Minä partiolaisena -koulutus on kurssi niille aikuisille, jotka haluavat kehittää omaa johtajuuttaan ja tutkia omia arvojaan. Kun partiolainen tuntee olonsa kotoisaksi johtajan roolissa, pystyy hän…
Koulutusohjaaja on Suomen Partiolaisten pesti, jota toteutetaan partiopiireissä. Koulutusohjaajat kehittävät partion koulutusjärjestelmän mukaisia koulutuksia ja piirien koulutustoimintaa. He ohjaavat Ko-Gi-suorituksia ja toimivat sekä koulutuksien johtajina…
Partioon liittyessä ei tarvitse täyttää minkäänlaisia osaamiskriteereitä, vaan kaikki ovat tervetulleita toimintaan mukaan omina itsenään ja omine taitoineen. Partio on avoin kaikille ja ohjaamme jokaisen…
Tänä vuonna päätimme järjestää RO-koulutuksen oman lippukuntamme Mastonvartijoiden voimin erityisesti koronan vuoksi. Mastonvartijat on suuri ja vireä 300 hengen lippukunta Espoossa. Alueemme nuorilla on paljon…
Vuoden 2020 partio-ohjelmassa painotettiin johtamistaitoja, joita opetellaan partiossa aina nuorimmista sudenpennuista alkaen. Keväällä 2020 ilmestyi myös uudistettu painos Partiojohtajan käsikirjasta. Partiojohtajan käsikirjan tavoitteena on antaa…
Partiotoiminta on siirtynyt koronaepidemian myötä suurelta osin etämoodiin, isoja ja pienempiä tapahtumia on peruttu. Lippukunnissa on jouduttu tai paremmin päästy luomaan uusia toiminnan muotoja, joista…