1960- ja 1970-luvuilla yhteiskunnassa puhkuneet muutoksen tuulet eivät jättäneet partiotakaan ravistelematta. Kukoistavan nuorisoradikalismin aikakaudella alati vapautuvassa Suomessa partio univormuineen ja paraateineen nähtiin vanhanaikaisena ja epämuodikkaana.

Tiina Suovanen (vas.), Anu Asxen ja Barbro Ehrnsten pohjoismaisten 13-vuotiaiden leirillä Skutvikenissä vuonna 1971.

 

  • Vanhemmille partiolaisille suunnatussa Partiojohtaja – Scoutledaren -julkaisussa kirjoitettiin 1960-luvulla seksuaalisuudesta, ihmisoikeuksista ja alkoholipolitiikasta. Monet tekstit herättivät kohua.
  • Partiopoikien britti-imperialistien poliisiunivormua muistuttava puku herätti paheksuntaa, sillä aikakautta leimasi vahvasti taistelu ihmisoikeuksista ja keskustelu siirtomaiden vapaudesta oli pinnalla.
  • 70-luvulla Suomen Partiolaiset pyrki rakentamaan ”ystävyyttä yli rajojen” ja läheni Neuvostoliiton pioneerien kanssa. Suomesta vieraili partiolaisia pioneerien Artek-leirillä vuonna 1975, ja pioneerit tekivät vastavierailun SP:n ensimmäiselle suurleirille Karelialle vuonna 1979.
  • Seksuaalikasvatus partiossa koki suuren muutoksen 60-luvulla ehkäisypillerien tultua apteekkeihin. Siinä missä seksuaalisuus oli ennen ohitettu partiossa siveyskysymyksenä, alettiin ehkäisystä puhua liikkeen sisällä avoimemmin.
  • 60- ja 70-lukujen taitteessa lehdistö kiinnostui partion
    Partiolaiset lukemassa sanomalehteä Hakkisleirillä vuonna 1965.

    sisäisistä kahinoista. Esimerkiksi Helsingin Sanomat ja Ilta-Sanomat uutisoivat nuoren ja vanhan sukupolven vastakkainasetteluista ja riidoista liikkeen sisällä tiuhaan tahtiin.

  • Suomen Partiotyttöjärjestö vastusti ensin liittoa Partiopoikajärjestön kanssa sillä pelättiin, että tytöt jäisivät järjestössä poikia huonompiin asemiin ja perinteisiin ”naisten töihin”. Tyttöjohtajat vaativat poikajohtajilta osoituksia asenteen muutoksesta ja siitä, että he hyväksyivät naiset ja tytöt uuteen järjestöön tasa-arvoisina.
  • 1970-luvulla haalareista tuli partiossa muotia perinteisten univormujen väistyessä. Haalareita koristeltiin merkein, ja on väitetty että haalarikulttuuri levisi korkeakouluihin nimenomaan partiolaisten mukana.
Vesitarpojat lähdössä retkelle vuonna 1961. Kuvassa Leena Luntiala (vas.), Minna Hartiala, Ingrid Andersen, Gunnel Wickström ja Agneta Westman

Jäsenmäärä

60-luvun alussa partion jäsenmäärä lähti rajuun laskuun Suomessa. Pula johtajista oli kova, ja lopulta jäsenmäärän voimakas pieneneminen oli yksi liikkeen ja organisaatioiden uudistamiseen johtaneista syistä.
 

Organisaatiot

Pitkäaikaisten neuvottelujen ja Partiotyttöjärjestön hangoittelun jälkeen tyttö- ja poikajärjestöt liittyivät yhteen ja perustivat Suomen Partiolaiset – Finlands Scouter ry:n vuonna 1972.
 

Jäsenlehti

Ajan henki näkyi partiossa erityisesti Partiojohtaja-lehden kirjoituksissa. Lehti kritisoi laajalti partion vanhanaikaisuutta ja julkaisi kärkkäitä kirjoituksia, jotka suututtivat monia. Vuonna 1974 Partiojohtaja ja Partio-lehti siirtyivät uuden yhteisen järjestön, Suomen Partiolaisten julkaistaviksi.
 

Suomi

Suomessa ja maailmalla elettiin nuorisoradikalismin, vapauden ja uudistuksen aikakautta. Ydinaseita vastustettiin ja aseistakieltäytyminen oli yleistä. Nuorison vaikutusvalta kasvoi äänioikeusikärajan laskettua ensin 20:een ja sitten 18 ikävuoteen. Yhteiskunta kaupungistui ja politiikka vasemmistolaistui.

 

Lähteet: Marko Paavilainen, Aina valmiina – Partioliike Suomessa 1910–2010. Julkaisuvuosi 2010.