Partioviikolla on hyvä hetki muistella, mitä kaikkea hienoa partiossa tapahtui viime vuonna. Lue partiolaisten puheenjohtajan Maria ”Hilla” Ruoholan tervehdys ja tutustu vuosikirjaan!
Partio näkyi vuonna 2019 monin tavoin yhteiskunnassa, kun vuoden ohjelmapainotuksena oli ”Ulos koloilta”. Tuttuun tapaan partiolippukunnat järjestivät retkiä ja leirejä, yhteensä 12 440 kappaletta koko Suomessa! Kesän suurimpia kotimaan tapahtumia olivat Hämeen Partiopiirin Ilves-leiri, Järvi-Suomen Partiolaisten Ryske-leiri ja Lapin Partiolaisten Kajahus-leiri, jotka tarjosivat elämyksiä, ystäviä ja parempia taitoja elämään lähes 8000 partiolaiselle. Valtakunnallinen 15-18-vuotiaiden partiolaisten viikonlopputapahtuma Explo kokosi puolestaan lokakuussa 1 500 nuorta Riihimäelle oppimaan uutta YK:n kestävän kehityksen tavoitteista eli Agenda 2030:sta.
Kotimaan ahkeran leirielämän lisäksi partiolaiset valtasivat heinäkuussa Yhdysvaltojen Länsi-Virginian. Suomesta Amerikan-seikkailulle lähti 1 000 innokasta partiolaista. Kaikkiaan 50 000 partiolaista noin 150 maasta kokoontui 24. maailmanjamboreelle rakentamaan rauhaa ja yhteyttä eri kansallisuuksien välille.
Yksi vuoden 2019 tähtihetkistä oli elokuussa Evon metsässä järjestetty Johtajatulet-seminaari.
Loppuunmyyty 3 000 osallistujan johtajuuden metsäseminaari keräsi mediassa ennen näkemätöntä huomiota. Huippupuhujien, 200 työpajan ja mielettömän somehypen lisäksi Johtajatulet rikkoi kaikki ennätykset houkuttelemalla paikalle huikeat 600 osallistujaa, jotka eivät ole (ainakaan vielä) partion jäseniä. Johtajatulet onnistui upeasti ja herätti yhteiskunnassa kiinnostusta ja arvostusta partiota ja siellä saatuja oppeja kohtaan!
Yhdenlaisia ennätyksiä rikottiin myös sosiaalisessa mediassa, kun partio teki uuden avauksen ja toteutti yhdessä eturivin tubettajien kanssa mittavan Koitos YouTube-sarjan. Koitoksen kahdeksan seikkailuhenkistä jaksoa julkaistiin alkusyksystä viikoittain YouTubessa ja ne keräsivät yhteensä yli 620 000 näyttökertaa!
Partiolaiset ovat näkyneet ja kuuluneet siis monilla eri foorumeilla ja suunta on ehdottoman oikea! Enää ei riitä vain se, että pidämme keskenämme hauskaa ja tiedämme itse, miten mahtava harrastus partio on. Jotta partio säilyy elinvoimaisena, kiinnostavana ja kasvavana nuorisojärjestönä, meidän tulee tehdä juuri sellaisia asioita kuin vuonna 2019.
Lämmin kiitos jokaiselle vapaaehtoiselle, toiminnan tukijalle, työntekijälle ja yhteistyökumppanille, että lähdit kanssamme Ulos koloilta!
Lue lisää vuosikirjasta!
Maria ”Hilla” Ruohola
Suomen Partiolaisten puheenjohtaja