Uusi Partiojohtajan käsikirja on kymmenien vapaaehtoisten yhteistyön ponnistus. Kirjasta löytyy luettavaa niin tuoreelle partiojohtajalle kuin pidempäänkin mukana olleille konkareille.
Partiojohtajan käsikirja on yksi partion perusteoksista. Se perehdyttää partioon liikkeenä ja antaa kokonaiskuvan partiotoiminnasta ja johtamisesta partiossa.
Kirjaa on työstetty parin vuoden ajan ja sen tekemiseen on osallistunut useita partiolaisia ympäri Suomen; on ollut aktiivisia tekijöitä alusta loppuun asti ja kirjoittajia, jotka ovat kirjoittaneet vain tietyistä aiheista sekä graafikko, tekstin muokkaajia, lukijoita ja kommentoijia eri näkökulmista.
– Kaikkien näiden, ja monen muunkin, yhteistyöstä on muodostunut Partiojohtajan käsikirja juuri tällaisessa muodossa kuin sen nyt on, kirjan toimittanut Jaana Gran kertoo.
Johtajuutta monesta näkökulmasta
Kirjassa käsitellään alkuun partiotoiminnan päämäärää ja juuria. Toisessa osassa keskitytään toiminnan johtamiseen, joka sisältää käytännön vinkkejä lippukunnan johtamisen arkeen ja erilaisiin projekteihin. Kolmas osa käsittelee ryhmän ja ihmisten johtamista. Se avaa ryhmän sisäistä dynamiikkaa ja sitä, miten johtajana voi edesauttaa hyvää ryhmän toimintaa. Kirjan viimeisessä osiossa keskitytään itsensä johtamiseen.
Partiojohtajan käsikirja on tarkoitettu niin nuorelle johtajalle kuin uudelle partioon mukaan tulleelle aikuisellekin. Kirjaa tehdessä ei ole myöskään unohdettu pidemmän partiouran tehneitä johtajia, vaan on pyritty antamaan heillekin jotain.
– Toivottavasti olemme onnistuneet tavoitteissamme ja uusi Partiojohtajan käsikirja kulkeutuu jokaisen partiojohtajan käyttöön ja arkeen mukaan, Gran toteaa.
Kirja on tilattavissa Scandinavian Outdoorista.