Suomen Partiolaiset ja 4H yhdessä mukana SuomiAreenalla, teemana osaamisen kiertotalous

Suomen Partiolaiset ja 4H osallistuvat ensimmäistä kertaa yhdessä Porissa järjestettävälle SuomiAreenalle. Partion ja 4H:n yhteinen keskustelupaneeli Osaamisen kiertotalous – harrastamalla huippuosaajaksi pidetään keskiviikkona 17.7. kello 13-14. Tapahtumassa esitellään ensi kertaa digitaalinen osaamiskiekko.

Paneelikeskustelun teemoina ovat osaamisen tunnistaminen ja tunnustaminen, sekä erityisesti vapaaehtois- ja järjestötoiminnassa hankitun osaamisen hyödyntäminen opinnoissa ja työelämässä. Keskustelun on aihe erittäin ajankohtainen, sillä myös uuden hallitusohjelman yhtenä tavoitteena on laatia kansalliset osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen periaatteet.

Tapahtumassa esitellään digitaalinen osaamiskiekko, joka on konkreettinen sovellus kerätyn osaamisen hyödyntämiseen. Digitaalinen osaamiskiekko vastaa osaltaan osaamisen tunnustamisen tarpeeseen. Kiekkoa on kehitetty yhdessä oppilaitosten ja järjestöjen kanssa sovittaen yhteen yleisiä järjestökoulutusten ja opetussisältöjen vastaavuuksia. Tilaisuudessa käydään läpi myös osaamiskiekon tarjoamia mahdollisuuksia osaamisen todistamiseen työelämän puolella.

Panelisteina on joukko osaamiseen perehtyneitä ihmisiä, joilla on kaikilla erilainen tausta osaamisen hyödyntämisessä. Keskusteluun osallistuvat Sitran vanhempi neuvonantaja Tapio Huttula, HAMK:in Ammatillisen opettajakorkeakoulun johtaja Seija Mahlamäki, tekoäly-yrittäjä Harri Ketamo, tubettaja Roni Bäck ja Vincit Oyj:n toimitusjohtaja Mikko Kuitunen. Tapahtuman juontajina toimivat partiolainen Atte Kesti ja 4H-aktiivi Eeva Honkonen. Tilaisuus järjestetään BEPOP-lavalla osoitteessa Yrjönkatu 22.

Kuvassa on partion SuomiAreenan osallistujien kuvista tehty kollaasi

 KATSO TÄSTÄ KOKO SUOMIAREENAN OHJELMA 

 

Yläkuva: SuomiAreena 2016 (Miska Loimaala)