Turkulaisessa Lätynkääntäjät-meripartiolippukunnassa harrastetaan partiota uudenlaisella tavalla. Lippukunnan eri ikäkaudet kokoontuvat samaan aikaan, jolloin partiota harrastetaan yhdessä eri-ikäisten partiolaisten kanssa. Yhdessä toimiminen on tuonut motivaatiota, iloa…
Kasvu ei ole pelkästään työtä mahdollisimman pitkän paraatiletkan kokoamiseksi. Kasvua tehdään, koska Kasvavat lippukunnat voivat hyvin Hyvinvoivat lippukunnat kasvavat Lippukunnat, joihin tulee säännöllisesti uusia jäseniä…
Ruukissa on toiminut partiokerho syyskuusta 2022 alkaen. Kerho on todettu hyväksi lisäksi Ruukin Samoojien toimintaan – se paitsi lisää lippukunnan näkyvyyttä ja on luontevaa yhteistyötä…
Lippukunnanjohtaja Lasse Pikkarainen kertoo johtajiston innostuneen partiokerhon perustamisesta, kun he pohtivat konkreettisia keinoja paikallisten ukrainalaisten lasten ja nuorten hyvinvoinnin tukemiseksi. Ajatus partiokerhon perustamisesta syttyi, sillä…
Uusia aikuisia on liittynyt mukaan toimintaan, mahtavaa! Hyvä perehdytys ja lippukuntaan sitouttaminen varmistavat uusien aikuisten pysymisen toiminnassa. Kun tämän tekee huolellisesti ja uuden aikuisen tarpeita…
Jokaiselle lippukunnalle löytyy omanlainen tapa saada mukaan tarvittava määrä johtajia pesteihin. Johtajien rekrytointi sujuu helpoiten niin, että sen ottaa osaksi jo olemassa olevaa toimintaa. Aloittakaa…
Helsingissä ja Espoossa muutamat partiolaiset yhdistivät voimansa ja kutsuivat vastaanottokeskusten asukkaat mukaan partioon. Heidän vinkkiensä avulla lippukunnat voivat tuoda iloa Ukrainan pakolaislapsille ja samalla esitellä…
Vuodenvaihde on kaikille uuden alun aikaa. Voisiko se tarkoittaa lippukunnassanne toiminnasta syystä tai toisesta pois jääneiden kutsumista takaisin toimintaan? Moni partiopesti on saanut alkunsa siitä,…
Varmista, että kauden käynnistyessä ryhmillä on vetäjät Syksyn ryhmien ja niiden johtajien suunnittelua tehtiin varmasti jo keväällä. Nyt on hyvä hetki tarkistaa, että suunnitelmat pätevät…
Kesälomalle on mukavampi jäädä, kun tulevan syksyn alkavat ja jatkavat ryhmät sekä johtajaresurssit ovat edes suunnilleen tiedossa. Jos ryhmiltä puuttuu vielä johtajia, tartu toimeen nyt…
Oletko koskaan googlannut partiota paikkakunnallasi? Kuvittele, että et tiedä partiosta mitään. Mitä tietoa lippukunnastanne löytyy? Onko se ajantasaista ja helposti löydettävissä? Ymmärtääkö ei-partiolainen tekstiä? Mihin…
Suomen luonnon päivä on kaikkien suomalaisten yhteinen juhlapäivä, jolloin ajatuksena on nauttia hienosta luonnostamme ulkoillen ja retkeillen. Lippukunnan kannattaa hyödyntää päivään liittyvä positiivinen näkyvyys syksyn…