Partio-ohjelma

10 toimintavinkkiä syksyn partioon

Alkusyksystä on toivottavasti vielä hyviä kelejä jäljellä, jolloin partioillat voi järjestää ulkona. Lähiympäristöä kannattaa katsoa uusin silmin: löytyykö kokoontumispaikan läheltä pihaa, puistoa tai lähimetsää? Monia ulkoaktiviteetteja voi toteuttaa myös ihan kaupunkiympäristössä.

Toki oikealla pukeutumisella aina on ulkoilusää, joten ulkoiluvaatteista on hyvä muistuttaa partiolaisia ja kotiväkeä etukäteen. Tarvitaanko mukaan myös juomapullo tai istuinalusta?

Tässä toimintavinkkejä syksyn kokouksiin:

Vinkit on poimittu niin, että ne sopivat useammalle ikäkaudelle. Aktiviteetteja kannattaa soveltaa helpommaksi tai vaikeammaksi ryhmän mukaan.

  1. Iltaretki lähikohteeseen

Tehkää retki johonkin kotipaikkakuntanne lähiretkikohteeseen tai nähtävyyteen. Katso esimerkiksi kotikaupunkipolut. Retkipaikkavinkkejä ja luontopolkuja löytyy yleensä myös kaupunkien omilta nettisivuilta. Katso myös seikkailijoiden Kotikulmilla-haasteen Luontokohde-aktiviteetti.

  1. Rastiradat

Moni partio-ohjelman aktiviteetti sopii rastiratana toteutettavaksi. Katso esimerkiksi #MEIDÄNMERI-aktiviteeteissakin mukana oleva WWF:n Itämeri-aiheinen luontopolku. 

  1. Läsnäoloharjoitus metsässä

Etsikää metsästä tukeva puu, joka tuntuu mukavalta. Jokainen etsii itselleen oman puun. Asettukaa seisomaan selkä puuta vasten. Suunnatkaa katse alaspäin tai sulkekaa silmänne. Tuntekaa puu kehoa vasten. Huomaatteko puussa lämpöä tai tuulen aiheuttamaa huojuntaa? Huokaiskaa lopuksi, hengittäkää syvään. Kaikki ovat tervetulleita metsään! (Lähde: Sirpa Arvonen – Metsämieli)

Tämän jälkeen listatkaa ryhmissä asioita, joita metsästä on tullut mieleen. Tämän voi toteuttaa joko piirtäen tai vain listaamalla asioita.

(Yhdessä metsään -aktiviteetit)

  1. Luonnonmateriaaleista askartelu ja luontotaide

Hyödyntäkää lähiluonnosta löytyvää materiaalia askarteluun tai taideteokseen. Voiko materiaaleista rakentaa esimerkiksi oman kuvan? Ideoita voi etsiä vaikka Suomen Ladun Luontotaideretki-sivulta.

  1. Roskatalkoot

Järjestäkää ryhmän kanssa roskatalkoot. Osallistujat tarvitsevat talkoita varten työhanskoja ja jätesäkkejä. Myös roskapihtejä voi kysellä lainaksi kirjastosta tai kunnalta. Isolla porukalla puisto tai muu retkikohde saadaan siistiksi lyhyessä ajassa!

(Panda-merkin aktiviteetti)

  1. Suunnistus

Aina on hyvä aika harjoitella ja kerrata suunnistustaitoja. Monelta paikkakunnalta löytyy myös valmiita suunnistusratoja, joita hyödyntää. Esimerkiksi MOBO-sovelluksesta löytyy suunnistusratoja ja myös rastileimaukset tehdään omalla kännykällä. Tietoa kiintorasteista löytyy tältä sivulta.

