Adventtikalenterien myynnistä yli 3 miljoonaa partiotoiminnan tueksi

Adventtikalenterimyynti on partion tärkein varainhankintakampanja. Vuoden 2023 kalenterimyynnillä kerättiin yli 3 miljoona partiotoiminnan tueksi.

Adventtikalenterimyynti on partion tärkein varainhankintakampanja ja sen tuotoilla rahoitetaan merkittävästi partiotoimintaa. Suurimman osuuden myynnistä saavat paikalliset partiojärjestöt eli lippukunnat.

Kalenterimyynnin avulla esimerkiksi järjestetään retkiä ja leirejä, hankitaan telttoja ja muita yhteisiä varusteita ja kunnostetaan kokoontumistiloja. Kalenterimyynti auttaa pitämään partion harrastamisen kuluja matalina.

Partiolaiset myivät yli 301 000 kalenteria syksyn aikana. Kalenterimyynnissä ei aivan ylletty edellisvuoden ennätysmyyntiin. Tulos laski edellisen vuoden myyntiluvuista noin 2,5 prosenttia. Tulos oli silti positiivinen haastavassa maailmantilanteessa.

”Partiolaiset ympäri Suomen tekevät joka vuosi ison työn kalenterin myynnissä. Kiitos kaikille myyntiin osallistuneille ja suuret kiitokset myös kaikille kalenterin hankkineille! Kalenterimyynti on partiolaisten iso yhteinen ponnistus, joka opettaa yhteisen hyvän eteen toimimista, ihmisten kohtaamista ja rahan käsittelyä” Suomen Partiolaisten puheenjohtaja Henri Backman kertoo.

Partiolaisten adventtikalenteri on monelle tärkeä jouluperinne, jota ilman joulu ei tule. Partiolaiset toivat kalenteriperinteen Suomeen vuonna 1947. Vuoden 2023 kalenteri oli lastenkirjailija Ninka Reitun kuvittama.

Joululahjaksi lahjoitus partion hyväksi

Partion ystävien aineeton lahja -kampanja keräsi joulun alla yli 14 000 euroa lasten harrastamisen tukemiseen. Partion ystävät -lahjoitusrahaston kautta tuetaan vähävaraisten lasten ja nuorten partion harrastamista. Lahjoitusten avulla myönnetään jäsenmaksuvapautuksia ja leiristipendejä vähävaraisille.

Vuonna 2023 myönnettiin jäsenmaksuvapautus yli 1 200 partiolaiselle. Lahjoitusten tarve kasvoi edellisestä kaudesta noin 3 prosenttia.

”Uskomme, että jokainen lapsi ja nuori ansaitsee mielekkään harrastuksen. Lahjoitusten avulla voimme tarjota tärkeitä kokemuksia ja unohtumattomia elämyksiä. Kiitos kaikille lahjoittajille, jotka ovat mukana tässä työssä”, sanoo Henri Backman. 

Vuonna 2024 adventtikalenterin myynti alkaa 15.10. Verkkokauppa ja myyntipaikat löytyvät osoitteesta adventtikalenteri.fi.

Partiotoimintaa voi tukea lahjoituksella ympäri vuoden. Partionystavat.fi