Moni kyselee ja pohtii, miten partiotoimintaa voi lähiviikkoina toteuttaa nykyisessä koronatilanteessa. Harrastustoimintaa koskevat tulevat linjaukset ovat kuitenkin vielä auki, vaikka asiasta kirjoitetaan mediassa paljon. Suomen Partiolaiset odottaa viranomaisten päätöksiä ja virallisia ohjeita, jonka jälkeen partiopiirit ohjeistavat paikallisesti lippukuntia. Pyrimme siihen, että lasten ja nuorten harrastustoiminta voisi jatkua mahdollisimman normaalisti, toki turvallisuus vahvasti huomioiden.
Koronaohjeistuksessa Suomen Partiolaiset seuraa ja noudattaa viranomaisten tuoreimpia ohjeita. Partiotoimintaa ohjaavat ensisijaisesti määräykset lasten ja nuorten harrastustoiminnasta ja siihen liittyvistä rajoituksista, sekä kokoontumisrajoituksista yleisesti.
Kun uusimmat ohjeet lasten ja nuorten harrastamisesta julkaistaan, Suomen Partiolaiset ja partiopiirit ohjeistavat lippukuntia. Ohjeet julkaistaan Ohjeita partiotoiminnan järjestämiseen korona-aikana -sivuilla.