Pinnalla

Kestositeillä ja faktoilla menkkatabuja vastaan

Ugandassa tyttöjen koulunkäynti vaikeutuu kuukautisten takia. Suomen Partiolaisten #NoMissedSchoolDays-kehityshankkeen tavoitteena on puuttua ongelmaan yhdessä Ugandan partiojärjestöjen kanssa. Viola Luokkala, 25, työskenteli kesällä hankkeen parissa vapaaehtoisena kahden kuukauden ajan.

Mistä hankkeessa on kyse?

– Ugandassa monet tytöt ovat säännöllisesti kuukautisten ajan poissa koulusta ja menettävät siten kuukausittain 5–7 koulupäivää. Tämän takia he ovat usein myös huonompia koulussa kuin pojat.

Kuukautisten ympärille liittyy paljon häpeää ja vääränlaisia uskomuksia. Kouluissa vessat ovat puutteellisia ja usein juoksevaa vettä eikä vessapaperia ole saatavilla. Suomen Partiolaisten tavoitteena on murtaa myyttejä kuukautisten ympäriltä ja tehdä kuukautiset näkyväksi.

Viola Luokkala työskenteli hankkeen parissa yhdessä paikallisten vapaaehtoisten ja toisen koordinaattorin kanssa.

Mitä kaikkea teit Ugandassa?

– Ugandassa on tehty useita kuukautisiin liittyviä hankkeita. Tutkittua pohjatietoa oli siis jo olemassa. Näiden tutkimusten perusteella lähdimme yhdessä Ugandan partioliikkeiden kanssa kokoamaan käsikirjaa, jonka avulla oioimme vääriä käsityksiä kuukautisiin liittyen ja kerroimme, miten viestiä kuukautisista.

Koulutimme myös partiojohtajia kestokuukautissiteiden valmistamisesta, sillä Ugandassa kertakäyttöisiä kuukautissiteitä on hankala hankkia, ne ovat kalliita ja niiden hävittäminen on ongelma monilla alueilla.

Osa ei käytä mitään suojaa kuukautisten aikana. Osa käyttää vanhoja vaatteita, kirjojen sivuja, kuivattuja lehtiä tai vaikkapa vanhasta patjasta leikattua palaa, mikä altistaa herkästi erilaisille infektioille.

Kuukautisista puhuminen otettiin osaksi partiota tehtävien merkeissä. Partiomerkin voi ansaita esimerkiksi, jos opettaa kaverinsa tekemään kestokuukautissiteitä.

Lisäksi haastattelin opettajia, oppilaita ja vanhempia. Selvisi, että Ugandan eri alueilla on erilaisia uskomuksia kuukautisista.

Hurjimpia olivat muun muassa näkemykset siitä, että kuukautisten aikana tyttö ei saa koskea mihinkään eläviin kasveihin tai ne kuolevat. Kuukautisia pidetään sairautena ja monilla opettajilla on heikosti tietoa kuukautisista.

Haastattelun aikana ihmettelin, miksi naisopettaja ei vastannut kysymyksiini. Selvisi, että paikoittain uskotaan, että nainen ei saa puhua kuukautisista, jos mies on samassa huoneessa.

Ugandassa kertakäyttöisiä kuukautissiteitä on hankala hankkia, ne ovat kalliita ja niiden hävittäminen on ongelma monilla alueilla.

Miten Suomi ja Uganda eroavat toisistaan?

– Ugandan työskentelykulttuuri on hyvin erilainen Suomeen verrattuna. Yllätyin ugandalaisten positiivisuudesta, josta myös meillä Suomessa voitaisiin ottaa oppia.

Toisaalta meillä Suomessa moni asia on myös paremmin. Netti toimii Ugandan pääkaupungissa Kampalassa hyvin vaihtelevasti ja sähköt menivät poikki useita kertoja viikossa. Kampalan asukasluku on kasvanut räjähdysmäisesti ja kaikilla alueilla naisten ei ole turvallista liikkua yksin.

Suomeen verrattuna ugandalaisten aikakäsitys on poikkeuksellinen. Kokoukset järjestettiin yleensä suunnitelmallisesti kaksi tuntia etukäteen, jotta ihmiset tulevat siihen aikaan kuin pitääkin – eli kaksi tuntia myöhässä. Ikinä ei ole kiire ja aina on aikaa auttaa tai tulla seuraksi. Ajasta stressaaminen koituisikin kohtaloksi, sillä Kampalan ruuhkiin menee helposti tunti tai pari huolimatta siitä, kuinka lyhyestä matkasta on kyse.

Hankkeen aikana tehtiin kestositeiden lisäksi työtä tiedonlevittämiseksi. Ugandassa on yhä hurjiakin uskomuksia kuukautisista.

Mistä on kyse?

  • #NoMissedSchoolDays on Suomen Partiolaisten, Uganda Scouts Associationin ja Uganda Girl Guide Associasionin yhteistyöhanke. Hankkeessa levitetään kuukautishygienian parantamiseen liittyvää tietoa ja pyritään muuttamaan asenteita kuukautisiin liittyen Ugandassa.
  • Ugandassa partiotoiminta sijoittuu koulujen yhteyteen ja hankkeen aikana kouluissa suoritetaan partiomerkki aktiviteetteineen. Kouluissa toimivia partionjohtajia koulutetaan kuukautishygieniaan liittyvissä asioissa, minkä jälkeen he kouluttavat partiolaisia ja he taas puolestaan ei-partiolaisia.
  • Myös suomalaisessa yhteiskunnassa kuukautiset ovat edelleen tabu. Hanke tuleekin ensi vuonna näkymään myös Suomessa erilaisina aktiviteetteina.