Eskarit mukana Partioviikon juhlinnassa

Partiolaisten tarjoama Esikoulujen Partioviikon materiaali tilattiin tänä vuonna lähes 950 esiopetusyksikköön. Yhteensä siis jopa yli 25 000 eskarilaista pääsi materiaalin avulla tutustumaan partioon omassa tutussa esiopetusyksikössä. Valmiiden aktiviteettien avulla eskarit kokeilivat uusia asioita ja liikkuivat luonnossa. Osa esiopetusyksiköistä sai lippukunnan vierailulle kertomaan partiosta. 

Esikoulujen Partioviikko on mahtava tilaisuus eskareille tutustua uuteen harrastukseen, mutta toisaalta lippukunnille kertoa harrastuksesta ensi syksynä koulutietään aloittaville. Kannuksen Korvenkävijät teki vierailun eskariin 19.4. Vierailulle lähti lippukunnanjohtaja Sonja Karppi sekä lippukunnan sihteeri Arla Katila

“Varustauduin rinkan kanssa, johon pakkasin retkellä tarvittavia välineitä mm. teltan, trangian, makuualustan ja ruokailuvälineet. Lapset saivat arvuutella, mitä kaikkea rinkkaan olin pakannut. Sitä mukaa kun arvauksia meni oikein, niin kokosimme retkipaikkaa”, Sonja kertoo kekseliäästä tavasta tutustuttaa eskarit partiolaisen varustuksiin. 

Lohikäärmeeksi pukeutunut henkilö pitää kiinni teltasta. Teltan vieressä on trangia, kuksa, istuinalusta sekä muita retkeilyvarusteita.
Eskarit saivat vieraakseen partiolaisen lisäksi myös lohikäärmeen.

“Kun retkipaikka oli valmis niin paikalle tuli myös lohikäärme. Vähän mietittiin, että kuinka se lohikäärme partioon liittyy ja eskarilaiset jäivät sitä miettimään. Lupasimme sen selviävän syksyllä, kun tulevat mukaan partioon”, Sonja jatkaa. 

Partio tuntui kiinnostavan lapsia, sillä Sonjan mukaan lähes kaikki paikalla olleet tahtovat nyt aloittaa partioharrastuksen. Lippukunta huolehti, että eskarit saavat myös materiaalia kotiin, jotta hauskasta harrastuksesta kertominen ei unohdu illalla. Partion esittely eskareille on kaksikolle mieluisaa puuhaa. He tekevätkin vielä toisen samantyylisen vierailun eri esiopetusyksikköön perjantaina. 

Esikoulujen Partioviiko materiaalien tilaus vuodelle 2023 on päättynyt. Materiaalit ovat esiopetusyksilöille ilmaiset ja löytyvät sähköisenä partion materiaalipankista.

Haluaako lippukuntasi hyödyntää Esikoulujen Partioviikon? Lue vinkit, miten hyödynnät kampanjan.