Partiomatkan voi tehdä lähelle tai kauas. Kohteesta riippumatta matkan suunnittelu täytyy tehdä huolella. Näitä asioita kannattaa miettiä, kun haaveilee ulkomaanmatkasta partioporukalla.

Suunnittelu

Ensimmäiseksi täytyy päästä yhteisymmärrykseen siitä, mihin matka halutaan tehdä. Onko kohde lähellä vai kaukana? Voitteko pyytää majoittumisessa apua kohteessa asuvilta tutuilta tai vaikka hyödyntää partiokoteja tai leirikeskuksia? Matkustatteko junalla, bussilla, lentäen vai kenties laivalla? Lähimatkailu on useimmiten halvempaa ja tarjoaa elämyksiä aivan samalla lailla kuin kaukomatkailukin. Tässä kohtaa on hyvä pohtia myös ilmastoystävällisemmän matkailun mahdollisuuksia.

Matkustusasiakirjat ja turvallisuus

Matkalippujen lisäksi lähtijöillä tulee olla tarvittavat matkustusasiakirjat. Passi tai henkilökortti on välttämätön, jotta matkaajat pääsevät maasta toiseen. Lisäksi tulee selvittää, tarvitaanko kohdemaahan viisumi tai muu matkustus- tai oleskelulupa. Asiakirjoista kannattaa myös ottaa kopiot siltä varalta, että alkuperäiset katoavat matkan aikana.

Ottakaa selvää, mitä rokotuksia suositellaan matkakohteeseenne matkustettaessa. Onko muita turvallisuusasioita, joita tulisi ottaa huomioon? Ulkoministeriö suosittelee matkailijoita tekemään matkustusilmoituksen hätä- ja kriisitilanteiden varalta.

Varainhankinta

Kun matkan kohde, pituus ja matkustustavat ovat tiedossa, pitää alkaa miettiä sitä, mistä varat matkan toteuttamiseen saadaan. Varainhankinta on partiolaisille tuttua, mutta partiomatkailijoille erityisen tärkeää. Erilaiset varainhankintakampanjat kannattaa suunnitella ja toteuttaa ajoissa, jotta rahaa ehtii kertyä tilille tarpeeksi ennen matkaa.

Varainhankinnan tueksi kannattaa pohtia, voisiko ryhmänne hakea apurahaa matkan järjestämiseen. Apurahaa ja avustuksia myöntävät esimerkiksi kunnat, kaupungit, säätiöt ja rahastot. Niillä on erilaisia hakuvaatimuksia ja tapoja toimia, jotenavustuksia hakiessa tulee olla tarkka ja täsmällinen. Usein avustuksen myöntäjä haluaa kuulla matkastanne myös jälkikäteen, joten valmistautukaa kirjoittamaan matkasta raportti niille, jotka tukivat matkaanne rahallisesti. Tietoa apurahoista ja avustuksista löytyy sivulta partio.fi/apurahat.

Pakkaaminen ja valmistautuminen

Pakkaaminen voi olla jännittävää, etenkin jos ei ole aivan varma siitä, mitä kohteessa tarvitsee. Kuinka painavan laukun lennolle saikaan
ottaa mukaan? Onko järkevintä pakata rinkkaan vai matkalaukkuun, kun matkustaa junalla? Pakkaamiseen liittyviä kysymyksiä voi ja kannattaakin pohtia porukalla jo hyvissä ajoin ennen matkaa, jotta viimeiset päivät ennen lähtöä eivät kuluisi uutta matkalaukkua tai rinkkaa metsästäessä. Tarkat tiedot esimerkiksi laukkujen kokorajoituksista ja muista ehdoista löytyvät useimmiten lento-, juna- tai laivayhtiön nettisivuilta.

Mikä valuutta kohdemaassa olikaan käytössä? Ennen matkaa kannattaa vaihtaa rahaa, jos matkakohteessanne on käytössä jokin muu valuutta kuin euro. Pieni määrä käteistä on aina hyvä hätävara, jos pankkikortti ei jostain syystä suostu yhteistyöhön matkan aikana.

Matkalla

Varsinkin isolla porukalla matkustettaessa voi olla haastavaa pysyä aikataulussa, kun yksi juoksee hakemaan unohtunutta takkia, toinen häviää väkijoukkoon ja kolmas lähtee etsimään pankkiautomaattia. Aikaa kannattaa siis varata reilusti sitä enemmän, mitä suurempi joukko matkustaa. On huomattavasti mukavampaa odotella ja katsella paikkoja, kuin juosta hiki hatussa seuraavalle bussipysäkille.

Partiomatkalla ja edustushuivit kaulassa edustatte partiota. Muistattehan, että matkalla tulee huivi kaulassa toimia partion arvot mielessä pitäen. Partiomatkailuun voi sisältyä esimerkiksi partio-ohjelman suorittamista tai partiolle merkittävissä kohteissa vierailua. Onko se mahdollista kohteessanne?

Ulkomailla suomalainen partiolainen pitää kaulassaan edustushuivia, jonka voi hankkia Scandinavian Outdoorista. Jos suunnittelette reissua kohteeseen, jossa tapaatte muita partiolaisia, huiveja voi hankkia useampia ja vaihtaa niitä uusien partiotuttavuuksien kanssa. Mukaan voi myös napata merkkejä vaihdettavaksi.

Varainhankinnalla vuoristoon

Hanna Suomi Järvenpään Scouteista matkusti heinäkuussa 2019 yhdeksän samoajan, kolmen aikuisen sekä yhden taaperon kanssa Kanderstegin partiokeskukseen Sveitsiin. Matka kesti viikon.

– Idea ulkomaan partiomatkasta tuli, kun olimme kahden samoajan kanssa piirin kevätkokouksessa. Keväällä yhdellä partiokerralla valittiin matkakohde Englannin ja Sveitsin partiokeskusten välillä. Nuoret valitsivat Sveitsin. Projektin aloitimme heti kesän jälkeen.

Partiokeskukset tarjoavat vaikka minkälaista ohjelmaa erityisesti sesonkina. Suomi kertoo, että Kanderstegin partiokeskus ja alppimaisemat ovat elämys. Keskuksessa
järjestetään monenlaisia partioaktiviteetteja, kuten patikointia vuorilla upeissa maisemissa. Siellä on paljon partiolaisia eri puolilta maailmaa ja yhteiset iltanuotiot ovat unohtumattomia.

Suunnittelu vaatii aikaa. Suunnitteluun kannattaa sisällyttää varainhankinnat sekä niiden aikatauluttaminen. Hanna Suomen kanssa Sveitsin matkalle lähtenyt samoajaporukka toteutti varainhankintaa esimerkiksi myymällä adventtikalentereita, järjestämällä discon, keräämällä pulloja ja järjestämällä leirikahvilan. Varainhankinnan lisäksi he tapasivat vuoden ajan noin kerran kuukaudessa sekä hakivat avustuksia säätiöiltä ja kaupungilta.

Suomi kertoo, että haastavinta projektissa oli sitouttaa kaikki osallistumaan suunnitteluun ja järjestelyihin. Hän kuitenkin uskoi, että viimeistään lähtöpäivänä kaikki ovat täysillä mukana.

Katso lisää matkatunnelmia Instagramista @jscoutit!