Näkökulmat

Iltanuotiolla: Irti ennakkoluuloista

Kohtaamme päivittäin arjessa ja partiossa monia erilaisia ihmisiä. Käymme keskusteluja, jaamme yhteisiä hetkiä ja tunteita.

Aina muiden kanssa jaetut hetket eivät mene niin sulavasti kuin toivoisi: syttyy riita, joku pahoittaa mielensä tai yhteinen onnellinen hetki jää lyhyeen.  

Maailmassa on noin 7,7 miljardia ihmisiä. Siinä määrässä on niin monet kasvot, tunteet ja mielipiteet, ettei sitä edes pysty käsittämään. Tapaamme elämämme aikana noista ihmisistä vain pienen osan, mutta siinäkin määrässä on paljon erilaisia ihmisiä. 

Kaikista ei voi eikä tarvitsekaan pitää. On kuitenkin oma valintamme, miten päätämme kohdata toiset ihmiset. Hymyilemmekö uudelle tuttavalle ystävällisesti vai pysymmekö epäluuloisen etäisinä tai noudatammeko ensitapaamisella hyviä käytöstapoja.  

Myös asenteilla on väliä. Omat ennakkoluulomme saattavat usein rajoittaa uusien ystävyyssuhteiden syntymistä. Onkin siis hyvä miettiä omia ennakkoluulojaan ja niiden todenperäisyyttä ennen kuin leimaa niillä toisen ihmisen.  

Keskustelut erilaisten ihmisten kanssa saattavat avartaa näkemyksiämme ja haastaa mielipiteitämme. Mikset sinäkin siis ensi kerralla haastaisi itseäsi unohtamaan ennakkoluulot ja keskustelemaan rohkeasti uusien tuttavuuksien kanssa? 

 Kysymyksiä pohdittavaksi iltahartauden päätteeksi: 

  • Miten itse kohtaan erilaiset ihmiset? 
  • Mitä ovat hyvät käytöstavat? 
  • Millaisia ennakkoluuloja sinä olet kohdannut?