  1. Jäljitysleikki

Leikkikää jäljitysleikkiä. “Opeta poikia heidän kävellessään kaupungin kaduilla panemaan merkille erilaisia myymälöitä ja painamaan ne mieleensä oikeassa järjestyksessä. Harjoitelkaa huomaamaan ja muistamaan kauppojen nimiä. Tutkikaa kaupan näyteikkunaa kaksi minuuttia. Sen jälkeen on muistista lueteltava siinä olleet esineet. Sitten harjoitellaan muistamaan useamman ikkunan sisältö, kun kutakin on tarkasteltu puoli minuuttia kerrallaan. Pane pojat tarkkailemaan erikoisia rakennuksia kiintopisteiksi. Heidän on muistettava katujen nimiä, ohikulkevien autojen ja erityisesti ihmisten tuntomerkkejä, kasvoja ja kävelytapoja. Vie pojat mukaasi ensimmäisellä kerralla ja näytä miten on meneteltävä. Lähetä sitten heidät yksin matkaan ja tee heidän palattuaan kysymyksiä.” Robert Baden-Powell: Partiopojan kirja

(Seikkailijaohjelman Eräjorma-haasteen Jäljittäminen-aktiviteetti

  1. Kissansilmän metsästys

Tämä aktiviteetti sopii tehtäväksi iltojen jo pimetessä. Metsään piilotetaan eri paikkoihin noin 50 heijastinta. Osallistujat lähtevät tämän jälkeen taskulampuilla etsimään heijastimia. Tästä voidaan myös tehdä kilpailu siitä, kuka löytää eniten heijastimia tietyn ajan kuluessa tai vaihtoehtoisesti kulkea pareittain heijastinpolkua metsässä. Keskustelkaa lopuksi miltä tuntui. Pelottiko, jännittikö? Mikä oli erilaista pimeässä metsässä kuin päivän valossa?

(Yhdessä metsään -aktiviteetit)

  1. Monimuotoisuushippa

Johtaja huutaa puulajin, esimerkiksi ”koivu” tai ”mänty”. Leikkijät juoksevat nopeasti lähimmän vastaavan puun luokse. Viimeinen puulle ehtinyt jää huutajaksi. Hän huutaa uuden puulajin ja koettaa myös itse ehtiä sen luokse. Välillä voidaan huutaa myös esimerkiksi ”kivi” tai ”kanto” tai jokin muu ympäristössä näkyvä maamerkki.

(Panda-merkki)

  1. Merileikki

‌Leikkijät‌ ‌nimeävät‌ ‌alueen‌ ‌reunoille‌ ‌kylteillä‌ ‌Perämeri,‌ ‌Selkämeri,‌ ‌Saaristomeri,‌ ‌Ahvenanmeri‌ ‌ja‌ ‌Suomenlahti.‌ ‌Leikkialueen‌ ‌keskellä‌ ‌yksi‌ ‌leikkijä ‌laskee‌ ‌silmät‌ ‌kiinni‌ ‌hitaasti‌ ‌kymmeneen.‌ ‌Laskemisen‌ ‌aikana‌ ‌muut‌ leikkijät‌ ‌siirtyvät‌ ‌jollekin‌ ‌merialueelle.‌ ‌Laskemisen‌ ‌jälkeen‌ ‌keskellä‌ ‌oleva‌ ‌leikkijä‌ ‌sanoo‌ ‌silmät‌ ‌edelleen‌ ‌kiinni‌ ‌jonkin‌ ‌merialueen‌ ‌nimen.‌ ‌Siltä‌ ‌alueelta‌ ‌tulevat‌ ‌kaikki‌ ‌keskelle‌ ‌laskemaan‌ ‌yhdessä.‌ ‌Edellinen‌ ‌laskija‌ ‌päättää‌ ‌seuraavan‌ ‌merialueen‌ ‌valitsijan.‌ ‌Leikkiä‌ ‌jatketaan‌ ‌niin‌ ‌kauan,‌ ‌kun‌ ‌jäljellä‌ ‌on‌ ‌vain‌ ‌yksi‌ ‌leikkijä‌ ‌ja‌ ‌muut‌ ‌ovat‌ ‌siirtyneet‌ ‌laskijoiksi.‌

(#MEIDÄNMERI-aktiviteetit)

 

Nämä kaikki yllä mainitut ideat on helppo toteuttaa koronaturvallisuusohjeet huomioiden. Tarkempaa tietoa partiotoiminnassa huomioitavista ohjeista löydät sivulta Muistilista ryhmänjohtajalle syksyn partiotoimintaa varten.

 

Katso myös:

Pääkaupunkiseudun partiolaisten ulkokokousvinkit

Pääkaupunkiseudun partiolaisten ulkoleikkivinkit