Eve Silvennoinen on aloittanut järjestökoordinaattorina

Eve Silvennoinen on aloittanut uutena järjestökoordinaattorina Pääkaupunkiseudun Partiolaisten alueella.

Even työhön kuuluvat erityisesti Pohjois-, Keski-, Länsi- ja Etelä-Helsingin lippukuntien tukeminen sekä työskentely lippukuntatuen ryhmän kanssa.

Eve on koulutukseltaan kasvatustieteen maisteri ja hänellä on työhistoriansa kautta monipuolinen kokemus kasvatustyöstä ja järjestökentästä sekä vapaaehtoistyön tukemisesta.

”On ilo tulla osaksi porukkaa, jossa olen saanut lämpimän vastaanoton. Odotan innolla pääseväni kunnolla tutustumaan ja tekemään yhteistyötä myös luottamushenkilöiden ja muiden vapaaehtoisten kanssa. Kunnioitan tosi paljon ihmisiä, jotka antavat aikaansa vapaaehtoistyölle ja siten mahdollistavat esimerkiksi juuri partiotoiminnan toteutumisen!”

Järjestökoordinaattori Eve Silvennoinen.
Kuva: Eve Silvennoinen