Jäsenhankinta

Kysy uusia aikuisia mukaan toimintaan – se kannattaa!

Tutustu Luotsityttöjen aikuisluotsi Eevan ja tänä syksynä aikuisten retkelle osallistuneiden Pian, Tiinan ja Tytin vinkkeihin ja huomioihin siitä, mikä heille on ollut olennaista uusina aikuisina partioon ja lippukuntaan liittymisessä. 

”Lippukuntamme on aktiivisesti osallistunut erilaisiin tapahtumiin, joissa muun toiminnan ohella on voinut innostaa uusia aikuisia mukaan lippukunnan toimintaan. Lauttasaaren Luotsityttöihin (LLT) on viime vuosina saatu uusia aikuisia mukaan muun muassa piirin järjestämästä Bonfire-tapahtumasta, kaverien suosituksesta sekä tänä syksynä myös lippukunnan pisteeltä Lauttasaari-päivästä”, aikuisluotsi Eeva kertoo.

Piirin Tervetuloa Partioon -kurssi on tarjonnut lippukunnan tueksi hyvän peruspaketin partiosta kiinnostuneille, ja sen jatkoksi syksyllä LLT järjesti uusille toiminnasta kiinnostuneille aikuisille tänä syksynä oman yöretken, jossa tutustuttiin uusiin aikuisiin, uuteen retkikohteeseen sekä opeteltiin tai kerrattiin partiossa tarpeellisia perustaitoja.

Retkelle oli suunniteltu muutamia ohjelmanumeroita ja niistä tehtiin ne, jotka tuntuivat aikatauluun ja fiilikseen sopivilta. Vähän jäi siis talteen myös seuraavaa retkeä varten. ”Ehdimme kuitenkin opetella uusia erätaitoja, tuntea löytämisen riemua geokätköjen äärellä, nauttia metsästä ja nuotioherkuista – ja aloittaa retken retkikaupasta!” Eeva tiivistää retken parhaat palat ja jatkaa: ”Viikonlopun jälkeen tunnelma oli hauska. Vaikka porukkamme ei ollut aiemmin tavannut, tuntui siltä, kuin olisimme jo vanhoja tuttuja! Niin luontevalta, avoimelta ja hauskalta tuntuivat hetket metsäpoluilla, nuotion äärellä ja yöpyminen vierivieressä laavussa.”

Uutena aikuisena partion aloittanut Pia kertoo: ”Halusin jo pitkään lähteä mukaan partioon, kun pääkaupunkiseudulle muuton myötä partioharrastus jäi. Lauttasaari-päivillä menin juttelemaan partiolaisten ständille ja vastaanotto oli niin innostava, ja suunnitelmat kuulostivat juuri siltä mitä hain, joten päätin lähteä mukaan.”

Pia on ollut aiemmin partiossa, mutta ensimmäistä kertaa tällä retkellä mukana Luotsityttöjen toiminnassa. Pialle satunnainen avustaminen tapahtumien järjestämisessä on mukavaa yhdessä tekemistä ja tällä hetkellä hänelle sopivin tapa olla mukana partiotoiminnassa.

Pian mukaan partion pitäisi ehdottomasti olla kutsuvampi nuorille ja aikuisille. Tulisi ehdottomasti panostaa vielä enemmän siihen, minkälaista järjestäytymistä ja toimintaa nuoret aikuiset ja vanhemmatkin voivat tehdä partiossa. Tämä varttuneempi ryhmä nykyisiä ja entisiä partiolaisia sekä partiosta kiinnostuneita on tärkeä voimavara partiotoiminnan ylläpitämiselle ja kehittämiselle.

Tiinalle tärkeää kiireisessä elämänvaiheessa on, että harrastus on lähellä tai muuten logistisesti järkevästi matkan varrella erityisesti, kun pk-seudulla lyhyisiin matkoihinkin saa tuhrattua ihan hurjasti aikaa. Myös lippukunnan aktiivinen ja positiivinen somenäkyvyys ja mukaan ottaminen ovat olleet tämän lisäksi merkittävässä roolissa innostumiseksi lippukunnan partiotoimintaan mukaan.

Tiinan mukaan lippukuntien täytyy oppia paremmin tunnistamaan omassa toiminnassaan niitä kohtia, joita on helppo tulla tekemään, vaikka ei takana olisikaan vuosien partiokokemusta. Tiina on ehtinyt toimimaan Luotsitytöissä kaksi vuotta.

Tytti taas kannustaa lippukuntia pohtimaan tapoja ottaa aikuisia mukaan ja kertoo, että tällainen aikuisten retki auttaa erityisesti tutustumaan lippukunnan muihin aikuisiin ja johtajiin. Tämän jälkeen on paljon helpompi tarjoutua myös avuksi muihinkin tapahtumiin. Tytti liittyi lippukunnan toimintaan mukaan kesällä ja ehti jo piirileirillekin apuun.


Teksti: Päivi ”Antsa” Anttonen
Kuvat: Eeva Helle

Teksti on alun perin julkaistu Pääkaupunkiseudun Partiolaisten blogissa.