Partiotoiminta, kuten muutkin harrastukset, on ollut poikkeustilassa viime keväästä asti kestäneen pandemian vuoksi. Kaikesta huolimatta harrastusta on pyritty jatkamaan uusin kekseliäin keinoin, ja toiminta jatkuu taas virustilanteen parantuessa. Ehkä enemmän kuin aikoihin, juuri nyt yhteistä tekemistä ja elämyksiä kaivataan. Partiossa niitä voi saada, ja toimintaa on mahdollista järjestää turvallisesti esimerkiksi pienellä porukalla ulkona virustilanteen sen salliessa.
Tiesitkö, että partioharrastuksen voi aloittaa milloin vain?
Partio on hauska, monipuolinen ja hyödyllinen harrastus, joka tarjoaa paljon mukavaa tekemistä kaikenikäisille! Partio tukee lapsen ja nuoren kasvua ja kannustaa itsensä kehittämiseen. Vaikka moni aloittaa partiossa noin 6-7-vuotiaana, mikään ei estä harrastuksen aloittamista myöhemminkään.
Partiossa kaikenikäiset saavat seikkailla, pitää hauskaa ja leikkiä yhdessä muiden kanssa ikimuistoisia leiri- ja luontoelämyksiä unohtamatta. Partion avulla voi saada itselleen uuden kaveriporukan ja harrastusyhteisön sekä viettää aikaa yhdessä muiden kanssa.
Uutena toimintamuotona on tarjolla myös perhepartio, joka on suunnattu alle kouluikäisille lapsille ja heidän perheilleen.
Aikuinen, sinua tarvitaan partiossa
Ilman aikuisia moni lapsi jää vaille partioharrastusta. Yksi aikuinen ryhmänvetäjä mahdollistaa kymmenen lapsen harrastuksen. Partion harrastaminen aikuisena on vapaaehtoistyötä. Kiinnostaisiko sinua vetää ryhmiä, järjestää retkiä, auttaa yhdistyksen hallinnossa tai tulla vain satunnaisesti kiireavuksi? Jokaista tarvitaan, kun toiminta pääsee täyteen vauhtiin!
Partio on vastapaino työlle ja muulle arjelle. Partiota harrastamalla pääset kokemaan uutta, kehittämään itseäsi sekä liikkumaan luonnossa. Ei haittaa, vaikka et olisi ollut partiotoiminnassa mukana aiemmin: saat apua ja koulutusta. Partiokoulutuksista saa myös opintopisteitä.
Lippukunnille ideoita ja ohjeita poikkeusoloihin
Suomen Partiolaiset noudattaa valtioneuvoston tuoreimpia ohjeita toiminnan järjestämisessä. Koronatilanne vaihtelee maan eri osissa ja jopa kuntakohtaisesti. Osassa Suomea ollaan THL:n määrittelemässä kiihtymis- tai leviämisvaiheessa, jonka johdosta näillä alueilla noudatetaan tiukempia ja tarkempia ohjeistuksia. Viimeisimmät ohjeet on koottu sivulle partio.fi/korona.
Etäpartio edelleen erinomainen tapa pitää yllä partiotunnelmaa ja tarjota mielekästä toimintaa lapsille ja nuorille. Kaikkien partiolaisten ei ole mahdollista osallistua kasvokkain tapahtuvaan toimintaan ja siten etäpartio tarjoaa toimintamahdollisuuksia myös heille. Olemme koonneet ideoita etäpartiotoimintaan partio-ohjelma.fi/etapartio -sivuille. Muiden lippukuntien ideoita ja vinkkejä voit katsoa myös somesta hastagilla #etäpartio.
Tulisitko sinä mukaan partioon?
Tutustu partioon osoitteessa partio.fi/tule-mukaan.