Elämykset

Ensiaputaitoja kaikille

Partio-lehden toimittaja kävi tutustumassa Tampereella sisupartiolaisten EA1-kurssiin. Kurssille osallistui sisupartiolaisia eli erityistä tukea tarvitsevia partiolaisia, Iltalinja-toimitilan asiakkaita sekä muutama muu EA-kertaaja.

Hämeen partiopiirin toista kertaa järjestettävälle kurssille osallistui 15 henkeä. Kurssilaiset olivat Juupajoen Eräpartion sisupartiolaisia, Iltalinjan vakikävijöitä sekä muutama avustaja ja ulkopuolinen kertaaja.

– Me halusimme mahdollistaa sisuille kurssin ja kertoa muille partiosta. Samalla luodaan mahdollisuus kanssakäymiseen muiden kanssa, kertoo kurssin johtaja Kimmo Topi.

 

Topin mukaan kurssilla tarvitaan luovuutta harjoitusten suhteen. Kurssilla esimerkiksi Anne-nukke nostettiin penkkien päälle, jotta osallistujien oli helpompi harjoitella elvyttämistä ja defibrillaattorin käyttöä. Koulutustila oli esteetön, joka helpotti osallistujien liikkumista ja harjoitusten järjestämistä. Tiloissa oli myös penkkejä ja sohvia, joihin osallistujat pystyivät istumaan odotellessaan vuoroaan.

– Mitä tarkemmat etukäteistiedot saamme, sitä paremmin osaamme räätälöidä kurssia. Kurssin mainostuksessa pyrimme kannustamaan sisujen johtajia ja avustajia mukaan, Topi kertoo.

– Hauskinta kurssilla oli Annenuken elvyttäminen, kertoo kurssille osallistunut Johanna Helenius.

 

 

Topin mukaan kurssilla tulee kuitenkin huomioida osallistujien erityistarpeet. Sisut ovat yleensä Topin mukaan innokkaita jakamaan omia kokemuksiaan ja kysymään rohkeasti, jos eivät tiedä jotain.

– Sisujen kouluttaminen on kivaa. Heiltä tulee välitön palaute, eikä mikään kurssi ole ikinä samanlainen, Topi kertoo.

 

 

Ulkopuolisin silmin kurssi ei juurikaan poikennut järjestelyiltään tavallisesta EA-kurssista. Kurssilla pohti vain, miksei näitä järjestetä useammin. Ensiaputaidot ovat tärkeäitä ja hyödyllisiä kaikille.

 

 

Iltalinjalla – kansalaisten kohtaamispaikka on Tampereella esteetön, matalan kynnyksen toimitila, joka on suunnattu kehitysvammaisille ja erityistä tukea tarvitseville. Kimmo Topin mukaan Iltalinjalla olisi tarkoitus aloittaa sisupartiotoiminta loppuvuodesta 2019, kunhan ryhmälle löytyy vetäjät.