollaakseen hyvä pestissään.
– Ei tarvitse. Periaatteessa riittää, jos muonittajan pesti ja ruoka-asiat kiinnostavat. Muonittamisessa avainasemassa on, että laskee etukäteen, kuinka paljon ja mitä ruokaa tarvitaan. Tämän jälkeen on hyvä varmistaa, miten ne valmistetaan. Itse tapahtumassa voi keskittyä huolehtimaan hygieniasta ja valmistamaan ruokaa valmiiden ohjeiden mukaan. Melkein kenet vaan voi laittaa retkellä tekemään ruokaa, kunhan ohjeet ovat kunnossa.
Väite 2: Lippukunnan leitin muonittaminen vaatii suurtalouskeittiön välineet.
– Kaikki lippukunnat ja leirit ovat erikokoisia. Toki suurtalouskeittiö helpottaa asioita. Meidän kokemuksemme mukaan alle sadan hengen leireillä selviää ihan yksinkertaisellakin keittiöllä. Meillä on sähköttömällä Tavistholmen-leirisaarella ihan tavallisia patoja ja kattiloita. Kaasupolttimilla me siellä kokkaamme. Suurleireilläkin on soppatykit eikä mitään suurtalouskeittiöitä, kyllä sielläkin pärjätään.
Väite 3: Vain aikuinen voi ottaa vastuun muonittamisesta.
– Ikä ei kerro vastuullisuudesta, mutta jos on todella innokas samoaja, hänelle on hyvä olla aikuinen tuki. Aikuinenkin voi muonittaa ensimmäistä kertaa. On kiva, että on joku kokenut tukija, oli minkä ikäinen tahansa. Kun muonittajaa kiinnostaa oma pesti, iällä ei ole niin väliä.
Väite 4: Kavisruuasta ei saa tarpeeksi energiaa retkillä.
– Kuulemme tämän tosi usein. Suurin huoli taitaa olla, onko siinä tarpeeksi proteiinia. Proteiinista tulee ruuassa kylläisyyden tunne. Tosi moni luulee, että kasvisruuasta ei saa niin paljon proteiinia kuin sekasyöjäruuasta. Kasvisruuan lautasmalli on ihan samanlainen kuin sekasyöjillä. Kasvissyöjillä liha on jätetty pois, ja sen tilalla on esimerkiksi palkokasveja, linssejä tai jotain kasvisvalmisteita. Kun aterian suunnittelee hyvin, siitä saa proteiinia ja energiaa, ja jaksaa leirillä.
Väite 5: Aamupuurosta tehdään tahallaan limaista ja klimppistä
– Kaikkia ei ole siunattu puuronkeiton taidolla, joten välillä tulee hiukan limaisempaa puuroa. Siihenkin löytyy keinot. Jos on hyvä puuronkeittäjä, kannattaa jakaa tietämystä kaikille muille ja tuleville sukupolville. Sitten heidän ei tarvitse enää syödä limapuuroa. Ehkä limapuuro johtuu siitä, että puuroa aina keitetään, vaikka salaisuus on hauduttaminen. Eli pienellä lämmöllä ja pitkään hauduttelee, silloin siihen tulee kiva koostumus.