Jo yli 6000 partiolaista on osallistunut #MEIDÄNMERI-kampanjaan

Partiolaiset ovat osallistuneet innokkaasti Moomin Charactersin ja John Nurmisen Säätiön #MEIDÄNMERI-kampanjaan. Partioryhmät ovat vuoden mittaan tehneet Itämeri-aiheisia aktiviteetteja ja oppineet samalla Itämeren suojelusta. Aktiviteetteja tekemällä jo yli 6000 partiolaista on saanut partiopaitansa muumiaiheisen #MEIDÄNMERI-merkin.

Kuva: Moomin Characters ™

Partiolaisten #MEIDÄNMERI-ohjelmassa tutustutaan luonnonvesien monimuotoisuuteen ja siihen, miten omilla teoilla voi vaikuttaa Itämeren tilaan. Aktiviteeteissa esimerkiksi opetellaan tunnistamaan sinilevää, järjestetään rantatalkoot ja tehdään Itämeriaiheinen näyttely. Lisäksi aktiviteeteissa harjoitellaan vaikuttamista ja oman mielipiteen ilmaisua.

Vielä ehdit mukaan!

Partiolaisten roolina #MEIDÄNMERI-kampanjassa on Itämeri-tietoisuuden levittäminen partioaktiviteettien avulla. Haastammekin nyt ne partiolaiset, jotka eivät ole vielä kampanjaan osallistuneet, tutkimaan Itämerta ja tekemään sen kuntoon vaikuttavia tekoja. Osallistumalla aktiviteetteihin voi hankkia #MEIDÄNMERI -kangasmerkin. #MEIDÄNMERI-kampanja jatkuu 31.7.2021 asti ja merkkejä on myynnissä niin kauan, kuin niitä riittää.

Sudenpentu-, seikkailija- ja tarpojaikäisille on tehty omat aktiviteetit, mutta niihin voi osallistua soveltamalla kaiken ikäiset perhepartiolaisista aikuisiin. Tarkemmat ohjeet ja vinkit #MEIDÄNMERI-aktiviteetteihin löytyvät partio-ohjelma.fi:stä.

Miljoona Itämeren hyväksi

Moomin Charactersin ja John Nurmisen Säätiön yhteistyössä käynnistämä #MEIDÄNMERI-kampanja on jo ennen viimeistä kampanjakesää saavuttanut tavoitteensa ja kerännyt huimat miljoona euroa Itämeren ja sen perinnön suojeluun. Työ ei kuitenkaan lopu tähän, sillä kampanja jatkuu vielä heinäkuun 2021 loppuun saakka.

Kiitoksena Moomin Characters järjestää kaikille avoimen livestreamin harvoin nähdystä “Haru – yksinäisten saari” -dokumentista 14. huhtikuuta! Lue lisää ja ilmoittaudu mukaan John Nurmisen Säätiön verkkosivuilla.

Elimäen Metsäsudet retkeili #MEIDÄNMERI-teemalla elokuussa 2020. Retken ohjelmassa muun muassa perehdyttiin, kuinka eri pesuaineet vaikuttavat vesistöjen kuntoon sekä mietittiin, miten omilla valinnoilla voi vaikuttaa Itämereen. Kuva: Julia Parkko