Nyt kevään lopussa ennen kesän leireille suuntaamista on hyvä hetki suunnitella syksyn kauden aloitus valmiiksi. Lippukunnan jäsenet ja heidän huoltajansa voi kutsua koko lippukunnan yhteiseen…
Lippukunta-arjessa usein paahdetaan kokouksesta ja retkestä toiseen. Mistä uudet johtajat laumalle, kuka vetää kesäleirin, onko meillä tulevana syksynä yksi vai kaksi tarpojaryhmää, koska olikaan kaupungin…
Maaliskuussa johtokolmikolle lähetään sähköpostilla Lippukuntaviisari, joka on tietotyökalu lippukunnan johtamiseksi. Tilastojen avulla voi helposti tulkita lippukunnan tilannetta: tietoa löytyy lippukunnan toiminnasta sekä jäsenmäärätilanteesta ja sen…
Partion on aloittanut nyt jo kahtena syksynä ennätyksellisen pieni määrä uusia partiolaisia. Se on huolestuttava uutinen, sillä uusista jäsenistä syntyy lippukunnan tulevaisuus ja vahvuus. Tänä…
Tänä vuonna partio alkaa isosti ja näyttävästi elokuussa ympäri Suomea! Elokuun avoimeen aloitustapahtumaan ja sitä myötä viikkokokousten alkamiseen valmistaudutaan jo keväällä päättämällä mm. syksyn viikkokokousten…
Sääntömääräinen vuosikokous kuuluu yhdistyksen vuosikelloon ja helpoimmillaan sujuu kuin vettä vaan! Tästä blogista löydät ohjeet ja vinkit kokousta varten sekä ohjeet siihen, jos lippukunnan keskeisille…
Millainen on mielestäsi helposti lähestyttävä turva-aikuinen? Mistä tunnistat lippukuntasi turva-aikuisen? Jaa, niin mikä on tämä turva-aikuinen? Annetaan blogitekstin puhua ja turva-aikuisten kertoa kokemuksistaan. Mikä ihmeen…
Partiossa jokainen toimintaa mahdollistava vapaaehtoinen on tärkeä. Erilaiseen johtamiseen ja toiminnan mahdollistamiseen menee paljon aikaa ja energiaa. Siksi partion kanssa toimivia vapaaehtoisia on tärkeä muistaa…
Syksyn ohella myös tammikuu on oikein hyvä aika aloittaa uuden ryhmän toiminta. Mistä lähteä liikkeelle uuden ryhmän käynnistämisen kanssa? 1. Johtajat Uusi ryhmä tarvitsee käynnistyäkseen…
Kasvu ei ole pelkästään työtä mahdollisimman pitkän paraatiletkan kokoamiseksi. Kasvua tehdään, koska Kasvavat lippukunnat voivat hyvin Hyvinvoivat lippukunnat kasvavat Lippukunnat, joihin tulee säännöllisesti uusia jäseniä…
Tärkeää aihetta käsiteltiin valtakunnallisessa johtokolmikoiden tapaamisessa maaliskuussa partion turvallisuusverkoston esittelemänä. Mukavasti yhdessä -ohje Partion Turvallisesti yhdessä -kokonaisuuden tavoitteena on edistää lasten ja nuorten hyvinvointia, lapsen…
Turun Maarian Kämmekät -lippukunnassa toimii turva-aikuisina konkaripari Mari Korhonen ja Henna Jagt. Mari ja Henna ovat toimineet turva-aikuisina siitä asti, kun pesti perustettiin partioon kahdeksan…