Kultainen ansioristi Merja ”Meku” Ranta-aholle
Merja ”Meku” Ranta-aholle (Otavaeltajat) on myönnetty Suomen Partiolaisten Kultainen ansioristi. Kultainen ansioristi myönnetään partiojohtajalle tunnustuksena pitkäaikaisesta ja erittäin ansiokkaasta toiminnasta, joka on koitunut valtakunnallisen partiotoiminnan ja piirin sekä lippukunnan hyväksi.
Meku on toiminut vuosikymmenien ajan lippukunnassa, piirissä ja keskusjärjestössä erilaisissa tehtävissä, merkittävimpinä muun muassa Suomen Partiolaisten hallituksessa ja Pääkaupunkiseudun Partiolaisten hallituksessa sekä laajasti koulutuskentällä. Mekun hallituskaudella saivat alkunsa monet isot muutokset mm. nykyinen partio-ohjelma ja ikäkausirakenne, kasvatustavoitteet, moduuliperustainen koulutusjärjestelmä, Partioaseman hankinta sekä piiriuudistus. Viime vuosina Meku on ahkeroinut erityisesti kouluttajana ja kurssinjohtajana Partiojohtajan jatkokoulutuksissa eli Ko-Gi-kursseilla.
Meku on todellinen johtamisen, organisaation ja toiminnan kehittämisen sekä valmennuksen ja mentoroinnin asiantuntija. Mekun toiminta partiokentällä on ollut erittäin ansiokasta ja pitkäaikaista. Se on mitä suurimmassa määrin koitunut valtakunnallisen, mutta paljon myös piiri- ja lippukunnan tason partiotoiminnan hyväksi. Meku on vienyt näkemyksellä ja väsymättömällä työllä partiota eteenpäin.
Anna Munsterhjelmille Hopeajoutsen
Anna Munsterhjelmille (Olarinmäen Samoojat) luovutettiin Hopeajoutsen nro 56 kiitoksena vahvasta partioaatteesta ja loputtomista työtunneista paremman partioliikkeen eteen. Anna on toiminut mm. Suomen Partiolaisten puheenjohtajana, Pääkaupunkiseudun Partiolaisten puheenjohtajana, Espoon Partiotuen puheenjohtajana ja partioneuvoksena. Anna on kasvanut Olarinmäen Samoojissa, mutta perustanut myös Suomen ensimmäisen kansainvälisen lippukunnan Helsingin Merilokit – Helsinki Seagulls.
Anna on näkyvä ja kuuluva arvojohtaja. Nopea, rohkea, tavoitteellinen, uudistaja ja visionääri. Anna pursuaa kehittämisideoita ja hänellä on kyky saada muut innostumaan mukaan. Anna on positiivisesti sekä rakentavasti uudistanut partioliikettä sekä muovannut liikkeen sisäistä toimintakulttuuria ja yhteistoimintaa sujuvammaksi.
Anna on ollut merkittävä partion kasvun rakentaja, niin piirinjohtajakaudellaan kuin SP:n puheenjohtajana. Annan partioaate näkyy upeasti mm. kasvutyössä, jossa Anna on ollut primus moottori. Kasvu ei ole ollut Annalle itseisarvo, vaan se on ollut partion keino tarttua lasten ja nuorten yksinäisyyteen ja syrjäytymiseen. Suomen Partiolaisten johdossa Anna vahvisti myös merkittävästi partion yhteiskunnallista roolia ja partiosta tuli vaikuttava ja laajasti tunnettu nuorisojärjestö, jota pidetään jopa koko kansalaisjärjestökentän arvostettuna edelläkävijänä.