– Adventtikalenterikampanjan erinomainen tulos auttaa erityisesti lippukuntia, joissa lisätuotolla voidaan esimerkiksi panostaa toiminnan laatuun, helpottaa leirien järjestämistä ostopalveluilla ja täydentää kalustoa. Ennätyksellisen hyvä tuotto on jokaisen kalentereita myyneen lippukunnan ja partiolaisen ansiota. Lämmin kiitos kaikille adventtikalentereita myyneille ja ostaneille, iloitsee taloudesta vastaava hallituksen jäsen Jyri-Petteri Paloposki.
Adventtikalenterin myynti on vuoden tärkein varainhankinnan kampanjamme, jonka tuotoilla rahoitetaan partiotoimintaa niin partiolippukunnissa kuin myös piireissä ja keskusjärjestössä. Tuotoilla piirit ja keskusjärjestö esimerkiksi järjestävät koulutus- ja ikäkausitapahtumia, huolehtivat partion toimintaedellytyksistä ja tukevat lippukuntia.
Myyntityöstä kuultujen kokemusten ja myyntituloksen perusteella hinta ei ollut määräävä tekijä ostopäätöstä tehtäessä. Paikallisen nuorisotyön tukeminen koettiin kolmen euron hinnankorotusta tärkeämmäksi tekijäksi, ja kampanja keräsikin kappalemääräisen myynnin hienoisesta laskusta (8,9 %) huolimatta ennätykselliset tuoton, 2,7 miljoonaa euroa, partiotoiminnan tueksi.
Lämmin kiitos kaikille adventtikalentereita myyneille ja ostaneille!