Kun partiotoiminta pistettiin tauolle koronaviruksen takia, Jean d´Arc -lippukunnan ohjelmajohtaja Mea Tuominen ryhtyi kehittämään etäpartiotoimintaa yhdessä johtajistonsa kanssa. Toimeen tartuttiin nopeasti ja pian viikkotoimintaa pyöritettiin täysin verkkoympäristössä.

Viikkotoiminnan siirtäminen verkkoon sujui kuin tanssi

Ei niin kuin tanssi, mutta hyvin ja nopeasti. Me saimme homman kasaan jo heti ensimmäisellä viikolla. Oli hienoa nähdä, miten nopeasti lippukunnan johtajat alkoivat ideoimaan. He viestivät vanhemmille ja ottivat selvää, millä välineillä he voivat toteuttaa etäpartiota seuraavilla viikoilla.

Mea Tuominen. Kuva: Dora Tuominen.

Luonnossa liikkuminen ei kuulu etäpartioon

Kyllä minun mielestäni kuuluu. Meidän lippukunnassamme etäpartiota ei ole siirretty luontoon asti. Vaikka ulos lähteminen ei tapahdu yhdessä, se voi olla yhteisöllistä. Voit esimerkiksi bongailla oman alueen nähtävyyksiä tai lintu- ja kasvilajeja ja keskustella niistä.

Etäpartioon ei voi osallistua ilman älypuhelinta tai tietokonetta

Onhan siihen haastavampi osallistua, mutta ei se mahdotonta ole. On kiinni ryhmänjohtajan halusta saada viesti perille, miten etäpartio voidaan toteuttaa kotona. Voihan koko ryhmälle ottaa käyttöön virtuaalivälineettömän etäpartion. Voi viestiä vaikka kirjeitse tai tehdä jotain muuta ”vanhanaikaista”.

Kesäleirin voi järjestää etänä

Haastavaa uskoa, että kokonaisen kesäleirin saisi järjestettyä. Kyllä sen varmasti osittain saisi. Paljon kesäleirikokemuksia voidaan toteuttaa takapihalla tai lähimetsässä, mutta muita leiriläisiä on ehkä vähän hankala saada ympärille.

Etäkokouksien järjestäminen on helpompaa kuin perinteisten koloiltojen

Ohjelmaa on helpompi suunnitella, mutta toteuttaminen on haastavampaa esimerkiksi ohjeistuksen osalta. Jos on 20 sudenpentua WhatsApp-kokouksessa, johtajan täytyy olla tosi selkeä, että saa ne viestit läpi. Tavallista kokousta on ikävä pitää, jos siellä on äänekästä. Etäkokoukset ovat korville helpompia.