Suomen Partiolaisten kansallinen suurleiri Kajo on järjestyksessään kahdeksas finnjamboree. Leirille osallistuu noin 13 500 partiolaista. Osallistujia on saapunut Evon retkeilyalueelle ympäri Suomen. Kyseessä on myös kansainvälinen leiri. Ulkomailta tulleita osallistujia on 750 henkilöä 20 eri maasta.
Kauan odotettu suurleiri pyörähti käyntiin perjantaina 15.7. Ensimmäinen leiripäivä oli täynnä riemukkaita kohtaamisia, kun partiolaiset kokoontuivat pitkästä aikaa leirille yhdessä. Kajon tekijät ovat kehittäneet yhdessä tapahtuman yhteistyökumppaneiden kanssa uusia tapoja toteuttaa suuria partiotapahtumia kestävästi. Kajo toteutetaan niin ekologisesti, sosiaalisesti, taloudellisesti kuin kulttuurisesti mahdollisimman kestävältä pohjalta.
Tunnelmia kesän suurimmalta partioleiriltä
Myös niiden, jotka eivät itse osallistu leirille on mahdollista päästä sukeltamaan leirielämään nykyaikaisten yhteyksien välityksellä. Kajon aikana tunnelmia voi seurata useiden eri kanavien kautta.
Kajon omat kanavat
- Leirilehti T.O.M.U
- @kajo_2022 TikTokissa
- @kajo_2022 Instagramissa
- @finnjamboree2022 Facebookissa
- Kaiku-podcast
Partion kanavissa
- @partioscout Instagramissa
- @partioscout TikTokissa
- @partio Facebookissa
- @partiolaiset Twitterissä
- YouTubessa Kajo 2022 soittolista
- Partion kuvapankin Kajo-kuvat
Mikä on finnjamboree?
Finnjamboreet ovat Suomen Partiolaisten suurleirejä ja kansainvälisiä jamboreita, jotka järjestetään noin kuuden vuoden välein. Finnjamboreet ovat merkittävä osa Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n historiaa, sillä suurleirejä alettiin järjestämään Suomen Partiopoikajärjestön ja Suomen Partiotyttöjärjestön yhdistyttyä 1970-luvulla. YouTubesta voit katsoa koostevideon kaikista Finnjamboree leireistä kautta aikain. Kajo on jo kolmas finnjamboree, joka järjestetään Evolla. Evolla aiemmin järjestetyt suurleirit olivat Kilke vuonna 2010 ja Roihu vuonna 2016.
Kajo-finnjamboreen ohjelmassa huomioidaan erilaiset fyysiset ja aisteihin liittyvät rajoitukset. Saavutettavuuteen kiinnitetään erityistä huomiota. Muun muassa leirilaulu Kajotaan lauletaan suomeksi, ruotsiksi ja englanniksi ja yhteislauluun voi liittyä yhtävertaisesti viittomakielellä (katso video YouTubesta).