Roineen Tyttöjä jäi harmittamaan, kun Johtajatulet järjestetään vain joka toinen vuosi. Lippukunta päätti tarttua toimeen ja järjestää omat tulet. Innokas staabiporukka sai loihdittua tunnelmallisen johtajuustapahtuman syyskuun puolivälissä pitkän etäpartioinnin jälkeen.
Johtajatulet 2019 ja juuri hämärtynyt ilta Evon metsissä. Jättimäinen palju tähtitaivaan alla ja hyvä partiojohtajaporukka. Mitä muutakaan kyseisestä illasta voisi tulla, kuin loistavia ideoita ja mahtavia partiomuistoja?
Näin sai alkunsa Roineen Tyttöjen idea omista Johtajatulista eli myöhemmin nimekseen saaneista RoTytulista. Idea syntyi yksinkertaisesti tarpeesta, sillä Suomen Partiolaisten järjestämistä Johtajatulista pääsee nauttimaan vain joka toinen vuosi. Ideointi ja haaveilu lähtivät liikkeelle vauhdilla, ensimmäiset ideat työpajoista ja omasta paljusta alkoivat piirtää ääriviivojaan. Johtajatulien aikana käydyt keskustelut painettiin hyvin mieleen ja lippukunnan silloinen ohjelmajohtaja Roosa Mäntyneva lupautui ottamaan vetovastuun projektin toteutumisesta.
Tuumasta toimeen
Tapahtuma ei jäänyt vain haaveiluksi, vaan RoTytuli-projekti polkaistiin käyntiin alkuvuodesta 2020. Alkuperäisen idean mukaan RoTytulet oli tarkoitus järjestää vain lippukunnan omana johtajarentoutuksena. Suunnittelukokouksissa keskustelut alkoivat kuitenkin kääntyä siihen suuntaan, että tapahtumaa voisi tarjota koko Kangasalan kaupungin partiolaisille. Ilmaan heitettiin myös ajatus aikuisrekrytoinnista, että tapahtumaan saisi ottaa mukaan myös ei-vielä-partiolaisia kavereita tutustumaan Kangasalan partiotoimintaan.
Kun kohderyhmä oli selvillä, alkoi ohjelman suunnittelu. Tapahtuman teemaksi valikoitui Suomen Partiolaisten vuoden 2020 ohjelmapainotus, Minäkin johdan. RoTytulille haluttiin muutama mielenkiintoinen puheenvuoro sekä eri teemoin toteutettavia työpajoja. Ohjelma suunniteltiin ja toteutettiin tiiviillä staabiporukalla alusta loppuun asti itse. Tapahtuman toteuttamiseen saatiin mukaan myös muutamia sponsoreita. Pirkanmaan paahtimo takasi RoTytulille ihania kahvihetkiä, Paljuvuokraus Kangasala puolestaan lämpimän paljun tähtitaivaan alla ja Lassi Koivisto photography ikuisti RoTytulien meiningin kuviksi.
– RoTytulet oli suoraan sanottuna mahtava projekti alusta loppuun saakka. Intoa tekemiseen sai ihanasta staabista ja siitä, että pääsi hyödyntämään omaa osaamista ja verkostoja, staabiin kuulunut Henna Salonius kuvaili tapahtuman järjestämistä.
Koko tapahtumaprojektin ajan ilmassa oli paljon jännitteitä. Miten saadaan tapahtuma onnistumaan maailmalla vallitsevasta pandemiasta huolimatta? Lopulta kaikki kuitenkin kääntyi parhain päin. Syyskuun 12. päivä Kangasalan Vallitun leirikeskukseen saapui lähes viisikymmentä johtajuudesta kiinnostunutta aikuista. Mukaan mahtui paljon Roineen Tyttöjä, partiolaisia muista lippukunnista sekä muutama innokas ei-vielä-partiolainen. Tapahtuman kaksi puheenvuoroa striimattiin nettiin, jolla mahdollistettiin myös etäosallistuminen tapahtumaan.
Monipuolista ohjelmaa ja mukavaa yhdessä oloa
RoTytulet tarjosivat osallistujilleen viikonlopun aikana yhteensä neljä puheenvuoroa. Lauantain ensimmäinen puheenvuoro kertoi muutosjohtamisesta. Puheenvuoron piti organisaatiomuotoilun ja muutosjohtamisen asiantuntija Eeva Kiiskinen. Tapahtuman pääpuhuja Minna Huotilainen kertoi aivotutkijan näkemyksiään aivojen johtamiseen. Lauantaina iltapäivällä osallistujat pääsivät ottamaan osaa kolmeen vapaavalintaiseen työpajaan. Työpajojen aiheina oli muun muassa metsämindfulness, psykologinen turvallisuus, retkeilyn ABC ja reflektoiva johtaminen. Lauantai-iltana kokoonnuttiin yhteiselle iltanuotiolle ja laulettiin yhteislauluja. Illan pimeydessä pulahdettiin vielä lämpimään paljuun.
Sunnuntaiaamu aloitettiin erilaisin liikunta-aktiviteetein. Niiden jälkeen kokoonnuttiin jälleen kuulemaan kaksi puheenvuoroa. Sunnuntain puheenvuorot avasi nuorisopappi Heidi Pitkänen. Hänen puheensa käsitteli sitä, mitä nykypäivän nuorille niin partiossa kuin seurakunnassa kuuluu. Tapahtuman viimeisen puheenvuoron teema oli tunneälykkyys, josta kertoi HR-johtajana työskentelevä Anni Hallila.
– Hyvää ohjelmaa ja mukavaa porukkaa, joka otti avosylin vastaan, Hämeenlinnasta RoTytulille matkannut ei-vielä-partiolainen Miso Kallio kertoi tunnelmiaan tapahtumasta.
Miso oli saanut vinkin tapahtumasta partiota harrastavalta työkaveriltaan, joka puolestaan oli bongannut tapahtuman Facebookista.
Kokonaisuudessaan viikonloppu oli huippumenestys niin staabin kuin osallistujien mielestä. Tapahtumapalautteessa kehuttiin muun muassa tapahtuman aikataulutusta ja kivan rentoa meininkiä. Myös tulevaisuutta varten saatiin hyviä kehitysideoita, joilla tapahtumasta voidaan tehdä entistäkin mahtavampi.
Roineen Tyttöjen vaeltajat Elina Mäkelä ja Emilia Kajan saapuivat viikonloppuun avoimin mielin:
– Meillä ei ollut juurikaan mitään erityisiä odotuksia viikonlopusta, sillä emme ole osallistuneet koskaan Johtajatulille, Mäkeä kertoo.
– Parasta oli seura, hyvä tunnelma eikä ollut kiire minnekään, vaikka olikin tarpeeksi paljon tekemistä, vaeltajat kiteyttävät ajatuksiaan RoTytulista, Kajan lisää.
Näin järjestät omat Johtajatulet:
- Kokoa innokas järjestäjäporukka.
- Pohtikaa itseä kiinnostavia aiheita ja kyselkää partiokavereita ja tuttuja jakamaan omaa osaamistaan. Kuka tahansa voi pitää esimerkiksi lyhyen työpajan omasta lempiaiheesta.
- Tapahtuman tekemisessä on tärkeintä kiva tekemisen meininki. Ideana on yhdessä tekeminen ei suorittaminen.
- Vinkkaa tapahtumasta myös kaverille. Somemarkkinoinnin avulla tapahtumalle saa näkyvyyttä.