Adventtikalenterien supermyyjät haastavat itsensä 

Tuhannet partiolaiset ovat tehneet tärkeää työtä partiotoiminnan hyväksi ja myyneet ahkerasti partiolaisten adventtikalentereita ympäri Suomen. Jokainen myyty kalenteri on tärkeä. Innokkaimmat myyjät ovat kaupanneet jopa satoja adventtikalentereita ja tavoittelevat vuosittain omia ennätyksiään. Tässä esittelemme heistä muutamia.

Petrus rikkoi lippukunnan ennätyksen

Kuvassa kalenterimyyjä Petrus
Petrus Aaltonen, Järvenpään Metsänkävijät

Järvenpään Metsänkävijöiden sudenpentu Petrus Aaltonen, 9, otti tänä syksynä tavoitteeksi lippukunnan ennätyksen rikkomisen. Ensimmäisellä kerralla hän lähti partioillasta 50 kalenterin kanssa, sen jälkeen 70 ja niin edelleen, kunnes lippukunnan aiempi ennätys rikkoontui.

Petrus myi tänä vuonna yhteensä 228 partiolaisten adventtikalenteria. Järvenpään Metsänkävijöiden aiempi ennätys oli 204 myytyä kalenteria. Viime vuonna Petrus myi 30 kalenteria, johon motivoi lippukunnalta saatu riippumatto.

Petrus kertoo, että useana päivänä hän pakkasi koulupäivän jälkeen kalenterit reppuunsa ja polki läheiseen Prismaan. Petrus kauppasi kalentereita myös ovelta ovelle ja rohkaiseekin muita kalenterimyyjiä: ”Uskaltakaa rohkeasti soittaa muiden ovikelloja! Asiakkaat olivat mukavia.” Tulevaisuudessa Petruksen mielessä siintää jo haave Suomen kaikkien aikojen myyntiennätyksestä.

Nokian myyntikuningas Aleksi

Kuvassa kalenterimyyjä Aleksi
Aleksi Järvi, Nokian Eräveikot

Nokian Eräveikkojen tarpoja, Aleksi Järvi, 12, on ollut lippukuntansa myyntikuningas jo viimeiset 5 vuotta. Joka vuosi hän on rikkonut omat, edellisen vuoden ennätyksensä. Tänä vuonna hän myi huikeat 205 kpl, mikä oli yli 30 kappaletta enemmän kuin viime vuonna.

”Minua motivoi sekä omien että muiden ennätysten lyöminen”, Aleksi kertoo.

Aleksilla ei ole ollut varsinaisia tavoitteita ennen adventtikalenterikampanjan alkua. Tavoite yli 200 myydystä kalenterista syntyi vasta kaksi viikkoa kampanjan alun jälkeen, kun myynnit onnistuivat niin hyvin.

Perinteinen ovelta ovelle myynti on aina ollut Aleksin valtti. ”Teen myynnit lähellä kotia, noin kilometrin päässä kotiovelta. Perusmyyntityö on minun valttini”, Aleksi summaa.

Seitsemässä vuodessa myyntitaktiikka on ehtinyt hioutumaan kohdalleen. Aleksilla on sudenpentuikäinen pikkusisko, jolle hän aikoo opettaa omat taitonsa: ”Ensi vuonna kierrän pikkusiskon mukana ja autan häntä saavuttamaan oman myyntiennätyksensä.” Ehkäpä lippukunnan myyntiennätyksen rikkoo ensi vuonna Aleksin pikkusisko?

Isabella haastaa itsensä

Kuvassa kalenterimyyjä Isabella
Isabella Mölsä, Merimetsot

Espoolaisen Merimetsot-lippukunnan seikkailija Isabella Mölsä, 10, myi tänä vuonna 202 partiolaisten adventtikalenteria. Isabella kauppasi kalentereita nyt kolmatta kertaa ja on joka vuosi ollut innolla mukana kalenterimyynnissä kasvattaen aina myyntimääräänsä.

Ensimmäisenä vuonna sudenpentuna myin 103 kalenteria ja viime vuonna 150 kalenteria. Tänä vuonna halusin taas kasvattaa määrää ainakin 50 ja myin 202, päättäväinen nuori nainen kertoo.

Isabella kertoo myyneensä kalentereita paljon kauppakeskuksella, mutta myös ovelta ovelle sekä tuttaville ja sukulaisille, esimerkiksi soittelemalla. Huipputuloksen taustalla on myynnin aloittaminen varhaisessa vaiheessa, heti lokakuussa.

Ensimmäisellä viikolla kävin kauppakeskuksessa monena iltana. Yleensä illassa menee noin 20 kalenteria ja ensimmäinen sata tuli nopeasti viikossa täyteen. Kun olin saanut 150 myytyä, ajattelin, että voin jo vähän löysentää tahtia, Isabella kertoo.

Sisarukset Tiila ja Sampo tekivät yhteistyötä

Sampo Keränen ja Tiila Keränen, Kajaanin Korvenpojat

Kajaanin Korvenpoikien sisarukset Tiila Keränen, 8, ja Sampo Keränen, 5, möivät yhdessä partiolaisten adventtilakentereita jopa 376 kappaletta eli 188 kalenteria kumpikin. Sampo uskoo, että myynti sujui erityisen hyvin, koska he tekivät koko ajan yhteistyötä ja kävivät myymässä useassa eri paikassa.

Molemmat lapset ovat jo kokeneita adventtikalenterin myyjiä ja myynti on aiempinakin vuosina sujunut koronavuosia lukuun ottamatta hyvin, joten tavoitteet asetettiin nyt korkealle. “Minä halusin myydä piirin eniten kalentereja”, Tiila toteaa.

Kalenterien myyminen oli heidän mielestään tänäkin vuonna kivaa. Tasan sama myyntitulos onnistui niin, että kalentereja myytiin vuorotellen. Sampo vinkkaa, että myyntitilanteessa äänensävyllä on väliä: “Pitää kysyä lempeästi: haluaisitteko ostaa partiolaisten adventtikalentereita?”

”Etkä hermostu myymisestä. Olet rauhallinen, kun puhut. Myyt niitä myös yrityksille”, Tiila täydentää. Sisarukset myivät vajaa kolmekymmentä kalenteria yrityksille.

Kultainen tonttumerkki koristaa supermyyjän hihaa

Tonttumerkkejä

Kaikki yli 100 adventtikalenteria myyneet partiolaiset palkitaan vuosittain partiopaitaan kiinnitettävällä kultaisella tonttumerkillä. Kultaisen merkin saavuttaa vuosittain kymmeniä partiolaisia. Vuoden 2022 kultaisen tonttumerkin saajiin oltiin vuoden vaihteessa yhteydessä ja merkin saaneiden nimet on julkaistu partion verkkosivujen kunniagalleriassa.

Lämmin kiitos jokaiselle adventtikalenterimyyjälle sekä ostajille!