400 partiolaista leireilee Partiopuistossa toukokuussa Jyväskylän keskustassa

Partiopuisto on partioleiri keskellä kaupunkia, Jyväskylän kirkkopuistossa 17.-18.5.2019. Leiri rakentuu perjantaina partiolaisten saavuttua paikalle telttoineen. Leiri on osa Kirkkopäivät-tapahtumaa.

Partiopuistossa kaupunkilaiset pääsevät tutustumaan autenttiseen partioleiritunnelmaan. Leiri rakennetaan lähes samoin kuin metsäänkin, leiriläiset mm. syövät omista astioistaan ja ne pestään omatoimisesti leirin tiskilinjastossa. Miten partion leiriarki sujuu – sen pääset aistimaan paikan päällä!

Leirille osallistuvat paikalliset partiolippukunnat omine tunnuksineen. Kirkkopuisto täyttyy erilaisista majoitteista ja reippaista eri-ikäisistä partiolaisista aina sudenpennuista aikuisiin. Leiriläisillä on oman ikäkautensa mukaista ohjelmaa ja lippukunnilla on myynnissä pientä leirimäistä naposteltavaa kävijöille.

Perjantai-iltana 17.5. partiolaiset kokoontuvat Nuotiokirkkoon kirkkopuistossa klo 20. Nuotiokirkko on kaikille avoin leirihartaus. YLE kuvaa Nuotiokirkon ja esittää sen TV1:llä sunnuntaina 26.5. Nuotiokirkko toteutetaan yhdessä Jyväskylän seurakunnan kanssa.

Partiopuisto-leirin järjestää Järvi-Suomen Partiolaiset ry.  Leiri päättyy lauantaina 18.5. klo 16 yhteiseen isoon sisaruspiiriin. Lisätietoa Partiopuistosta netissä https://jarvisuomi.partio.fi/nyt/partiopuisto/.

Kirkkopäivät järjestetään Jyväskylässä 17.-19.5. Partiopuisto on osa Kirkkopäivien tapahtumasarjaa. Lisätietoa Kirkkopäivistä https://www.kirkkopaivat.fi/